Kanavat
Metru Nui

Pitkän ajoneuvovaihtoehtojen analysoinnin jälkeen kolme toaa olivat päätyneet pieneen postiveneeseen, joka kulki pohjoisten Metrujen kanavissa ja salmissa toimittamassa kirjeitä paikkoihin, jotka olivat vauhtiputkiston ulkopuolella. Vaikkei se ollut nopein vaihtoehto, sillä matkustaessa törmäsi takuulla harvempiin silmäpareihin kuin maalla olisi.

Pienellä kanoka-moottorilla varustettu Onu-Matoranin kipparoima ajopeli liikkui tasaisesti leveässä kanavassa, joka oli kaivettu erottamaan Onu- ja Po-Metru toisistaan. Korkealla kanavan betoniseinien yläpuolella sen ylitti lukuisat sillat ja putket, joiden välistä kaksoisauringot paistoivat kirkkaana. Yksinäinen kewa-lintu liiteli kaikessa rauhassa heidän yllään.

“Olipa hyvä, että meidät tohdittiin ottaa kyytiin”, Umbra totesi seistessään ahtaasti kannella suuren postipakettikasan vieressä. Deleva, joka istui toverinsa vieressä laivan kaiteella, vilkuili levottomana alas veteen.

“Tuntuu väärältä, että toien pitää kulkea tällä saarella varjoissa kuin mitkäkin pirakat”, hän sanoi.

“Meidän olisi pitänyt alusta lähtien pitää jo pienempää suuta matkastamme”, Umbra vastasi plasman toalle. “Emme olisi kiinnittäneet niin paljon huomiota, jos vain olisimme olleet hiljaa”.

“Kuka käski räjäyttää vanhan komentotornin?” plasman toa napautti. “Muodonmuuttajia, vainoharhaisia toia, poliisirobotteja, zombisotureita ja salaisuuksia. Tuntuu vähän ettei tämä reissu voi mennä enää oudommaksi”.

“Voi, et ole ollut klaanilaisten seurassa tarpeeksi”, Umbra kertoi ja katseli taivaalle. Ilmalaivoja lensi jossain korkeuksissa, vieden rahtiaan paikasta toiseen.

Matoro oli kavunnut ohjaamon tasaiselle katolle. Hän istui siellä hiljaa, jalat ristissä ja silmät kiinni. Hän yritti rentouttaa ajatuksiaan, mutta ne kaikki velloivat kaoottisena pyörteenä. Kaoottisena pyörteenä, johon hän saisi järjestyksen vain sirullaan, hän tiesi. Mutta hänellä oli vielä tarpeeksi itsekuria, ettei hän olisi ottanut sirua ja tehnyt ajattelusta niin paljon helpompaa ja kirkkaampaa.

Hän ajatteli asioita, jotka normaalisti saivat hänet rauhoittumaan. Lunta. Loputtomia jäätiköitä ja taivasta. Sadetta. Mutta ne eivät auttaneet. Hän ei enää nähnyt niitä kuten oli ennen nähnyt. Hän ei tiennyt johtuiko se hänen menettämästään voimasta vai niistä kaikista ajatuksista. Häntä vaivasi tunne siitä, että kaikki oli muuttumassa peruuttamattomasti. Hän tiesi, ettei hän pystyisi enää palaamaan siihen kevytmieliseen seikkailijan arkeen, mitä hän oli harrastanut ennen sotaa.

Ainoa, mikä tuntui merkitsevän, oli Nimda.

“Menemme kohta tunneliin, joka alittaa Akilinikorttelin ja Kivikaupungin”, matoran-kapteeni ilmoitti, vaikka oli jo alkumatkasta huomannut, ettei oudoista toista irtoaisi juttuseuraa. Kolmikko tuntui salailevalta ja… no, epämääräiseltä, hän ajatteli.

Kapura jatkoi veneen seuraamista kanavan reunalla Zairyhin ohjeiden mukaan, kun se katosi tunneliin. Tulen toa kysyi vastaantulleelta matoranilta sen mahdollisesta reitistä, ja tämä neuvoi Kapuralle tien. Zairyh lupasi ilmoittaa, jos kolmikko (“Mihin Nurukan oli kadonnut?” Teoriointimies kirjoitti henkiseen muistikirjaansa) nousisi veneestä ennen päätepysäkkiä, joten Kapura jatkoi matkaansa.

“Onko näissä kanavoissa yleensä vahkeja?” Umbra kysyi kapteenilta heidän ajettua synkkään tunneliin.

“Ei yleensä”, matoran vastasi. “Vaikka nykyään ne ovat tehneet satunnaisia pistokokeita. Ne ovat huolissaan kaikista muukalaisista – anteeksi vain – joita Kaupungissa on viime aikoina pyörineet.”

“Robottipoliisien tarkastuskomitea tästä vasta puuttuisikin”, Deleva mutisi ikuisena pessimistinä. “Missä jäämme pois, Umbra?”
Valon toa pudisti päätään. “En ole varma. Mato tietäisi paremmin.”
“No siellä se vain meditoi katolla”, plasman toa totesi. Alus olisi pian taas päivänvalossa.

“Matoro on ollut perin outo Svarlen kohtaamisen jälkeen. Toa-voiman menetys on vaikuttanut häneen aika paljon. Toivottavasti hän tokenee, muuten voi olla parempi että jätämme hänet sinne sairaalaan hoidettavaksi”, Umbra kertoi

“Minä kuulin tuon”, Matoro naurahti edelleen silmät suljettuna. “Minulla mitään ongelmia ole.”

Kuin painottaakseen jään toan ongelmatonta elämää alus pääsi ulos tunnelista, ja kylpi jälleen lämpimässä valossa. Ylhäällä lensi Bordakh-partio levitaatiokanokat hohtaen itään, kohti merta. Kewa-lintu väisti hätäisesti lauman lainvalvojia ja jatkoi tavallisten kewa-asioiden tekemistä.

“… hei, tuolla ylhäällä. Näettekö. Se on se Kapura.” Deleva yhtäkkiä huomasi ylhäällä kanavan penkereellä tulen toan.

Umbra hymyili. “Voitko pysäyttää lähimpään laituriin, lautturi?” hän kysyi matoranilta.

“Jäättekö pois jo nyt?”

“Nappaamme ystävämme mukaan”, Umbra vastasi veneen kaartaessa kohti laituria, johon johti korkeat kierreportaat penkereeltä.

“En voi ottaa enempää mukaan!” matoran vastasi. “Menen tälläkin hetkellä ihan säädösten sallimalla maksimipainolla.”

“No voi nyt pirakan piikit. Hiiteen säädökset, meillä on vielä matkaa”, Deleva tuhahti.

“En voi ottaa neljättä”, kapteeni pysyi tiukkana.

Deleva oli korottamassa ääntään kun Umbra keskeytti tämän. “Me jäämme sitten tässä pois. Kiitos avuliaisuudestasi, maatoveri.”

Kapteeni oli hiljaa. Vene osui puiseen laituriin, ja kolme toaa purkautuivat ulos. Tulen toa kapusi portaita alas kovaa vauhtia. Toivottavasti hän ei kaatuisi niissä, sillä ne olivat metalliset ja melko liukkaat, Umbra ajatteli katsellessa Kapuran kiitoa.

“Löysinpäs teidät vihdoin”, Kapura mutisi. “Eivät valehdelleet kuvaillessaan kaupunkia suureksi.”

“Kuvitella, että jotkut matkaoppaat sanovat, että täällä asuu vain tuhat matorania”, Umbra hörähti.

“Kapura, karzahni! Olet missannut aika paljon kaikkea kamalaa”, Matoro huudahti.

“Mihin te edes katositte?” tulen toa tiedusteli. “En löytänyt teitä mistään edes… ööh, joillain keinoilla.”

“Kävimme tutkimassa Jöggen juttuja, kaivoimme liian syvälle, herätimme zombiarmeijan. Ihan tavallista klaanilaisten elämässä”, Umbra heitti.

Deleva katseli hiljaisena sananvaihtoa. Hän kuitenkin kiehui kun näki Kapuran. Toa oli räjähtämispisteessä.

“Sinä lukitsit meidät sinne Arkistoihin! Mikä sinua oikein vaivaa? Mitä olin tehnyt sinulle ennen sitä?” Deleva huusi. Sylkeä pärskyi Kapuran Shaniin. Hänen kakamansa rei’istä nousi höyryä ja hiukan savua.

“Ööh”, Kapura aloitti. “Sovitaanko, ettei puhuta siitä, niin en kysy, mihin Nurukan katosi? Siis ei sillä, että kuvittelisin jotain epäilyttävää tapahtuneen.”

“Nurukan palasi takaisin vanhaan hommaansa”, Umbra puuttui. Deleva mulkaisi Uuta kulmiaan kurtistaen. “Minun on vaikea voida luottaa sinuun, Kapura. Ja Umbra lopeta tuo lapsellinen toisten asioihin puuttuminen.”

“Mitäs tässä nyt voisi sanoa”, Kapura mutisi. “Kaikki oli oikeastaan… yksi väärinkäsitys. Tarkoitan, että… Matoro ja Umbra olivat juuri kadonneet epäilyttävästi. Kuka tahansa rationaalinen yksilö päätyisi samaan lopputulokseen.”

Siinä vaiheessa Matoron oli pakko puuttua välienselvittelyyn.

“Kapura, mitä helvettiä? Kun minä kuulin Klaanissa, että sinua epäillään petturiksi, joka päästi Rautaisen Kuoleman Klaaniin, heitin koko ajatuksen romukoppaan, koska tiesin etteivät klaanilaiset tekisi mitään sellaista. Et sinä, ei Umbra, ei Deleva. Eikä edes hemmetin Joy, vaikka se voisikin tehdä mitä tahansa muuta. Se, että Dele ja Nurukan olisivat tappaneet meidät, on ehkä typerin teoriasi, minkä olen koskaan sinulta kuullut.”

“Kiitän petturikuvion mukaantuomisesta”, Kapura sanoi. “Se juuri todistaa, että kukaan ei ole luotettava. Jos me kaikki luotamme toisiimme sokeasti vain siksi, että satumme kuulumaan samaan järjestöön, on petturin kiinnisaaminen mahdotonta. Lisäksi teorioiden typeryysasteikolla Toa Puukkosilmän elementaali-inversioperiaate on paljon typerämpi, sanonpa vain.”

Matoro huokaisi.

“Tiedän.”

“Joskus olikin niin, että muihin klaanilaisiin saattoi luottaa. En tiedä enää”, hän jatkoi. “Mutta en silti usko, että sinä tai kukaan muukaan olisi oikeasti pettänyt Klaania. Sinä salaat asioita, mutta et ole ihan tyyppi, joka haluaisi tuhota koko kotimme. Rehellinen vastaus nyt; voinko minä – voimmeko me – luottaa sinuun tällä tehtävällä?”

“Tietenkin voitte”, Kapura sanoi. “Usko pois, jos tuntisit koko tilanteen, niin sinulla ei olisi lainkaan epäilyksiä.”

“Hyvä. Kiitos, Kap”, Matoro huokaisi helpotuksesta.

“Mitä sanot Deleva? Voimmeko luottaa Kapuraan?” Uu kysyi plasman toalta, joka mietti Kapuran ja Matoron sananvaihtoa. Toa oli jo rauhallisempi.

“Kaipa minun sitten täytyy yrittää luottaa sinuun, Kapura”, hän lopulta vastasi.

“Lupaan olla luottamuksen arvoinen”, tulen toa vakuutti.