Bio-Klaani, linnake

Nukkuvan Klaanin linnakkeen tummalla pihamaalla ulvoi alakuloinen syystuuli. Kello oli viittä vaille liikaa.

Klaanin kahvion lakatut puukalusteet kiiltelivät korkealla katossa roikkuvien lamppujen lämpimän hehkun alla. Kahvion kutsuvan näköisillä nahkasohvilla ei näkynyt elämää. Yhden ainoan työntekijän lisäksi juottolassa istui ainoastaan kaksi asiakasta.

”Tarjoilija! Mikä siinä rommikahvissa oikein kestää?”

Tummanvihreä nyrkki löi muutamaan kertaan tummapuista tiskiä. Klaanin kahviossa huonoksi onnekseen iltavuorossa työskentelevä ruskea matoran murisi jotain epäoikeudenmukaisuudesta sekä hankalista asiakkaista, ja raahasi sitten laittoman suuren kahvikupin punasilmäisen adminin eteen.

”Arvon herra admin on oikein hyvä vaan”, tarjoilija puhui koittaen peittää turhautumisensa. Miekkapiru tuijotti kahviaan hetken tyytyväisenä ja huitoi tarjoilijan sitten menemään.
”Mistä lähtien sinä olet juonut rommia”, Guardian kysyi, muttei odottanut vastausta. Skakdi tunsi seuralaisensa tarpeeksi hyvin tietääkseen, että Ämkoo ei kuunnellut mitään tai ketään silloin kun hänellä oli mahdollisuus keskittää kaikki mielenkiintonsa kofeiinijuomiin.

Kului keskipitkän hörppimisen mittainen hetki ja kahvikuppi oli tyhjä.

”Kuvottavaa. Toinen samanlainen!” Miekkapiru nauroi ja osoitti sitten sormellaan toveriaan.
”Ja tuo tälle yrmylle myös!”
”Ei”, Guardian murahti ja horjui pystyyn huteralta baarijakkaralta. ”Eiköhän tämä ilta ollut minun osaltani tässä.”
”Hei, ilta on vasta nuori”, Ämkoo esteli ja yritti huonoin tuloksin tarttua ystäväänsä olkapäästä. ”Hei, olenko kertonut sinulle siitä kerrasta kun sytytin kokonaisen…”
”Tämä paikka meni kiinni kaksi tuntia sitten, Ämkoo”, Guardian sanoi, vaikka tiesi järjen puhumisen olevan tähän aikaan yöstä vain ja ainoastaan huono idea. ”Meillä on aamulla kokous, jos muistat. Sinunkin odotetaan olevan paikalla, ja hereillä.”
”Ha, ei Tawa minua siellä kaipaa …” Ämkoo hekotteli haukotellen samalla äänekkäästi. Samaan aikaan tarjoilija iski pöytään Ämkoon tilaamat kaksi rommikahvia, jotka virnuileva admin omi oitis itselleen.
”Ämkoo, tuo on Klaanissa laitonta”, Guardian manasi hiljaa katsoessaan kun Ämkoo kulautti kahvit vuoron perään kurkkuunsa, ja jatkoi hiljaa: ”Ämkoo, me joudumme vankilaan.”
”Nukkuminen on mielen heikkoutta!” piruparka julisti äänekkäästi ja oli vähällä horjahtaa alas istuimeltaan. ”Istu nyt vain alas. Täällä on tylsää ilman sinua.”
”Hyvää yötä, Ämkoo”, kuului Guardianin vastaus tämän harppoessa väsynein askelin kohti lähintä uloskäyntiä. Gee kääntyi kuitenkin vielä ovensuussa hetkeksi ystäväänsä kohti, ja sanoi:
”Näytät siltä kuin et olisi levännyt viikkokausiin. Mene nukkumaan.”
”Älä ole noin Tawa”, Ämkoo ärähti ja päätti sitten pitää hauskaa ihan keskenään. Miekkapiru ei pitänyt nukkumisesta.
”Tarjoilija, tee minulle se yksi drinkki jossa lilluu palavia asioita!”

Tarjoilijamatoranin mielestä ikuisuudelta tuntuneen hetken kuluttua eräs Klaanin legendaarisimmista drinkeistä, Turkasen Pamaus, oli lähestulkoon valmis. Matoran etsiskeli vielä drinkin koristeeksi pientä paperivarjoa toivoen samalla, että savuava taidonnäyte kelpaisi riesaksi muodostuneelle adminille.

Silloin kahvion tiskiltä kuului äänekäs kops. Seuraavaksi alkoi kuulua hiljaista kuorsaamista. Tarjoilija pelkäsi pahinta, kääntyi ympäri ja kirosi sitten ääneen.
”Todellako?? Teinkö minä tämän karzahni vieköön ihan turhaan?!”

---

Saari

https://www.youtube.com/watch?v=CSqe8FgnzjM

Aluillaan olevan myrskyn nostattamat korkeat aallot nuolivat saaren jyrkkää rantakalliota. Koko taivas oli kietoutunut sysimustiin sadepilviin, ja ne sylkivät valkeita salamoita pitkin taivaankantta. Vesisateen sumentamalla rantakalliolla seisoi vastakkain kaksi valkein miekoin aseistautunutta hahmoa.

”Miten sinä löysit minut? Olen liikkunut meriteitse viikkokausia jättämättä minkäänlaisia jälkiä”, Miekkapiru hämmästeli hiljaa ja otti varovaisen askeleen taaemmas.
”Sinä aliarvioit minut, makuta”, kuului Toa Atyan kylmä vastaus. ”Minä ja meri olemme yhtä.”
Ämkoo jatkoi hidasta perääntymistä. Vesipisarat valuivat pitkin muinaisen miekan kirkkaasti kiiltelevää terää.
”Atya, koita ymmärtää minua”, Ämkoo yritti puolustella. ”Herkan kuolema … se oli onnettomuus. Siinä ei kuulunut käydä niin!”
Veden Toan visiirin peittämät silmät loistivat samaan aikaan sekä surua että puhdasta raivoa. Ämkoo tunsi kuinka raaka ja pahansuopa voima huokui tämän entisestä opettajasta. Piru tiesi, että tilanteesta oli mahdotonta pelastautua puhumalla.

Atya lähti liikkeelle.

Miekkapirusta tuntui kuin kauan vangittuna ollut petoeläin olisi hyökännyt hänen kimppuunsa. Atyan miekka tuntui nälkäiseltä, ja sen tarkkaan harkitut salamannopeat iskut nuolivat kerta toisensa jälkeen Ämkoon panssareita.
”Idiootti!” veden Toa karjui. ”Luuletko, että tässä on todellakin kyse vain Herkasta!?”
Ämkoo onnistui väistämään vain täpärästi rintakehäänsä tähdätyn pitkän viillon.
”Rauhoitu ja puhu minulle!” huusi Ämkoo vastaukseksi. ”Minä en ymmärrä!”
Veden Toa yllätti piruparan täräyttämällä tätä miekan hamarapuolella leukaan. Ämkoo kompuroi iskun voimasta kauemmas ja kompastui maahan.
Toa Atyan silmät hehkuivat raivosta kirkkaampina kuin koskaan. Veden Toa vei miekkansa päänsä yläpuolelle ja valmistautui iskemään.
”Sano minulle, että se ei ole totta! Todista, että huhut ovat pelkkää valetta, että sinä et ole makuta!”
”Mutta …” Ämkoo aloitti, mutta joutui keskeyttämään lauseensa väistyäkseen Atyan vauhdilla liikkuvan miekan tieltä.
”Todista se!”

Ikimiekkojen terät kipinöivät raivoisan taistelun keskellä. Myrsky yltyi entisestään, ja Ämkoolla oli välillä vaikeuksia erottaa vastustajaansa rankkasateen seasta.
”Kuuntele minua!”, Piruparka puhui yrittäen hakea turvaa rannan epätasaisesta kivikosta. ”Se, mitä minulle tapahtui, ei ole kirous vaan siunaus! Minä osaan hallita sitä!”
”Sinä valehtelet!” kirosi Atya lähtien uuteen hyökkäykseen. ”Sinä olet hirviö! Paholainen!”

Ämkoo haki etäisyyttä vastustajaansa syöksähtämällä äkisti alas jyrkkää kivikkoista alamäkeä kohti rantaa, vain tajutakseen sen olleen suuri virhe. Atyan hahmo ilmestyi nopeasti mäen laelle, ja Toa kohotti molemmat kätensä kasvojensa tasalle.
Meri Ämkoon takana alkoi karjua. Piru ei voinut muuta kuin katsoa järkyttyneenä ylös kohonnutta valtavaa hyökyaaltoa, joka paiskautui koko Atyan pohjattomalla raivolla rantaa kohti. Ämkoo heittäytyi aallon voimasta ensin korkealle ilmaan ja putosi sitten selkä edellä märälle kalliolle. Ukonilma nauroi taustalla Ämkoon epäonnelle.
Atya ei jäänyt odottamaan. Veden Toa oli hetkessä Ämkoon rinnalla, ja heittäytyi sitten entisen oppilaansa päälle. Atya iski miekkansa syrjään ja tarttui sitten maassa makaavaa Miekkapirua kurkusta.
”Valehtelija!” nainen karjui ja iski nyrkillään Ämkoota kasvoihin. ”Kirottu valehtelija!”
Ämkoo yski verta ja yritti heittää Atyan kauemmas, mutta tuloksetta. Veden Toa tiukensi otettaan, eikä Ämkoo saanut henkeä.
”Etkö sinä ymmärrä mitä olet tehnyt!” Atya huusi kohdistaen uuden nyrkiniskun Ämkoon kasvoihin. ”Herkan kohtalon olisit voinut saada anteeksi, mutta tämä! Sinä suostuit yhteistyöhön kaikkein kamalimman vihollisemme kanssa!”
”SE EI OLE TOTTA!” karjaisi Ämkoo yllättäen vastaukseksi. Miekkapirun silmiin syttyi hetkessä liekinpunainen loiste, ja Atya ymmärsi oitis paeta kauemmas. Nainen tarttui miekkaansa ja heittäytyi muutaman metrin päähän, ja näki sitten pelkonsa muuttuvan todeksi.

Verenpunaisen varjoenergian ympäröimä Miekkapiru nousi hitaasti pystyyn. Ämkoo sylkäisi maahan hieman verta ja yhden poskihampaansa, nosti miekkansa ja kohotti katseensa Atyaa kohti.
”Se ei… ole totta!”

Miekkapirun nopeus yllätti Atyan. Varjovoimat tekivät Ämkoosta hetkessä salamannopean, ja nyt vuorostaan Atyalla oli vaikeuksia pysyä Ämkoon tahdissa. Nainen huomasi, että nopeuden lisäksi Ämkoon taistelutyyli oli muuttunut. Tämän liikkeet olivat raaempia, karkeampia.
”Minä tapoin sen makutan!” Ämkoo karjui ja huitaisi miekallaan Atyaa kohti. Miekka oli vähällä tavoittaa veden Toan olkapanssarin.
”Minä kukistin sen!” Ämkoo jatkoi ja hyökkäsi uudestaan Atyaa kohti. ”Otin sen voimat omakseni!”
”Katso itseäsi!” Atya puhui ja potkaisi itsehillinnän menettäneen Ämkoon kauemmas. ”Kutsutko tuota voimien hallinnaksi! Sinä todella olet hirviö!”
Atya ei tunnistanut sanoja Miekkapirun vastauksesta. Varjovoimien täyttämän paholaisen karjaisu kaikui pitkin rantaa kun tämä räjäytti kehostaan liikkeelle tumman energia-aallon. Atya sai osuman, ja nainen lensi iskun voimasta kauas vedenrajaan. Ämkoon suunnalta kuului matalana kaikuvaa naurua, kuin useampi olento olisi nauranut voitonriemuisena samaan aikaan. Miekkapiru luuli voittaneensa.

Toa Atyan naamio alkoi loistaa.

Vaikka Ämkoo oli viettänyt pitkän ajan elämästään Atyan seurassa, hän ei ollut koskaan ennen nähnyt Atyan käyttävän naamiovoimaansa. Ämkoo tiesi, että Atya käytti kanohi Mohtrekia vain harvoin ja varoen, ja siitä syystä yhtäkkiä rannalle ilmestyneet Atyan kopiot tulivat Paholaiselle täytenä yllätyksenä. Ämkoo älähti ja käänteli päätään puolelta toiselle, yrittäen nopeasti laskea kuinka monen veden Toan ympäröimäksi oli joutunut.

Alkuperäinen Atya kohottautui takaisin seisomaan. Naisen naamio hehkui yhä voimakkaasti, ja se olikin ainoa tapa jolla naisen saattoi erottaa tämän menneisyydestä kutsumiensa kopioiden keskeltä.
”Ämkoo”, nainen puhui. ”Kuole.”

Seitsemäntoista veden Toaa syöksyi vauhdilla punaisena liekehtivää Miekkapirua kohti. Piruparka haki mahdollisuutta väistää, ja hän ehti vain vaivoin pois hyökkäyksen tieltä. Yksi Atyoista onnistui kuitenkin raapaisemaan miekallaan Ämkoon selkää, ja Miekkapaholainen huusi tuskasta syöksähtäessään loitommas. Ämkoo ei kuitenkaan päässyt pakoon, vaan joutui oitis uuden hyökkäyksen kohteeksi.

Alkuperäinen Atya katseli kauempaa kuinka tämän kopiot parveilivat Ämkoon ympärillä kuin saalistaan väsyttävät villipedot. Miekka Atyan kädessä vapisi, ja jos katsoi oikein tarkkaan, saattoi huomata, että silmät naisen visiirin takana itkivät.

Ämkoo parkui tuskaisen kuuloisena ampuen varjoenergiaa päämäärättömästi ympäriinsä. Vastustajia oli liikaa, eikä Miekkapirulla ollut pienintäkään mahdollisuutta torjua kaikkia hyökkäyksiä. Ämkoo yritti ja yritti paeta, mutta joka kerralla yksi Atyoista ehti katkaisemaan tämän pakoreitin.
Yksi Toa-naisen kopioista heittäytyi Ämkoon selän takaa tätä kohti ja tarttui Ämkoota miekkakädestä. Ennen kuin Ämkoo ehti reagoida, tarttui yksi Atya tätä toisestakin kädestä. Silloin kolmas Atya hyökkäsi Ämkoon eteen, löi miekkansa maahan ja iski Ämkoota sitten paljaalla nyrkillä rintakehään. Ensimmäistä lyöntiä seurasi salamannopea liikesarja. Suunnaton kipu oli viedä Ämkoolta tajun.

Atyan kopiot alkoivat yksi toisensa jälkeen hälvetä. Kaksi Ämkoota paikallaan pitävää Atyaa oli vielä jäljellä kun alkuperäinen veden Toa asteli kärsineen näköisen paholaisen eteen. Atyan kanohi hehkui vielä heikosti, mutta sen voima oli selvästi hiipumassa.
Ämkoo odotti viimeistelevää miekaniskua, mutta saikin tuntea voimakkaan kierrepotkun kasvoissaan. Miekkapirun naamio irtosi ja lensi kauas kivikkoiselle maalle, ja Ämkoo horjui iskun voimasta itsekin maahan. Loputkin Atyan kopiot katosivat.

Atya kumartui kukistetun Miekkapirun ylle, ja istui sitten tämän rinnan päälle. Ämkoo äännähti tuskissaan, muttei enää edes yrittänyt paeta. Kivun ja tuskan huumaama paholainen oli viimein hyväksynyt kohtalonsa.
Veden Toa katseli Ämkoon taistelun runtelemia harmaita kasvoja, ja kaksikon katseet kohtasivat. Atya tuijotti Ämkoota hetken syvälle silmiin, ja riisui sitten Miekkapirun yllätykseksi oman naamionsa. Ämkoo näki edessään sirot vaaleansiniset kasvot, ja sinivihreinä hehkuvat surulliset silmät. Ja kyyneliä.
”Miksi-” Ämkoo aloitti, mutta hiljeni Atyan vaihtaessa asentoaan ja siirtyessään Ämkoon yläpuolelle. Naisen kyyneleet putoilivat hiljaa Ämkoon paljaille kasvoille.
”He antoivat minun valita”, Atya puhui hiljaa, melkein kuin kuiskaten. ”Joko tapan sinut, tai …”
”Ei”, Ämkoo ähisi.
”… kuolen itse.”

Ämkoon kasvoille kohosi kauhunsekainen järkytys kun Atya tarttui miekkansa terään. Veri valui pitkin Atyan pitkiä sormia Ikimiekan terän upotessa kuin leikiten tämän kätten lihaan. Atya piteli miekastaan tiukasti kiinni ja toi terän sitten vartalonsa eteen.
Nainen itki ja nauroi samaan aikaan. Ilme Atyan kauniilla kasvoilla oli käsittämätön, eikä Ämkoo ymmärtänyt lainkaan mitä veden Toa ajatteli. Piru pelkäsi kuitenkin tietävänsä mitä Atya oli tekemässä.
”Sinä menit tekemään koko maailmasta vihollisesi”, Atya nauroi kyyneltensä seasta. ”Mihin sinä typerys kuvittelet nyt oikein meneväsi?”
”Atya, älä …” Ämkoo puhui yskien verta. Nainen ei noteerannut tätä ollenkaan.
”Maineesi on kiirinyt jo kauas. Minne ikinä menetkin, sinua tullaan pitämään hirviönä …”
”Laita miekka pois”, Ämkoo käski ja yritti nousta ylös, mutta turhaan. Sade yltyi jälleen. Vesipisarat huuhtoivat veren pois Ämkoon suupielistä. Atya nosti toista kättään ja toi sen hetkeksi Ämkoon kasvoille.
”Minä kiroan sen päivän kun otin sinut oppilaakseni”, nainen puhui paholaiselle. Sitten Atya veti kätensä loitommas ja pudottautui Ämkoon päältä polvilleen tämän rinnalle.
”EI!” Ämkoo huudahti ja pakotti itsensä puhtaalla tahdonvoimalla ylös.

Liian myöhään.

”Typerä kartanpiirtäjä”, Atya lausui hyvästiksi ja survaisi miekkansa terän sydämensä läpi. Nainen nytkähti kivusta, ja tämän vierelle noussut Ämkoo alkoi huutaa hallitsemattomasti. Ämkoo tarttui Atyan miekkaan repien sen väkivalloin irti opettajastaan, ja kuuma veri alkoi pursuta ulos naisen rintakehästä.

Atya katsoi Ämkoota silmiin viimeisen kerran. Naisen itkunsekainen ilme muuttui rauhalliseksi, sitten elottomaksi. Atyan lämmin ruumis kaatui kuolleena Ämkoon syliin.

Miekkapaholainen piteli veden Toan ruumista tiukasti sylissään, ja karjui. Paholainen päästi
ilmoille surkeimman huudon jota Hautasaarilla oltiin koskaan kuultu.

---

Kahvio

Tarjoilija kokosi kaiken vähäisen rohkeutensa ja koputti sitten Miekkapirua drinkkilusikalla päälaelle.

”Et sa-! Äh, mitäh?”
”Jos arvon herra admin joisi juomansa ja etsisi itselleen sitten mukavamman nukkumapaikan”, Tarjoilija tuhisi ja iski sitten jo hetki sitten sammuneen Turkasen Pamauksen Ämkoon eteen.
”Häh, ai, kiitos”, Ämkoo vastasi ja katseli hämmentyneenä ympärilleen. Piruparka kiskoi juoman lähemmäs ja ravisti päätään puolelta toiselle. Sitten tämä tarkasteli juomaansa hetken väsyneillä silmillään, ja työnsi sen takaisin tarjoilijan eteen.

”Laita siihen kahvia.”