Bio-Klaanin saari, Lehu-metsän pohjoisosat

Savuava ja hyvin entinen ilma-alus narahti metallisesti metallin taipuessa, kun valkoinen käsipari väänsi tiensä vapauteen sen rungosta. Selakhilaanilaisen Hau-kasvoinen pää putkahti esiin puun, metallin ja kaiken sen höyryn keskeltä. Vahvoin ja sulavin ottein Same vääntäytyi loppuine kroppinensakin pienestä lentokoneesta. Hän korjasi otsanauhansa asentoa ja tarjosi vihreille silmilleen paremman mahdollisuuden havainnoida horisontin taakse laskevan auringon enää vain vaivoin valaisemaa maisemaa.

Törmäyspaikka oli pohjoisessa, missä Lehu-metsä ja Ämkoo-vuori kohtasivat. Puusto oli siksi hyvin harvaa, eivätkä vähäiset männyt muodostaneet metsää. Korkea, valossa kellertävä mutta nyt harmaa heinikko huojui tuulessa Matoraninkorkuisena jokaisessa suunnassa. Muutamia kymmeniä metrejä alamäkeen metsä kuitenkin tiheni huomattavasti, eikä vanha sotilas osannut rentoutua. Asian tilaa ikävöitti myös se, että vesihöyryä ja savua ryöpsäyttelevän romurypäletertun kätköistä ei ollut vielä kuoriutunut muita klaanilaisia.

“…se oli mikä se?” Paitsi ilmeisesti Snowie, joka häkellyttävällä tavalla valuimuljui pois aluksesta. Hän oli selvästi huonossa kunnossa, mutta onnistautui kasautumaan tolpilleen ja kaivoi vielä tavaransakin hylystä. Oranssinenäinen olento oli kuitenkin vain reilun Matoralaisen korkuinen: Jostainhan menetettyjen jalkojen massa tuli korvata. Myös Bladis ilmoittautui läsnäolevaksi voimakkaalla skakdinkielisellä kiroilulla. Same jätti Snowien seisomaan pöllämistyneenä ja suuntasi arrarien suuntaan. Hän löysi moderaattorikollegansa puolittain romuun hautautuneena ja hyvin vihaisena. Ilmeisesti, koska Skakdi oli hyvin tuskissaan.
“Pystytkö liikkumaan?” Same hyppäsi suoraan asiaan, saaden vastaukseksi vähän lisää kiroamista ja lyhyen nyökkäyksen. Bladis työnsi metalliromun päältään. Hän ei kuitenkaan noussut jaloilleen.
“Pystytkö liikkumaan?” Same toisti itseään.
“Pystyn.”
“Itse asiassa”, kuului ääni Samen ja Snowien takaa. “Et pysty.”

Kepe painoi naamionsa teleskooppisilmän kyljessä olevaa nappulaa ja kuului tsing. Ilmeisesti jokin lisälaite meni pois päältä. “Tuo näyttää aika vakavalta.”

Tiedemies itsekään ei ollut järin häävissä kunnossa. Hänen haarniskansa oli ruhjeinen ja liikkuminen eräänlaista nilkuttamista. Oli selvää, ettei hänkään kykenisi juuri liikkumaan, saati sitten juoksemaan. Kepe pystyi kuitenkin kävelemään hitaasti, ja oli ilmeisesti skannannut Bladiksen jalan. Tulokset eivät olleet rohkaisevia, sikäli kun valkovihreän Toan ilmettä pystyi lukemaan.
“Mitä tarkoitat?” Same kysyi, tutkien samalla kollegansa jalkaa, joka kyllä näytti taittuvan väärään suuntaan.
“Tarkoitan, että jalka on pahasti murtunut. Oikeastaan molemmat.”
Kukaan ei näyttänyt erityisen pirteältä.
“…oikeastaan molemmat aika monesta kohtaa.”

Metsästä kuului etäisiä ääniä. Jokin selvästi lähestyi etelästä, Lehu-metsän kätköistä.

“En tahdo aiheuttaa paniikkia”, Kepe äännähti. “Mutta mitä me teemme? Ne tulevat! Ja mikä oli se salama-”
“Itse asiassa…” seurueen lumiukoin jäsen sanoi. “…minulla saattaa olla suunnitelma. Same, sinun molemmat jalkasihan ovat hyvässä kunnossa?”
“…juu?”
Snowie virnisti pahaenteisesti. Kepe pelkäsi pahinta.

Lumiukon olisi tehnyt mieli huutaa “MUODONMUUTOSSS” mutta hän hillitsi itseään. Tapahtui asioita. Asioita, joissa valkea massa kietoutui Samen, Bladiksen ja Kepen ympärille. Kyseiset kolme klaanilaista asettuivat lähelle toisiaan, niin, että Same ja Kepe seisoivat Bladiksen ympärillä, selät toisiaan kohden. Kaikki kolme katsoivat eri suuntiin. Snowien olemus sitoi klaanilaiset toisiinsa, niin, että huonojalkaiset Kepe ja Bladis olivat kuin reppu Samen selässä. Selakhilaanilainen nousi seisomaan. Neljä klaanilaista olivat nyt yksi tosi iso ja epämuodostunut klaanilainen: Same yritti pysyä tasapainossa kolmen muun painon horjuttaessa häntä. Kepe ja Bladis olivat kuin vauvat äitinsä repussa, ja Snowie oli se reppu. Oman päänsä lumiukko oli sijoittanut Samen oikealle olkapäälle. Kokonaisuutena otus oli tosi tosi ruma.

Yleensä asiallisuuden perikuvana tunnettu Same oli kiljahtaa itselleen epätyypillisellä tavalla, kun hänen tasapainonsa petti. Kepe kuitenkin pelasti tilanteen kaivamalla kiusallisesti omasta laukustaan jostain möykyn keskeltä keihässauvatyökalunsa ja otti sillä tukea maasta. Selakhilaani teki saman viikatteellaan.

Kaikki olivat kivuliaissa asennossa. Snowie hymyili typerästi.
“Kappas, tämähän toimii.”

Juuri silloin alarinteen mäntymetsästä ilmestyi Matoralaisten hahmoja. Niiden samojen, jotka olivat jo aiemmin yrittäneet syödä klaanilaisia. Same-möykky kääntyi ympäri ja lähti kulkemaan parhaansa mukaan vastakkaiseen suuntaan, mutta silloin kiven takaa astui esiin kaksi hahmoa. Ja siinä samassa klaanilaiset ymmärsivät, mistä heidät taivaalta pudottanut sähkö oli tullut. Kaksikko oli yhtä pahassa maineessa niin klaanilaisten kuin omiensakin keskuudessa.

Siniset Kädet tukkivat nelikon tien.

“Näyttää siltä…” Snowie aloitti. “…että näistä tuli aika toiminnalliset tuplatreffit.”