Bio-Klaanin saari, Lehu-metsän ja Ämkoo-vuoren rajaseutu

“Vaiko kenties triplatreffit?” Bladis oli väläyttämässä, viitaten Sinisten Käsien yllättävään ilmaantumiseen, mutta Samen nopea sivuaskel vaiensi matkalaiset. Selakhilaani harppasi pois kuoleman torakkakaksikon tulilinjalta ison kiven taa. Selusta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin turvattu, sillä nälkäisten matoralaisten lauma läheni metsän siimeksestä uhkaavaa vauhtia silmät veristen naamioiden kuopissa kiiluen kilpaa taivaalle syttyvien ensimmäisten tähtien kanssa.
“Snowman”, Same aloitti terävästi. “Pystytkö hajaannuttamaan meidät?”
“Eeh, nämä kaksi eivät vissiin voi oikein kävel-”
“Jätä Bladis selkääni ja toimi lopuilla itselläsi Kepen jalkoina. Onnistuuko?”
Selakhilaanin hartialla nököttävä lumiukon irtopää kohotti kulmiaan. “Voin yrittää.”

Juuri kun lumimainen massa oli alkamassa muotoutua uudelleen, klaanilaisten suojana toimiva siirtolohkare nousi muutaman vaaksan ilmaan.
“Mit-”
Kivi liikahti äkisti kunnolla korkeammalle, niin, että klaanilaiset näkivät nyt Kädet kunnolla. Toinen niistä osoitti oikean käden sinisellä sormellaan kiveä. Nazorak ohjasi osoittavan kätensä entistä korkeammalle ja järkäle liikkui sen mukana. Tätä seurasi torakan nopea ranneliike ja veteraani-klaanilainen kierähti sivuun aivan viime hetkellä, kaikki muut toverinsa vielä itseensä kiinnitettyinä. Valtava graniittimoukari oli murskata klaanilaiset, mutta Sameen kiinnittynyt paketti kieri muutamia kertoja pois kuolettavan iskun alta.
“Snowie!” kasan päällimmäiseksi jäänyt Bladis huusi. “Pyssy, nyt!”
Kuin tyhjästä valkoinen käsi ilmestyi klaanilaisten keskeltä ja sukelsi Snowien ylisuuren laukun mustiin syövereihin. Hetken kuluttua koura ilmaantui esiin steltinpeikko Kapherin vanhan Cordak-kiväärin kanssa. Skakdi nappasi mörssärin valkoisista sormista.
“Ha. Ha.”
Moderaattorin kokeneet sormet hakeutuivat liipasimelle ja tekivät tehtävänsä. Kaikki neljä piippua tyhjenivät tismalleen oikeaan suuntaan, kun rakettivoimalla liikkuvat Xialaiset ylpeydet singahtivat kohti Sinisiä Käsiä. Bladiksen hymy kuitenkin hiipui nopeasti; räjähdyksiä ei kuulunut. Toinen torakka osoitti sormellaan cordak-ammuksia, jotka olivat jähmettyneinä ilmaan Nazorakein pelätyimmän duon eteen kuin se valtava kivi hetki sitten.
“… ha.”
Bladiksen äänestä oli kadonnut kaikki huumori. Hän kalpeni hieman.
“… en yleensä ole se, joka valittaa näistä asioista, mutta tuo ei ole reilua.”

Cordak-kiväärin torpedomaiset ammukset leijailivat ilmassa välittämättä painovoimasta tai tuulesta. Oli kuin ne olisivat vaeltaneet ulkoavaruuden tyhjiön halki. Vasemmanpuoleisen Käsistä oikea kämmenpohja hehkui kirkasta sinihehkua. Se käänteli kämmentään ja rannettaan robottimaisen jäykin liikkein. Ilmassa fysiikan lakeja vastaan tappelevat ammukset kääntyivät samassa kulmassa kuin nazorakin mekaaninen ranne. Niiden kärjet pysähtyivät lopulta osoittamaan klaanilaisten suuntaan.
Sinisten Käsien tummien visiirien peittämissä katseissa ei ollut sääliä. Ääntäkään päästämättä vasemmanpuoleinen torakka puristi mekaanisen kämmenensä nyrkiksi. Neonsininen valo välähti sammuksiin.

Torpedot räjähtivät ukkosta muistuttavan äänen säestäminä kohti neljän klaanilaisen joukkoa. Ne olivat vain sekuntien päässä vapauttamasta tulisen voimansa kaikkien neljän päälle. Yksi olisi tarpeeksi vammauttamaan kaikki neljä liikuntakyvyttömiksi. Neljä ammusta riittäisi jättämään klaanilaisista jäljelle vain savuavan kraaterin.
Aikaa oli vain sekunteja. Jonkun oli pakko toimia.

Ja joku toimikin. Kepe keskitti kaiken voimansa, kaiken luovan energiansa siihen asiaan, johon hän luotti oman hengissä selviytymisensä kannalta kaikkein vähiten. Valkoinen tiedemies sulki silmänsä ja haki syvältä sisältään jään elementtivoimiaan. Hän haparoi kädellään kohti neljää ammusta ja kurotti elementillään jonnekin niiden sisälle. Kepe hikoili. Hänen olisi pakko onnistua.
Hienpisarat jäätyivät Toan kämmenpohjaan. Kuului ääni, joka muistutti sirpaloituvaa lasia.

Tink, sanoi ensimmäinen ammus kopsahtaessaan Bladiksen rintapanssariin.
“Au”, Bladis sanoi.
Kops, se sanoi pudotessaan maahan.
Kolme ammusta toistivat saman kuvion. Aivan Bladiksen edessä maassa makasi nyt kolme läpeensä jäätynyttä cordak-ammusta. Yksi niistä oli haljennut keskeltä.

“… ‘tink’?” Bladis sanoi epäuskoisena.
“… tink”, Same toisti. Selakhilaanin synkällä ja matalalla soturin äänellä sanottuna tuossa sanassa olisi ollut jotain tahattoman koomista, jos tilanne olisi ollut vähemmän kuolemanvaara.
“Tink”, Snowie sanoi hermostunut hymy kasvoillaan.
“… halusitteko mieluummin ka-boomin?” Kepe kivahti.
Nelikko päätti jättää epäuskoisina juuri tapahtuneen omaan arvoonsa. Takaapäin marssivan nälkäisen lauman pienten vatsojen kurnimisen kuuli jo selkeästi. Toisessa suunnassa liikkumattomana seisova musta torakkakaksikko otti hälyttävän rauhallisia ja täysin äänettömiä askelia kohti klaanilaisia. Sinihehkuiset sormet sätkivät sisältään säpisevistä sähkönpurkauksista. Uhkaavan ilmeettömien hyönteiskasvojen mustilla visiireillä näkyi sininen heijastus.

Snowien yhteen sitoman neljän klaanilaisen köyhän miehen Kaitan hajaantumiskohdassa nelikko irtaantui. Kepe ja tämän tukirankana toimiva Snowie lähtivät harppomaan kohti pistettä, johon Laivaston rautainen lentopeli oli tehnyt epämiellyttävän laskeutumisensa. Same kohensi Bladista selässään ja jäi seisomaan tyynenä kahden mattamustan torakan eteen.

Sinihehku heijastui viikatteen kuolettavan pitkästä terästä.

Huterin askelin Kepe Snowien jaloilla asteli kohti savuavaa aluksenraatoa. Maasto vietti kohti metsää ja Kepe tuskaili epätasaista kyytiä.
“Tämä, tämä ei nyt ole tanssitunti.”
“Minä väitän, että huikealla vispauslantiollani pysyisimme paremmin pystyssä”, Snowien pää vastasi Kepen olkapäältä, mutta käänsi sitten katseensa kohti Käsiä. Same otti siellä yhteen torakoiden kanssa pelkällä viikatteella varustettuna, reppu-Bladis selvästi tuliasetta kaivaten. Tiedemies väliaikaisine, lumisine jalkoineen kompuroi viimeiset askeleet moderaattori-kaksikon loppuunkäyttämän lentokoneen luo.
“Jossain täällä, jossain täällä”, Kepe mutisi itsekseen alkaessaan penkoa Bladiksen monipuolista tuliasearsenaalia takapenkin kätköistä. Hän yritti huitoa toisella kädellään savua pois kasvojensa edestä, palavan aluksen syöstessä sitä päin klaanilaisen näköä. Mielessään vaahtosammutinta kaivaten tiedemies työnsi rautatomua syrjään, kunnes löysi etsimänsä: asevyö, josta roikkui ihan liikaa tuliluikkuja kenen tahansa käytettäväksi. Onneksi Bladis ei ollut kuka tahansa.

Snowien pää tiedemiehen harteilla tarkkaili yhä tilannetta muutamaa korkeuskäyrää huipumpana.
“Keeps, vaauhtia. Samemme on ehkä kova luu tantereella, mutta nämä torakat näyttävät isosti ilkeiltä. Emmekä voi kiistää, että rajansa se on klaaninkin selakhilaanin saaliinkaatokyvyi-”
Lumiukko kuitenkin lopetti lauseensa poikkeuksellisesti ilman Kepen keskeytystä, sillä hän huomasi läheisen honkamännyn oksistossa…

Jotain.

Se näytti tuulessa lepattavalta kankaalta ja se ehdottomasti liikkui. Snowie oli juuri huomauttamassa Kepeä tästä näennäisestä kaavutetusta hahmosta, mutta juuri sillä hetkellä nälän ajama pienten miesten ja naisten lauma saavutti toiminnan polttopisteen. Yksi kannibaaleista taklasi Kepe-Snowien nurin haaska-aluksen viereen ja välittömästi kolme lisää tungeksi klaanilaisten päälle.

Kymmenen metriä ylärinteeseen teräs kohtasi teräksen. Samen ikivanhan viikatteen kuunsirppiä muistuttava tappava terä pysähtyi kipinöiden, kun Sinisistä Käsistä vasemman teräksinen koura otti sen tyynesti vastaan. Same yritti Bladis apunaan riuhtoa viikatetta irti torakan käden pihtimäisestä otteesta, mutta mekaanisen kouran voima oli kuin valtavan sähkömagneetin. Vaati Samen kaiken käsivoiman saada viikate edes hievahtamaan poispäin torakasta, mutta torakka tuntui pitelevän asetta paikallaan täysin vaivattomasti. Torakka-agentti alkoi olla jo epämiellyttävän lähellä Samea ja Bladista, ja sen vapaa robottikäsi säkenöi sähköistä energiaa polttavalla voimalla.

Valkoisen, pitkänhuiskean jalan kierrepotku mustan torakan rintapanssariin irrotti sen kyberneettisen otteen viikatteesta ja sai sen horjahtamaan taaksepäin muutaman askeleen. Agentti ei kuitenkaan menettänyt tasapainoaan edes sekunniksi, mutta antoi aikaa toimia. Samen selässä roikkuva Bladis vetäisi aseveljensä varustevyöstä neulamaisen heittoveitsen ja sinkosi sen kohti potkun harhauttamaa torakkaa.
Suunnitelma olisi ollut todella aukoton ja tappava, jos Käsiä ei olisi ollut kaksi. Sokaiseva toisen torakan kämmenpohjastaan laukaisema sininen vasama muutti heittoveitsen käytännössä kiehuvaksi nesteeksi kesken ilmalennon.

Same pyöritteli viikatettaan rauhallisesti kädestä toiseen ja skannasi torakkakaksikkoa katseellaan. Ne lähestyivät moderaattoritaisteluparia täydellisesti synkronoiduin askelein kahdesta suunnasta.
“Aivan kuin nämä tekisivät parhaansa pakottaakseen meidät lähitaisteluun”, Same sanoi hikipisara ohimollaan. “Kuinka jännittävää.”
“Kuinka syvältä”, Bladis sanoi ankeasti. “Tiedätkö, minä olen niitä miehiä, jotka tykkäävät vetää liipaisimesta tosi ison aavikon toiselta puolelta.”
“Kyllä”, Same vastasi torjuen vasemmanpuoleisen Käden sormestaan sinkoaman salaman viikatteen terällä. “Olemme käyneet tämän keskustelun monesti.”
“Rommipullo kädessäni”, Bladis jatkoi.
“Kyllä.”
“Kaunis, terävähampainen nainen sylissäni.”
“Selväksi kävi”, Same sanoi. “Tiedäthän myös selakhialaisen sanonnan, että jokaista tappamaansa elävää olentoa täytyy katsoa silmiin?”
Bladis väisti toisen sähköisen ammuksen keikauttamalla itseään toiselle puolelle Samen selkää.
“Näkee niiden silmät kiikarinkin läpi”, Bladis naurahti.
“Ei käydä tätä keskustelua taas.”

Sinisiltä Käsiltä alkoi loppua kärsivällisyys. Jokainen kahden kyborgiagentin neljästä kourasta alkoi huokumaan sinisen sähköistä voimaansa kauas. Aluskasvillisuus käristyi torakoiden ympäriltä lähes olemattomiin, ja sormista sinkoili sokaisevia energiakaaria suuntaan jos toiseen.
“Tiedätkö”, Bladis sanoi. “Tämä on vain veikkaus, mutta ne eivät varmaan halua meitä kuulusteltaviksi.”
Sähköinen voima alkoi tuntumaan kuumana jo hänenkin kasvoillaan. Hitaasti mutta varmasti Siniset Kädet nostivat teräskouriaan ja valmistautuivat ampumaan täydellä latingilla.
“Oletko ihan sataprosenttisen varma”, Samen sarkastinen ääni vastasi.
Ennen kuin skakdin ja selakhilaanin sanaiset säilät ehtivät kohdata uudelleen sarkasmin sotatantereella, vapauttivat nazorakit kämmenpohjistaan helvetillisen määrän ääntä ja valoa. Tuhansien pienten salamoiden yhteislaulu peitti rinteen, halkoi polttavalla voimallaan havupuita ja poltti sarjan suuria uria mättäisiin, kiviin ja kantoihin. Samen ja Bladiksen pelastivat vain refleksit, kun sarjatuli sähköohjuksia raapi tuskallisesti valkoisen soturin jalkoja.

Same puri hammasta, mutta ei huutanut. Heikkouden näyttäminen oli viimeinen asia, jonka hän halusi tässä tilanteessa tehdä. Maasto savusi ja hehkui punaisena. Kahden nazorakin kyberneettiset kädet hehkuivat nyt aikaisempaa himmeämpää sinistä. Ne olivat käyttäneet hyvin paljon virtaa.
Nyt jos joskus oli tilaisuus toimia. Same säntäsi pitkien jalkojensa tuomalla tuulispään nopeudella kohti kahta torakkaa. Hän hivautti selässään roikkuvan skakdin vauhdikkaalla heitolla kohti oikeanpuolimmaista, eikä torakka ehtinyt reagoida, kun Bladis taklasi sen maata vasten.
“OKEI. PAINITAAN SITTEN, SENKIN MYKKÄ TORAKANÄPÄRÄ.”

Vasemmanpuolimmainen oli valmiimpi, kun Same iski viikatteellaan. Torakka väisti tappavan säilän astumalla taaksepäin tyynen suunnitelmallisesti. Oli kuin se olisi tiennyt iskun olevan tulossa jo minuutteja, mutta päätti toimia silti viimeisellä mahdollisella hetkellä. Jokainen torakka-agentin liikkeistä näytti täydellisen suunnitellulta ja koordinoidulta. Vasemmalla käsistään se tarttui Samen viikatteeseen ja painoi sen terää maata vasten. Oikean kämmenpohjaan alkoi kertymään tappavaa sähköenergiaa. Käsi suuntautui Samen kasvoja kohti.
Hetkeäkään epäröimättä Same tarttui puristavalla otteella robottikäden ranteesta ja työnsi sen poispäin itsestään. Jos ranne olisi ollut tavallinen, Same olisi jo murtanut sen. Rauta ja teknologia kuitenkin tapansa mukaan hidastivat asioita.
Same ja torakka-agentti jäivät kamppailemaan paikoilleen yrittäen työntää toisiaan maahan. Valkoinen moderaattori oli niin lähellä, että hän tunsi torakan hengityksen kasvojaan vasten. Siinä oli jotain outoa. Jotain onttoa.

“Torakka”, Same sanoi purren hampaansa yhteen. “Minä olen Same, entisen yhtenäisen Selakhian tasavallan armeijan sotilas, ja kohtaan sinut taistelussa. Vaadin saada nähdä silmäsi ennen kuin katkaisen kaulasi.”
Torakka oli tapansa mukaan hiljaa. Se teki kuitenkin jotain odottamatonta. Kuin käskystä torakan musta visiiri alkoi nousta. Jonkinlaiset rattaat alkoivat pyörimään siinä kohtaa, jossa musta visiiri kiinnittyi ohimon kohdalta mattamustan torakan kitiiniseen kuoreen. Vihreäsilmäinen moderaattori tuijotti pistävästi etsien torakan katsetta.

Hän ei löytänyt sitä.

Silmiä ei ollut.

Visiirin alla ei ollut edes tyhjiä kuoppia jälkenä siitä, mitä ennen oli ollut. Ei leikkausarpia, jotka paljastaisivat umpeen leikatut silmäkuopat. Torakan kitiininen kuori jatkui tasaisena ja koskemattomana siinä kohtaa, jossa tavallisella torakalla oli silmät. Nämä eivät olleetkaan tavallisia torakoita.

Kylmät väreet kiipivät Samen niskaan.
“Mikä helvetti sinä olet.”

Torakka olisi takuulla vastannut, jos se olisi voinut. Suuaukko sillä oli joskus ehkä ollutkin – mutta se oli ommeltu kiinni. Tulos näytti kuin suurelta arvelta. Tarkemmalla vilkaisulla Same huomasi, että torakan visiiri oli ohimon kohdalta kiinni jossain syvemmällä. Se porautui selvästi kiinnikkeellään jonnekin sinne, missä tavallisella torakalla oli silmät. Ohimon kohdalla oleva kiinnityskohta oli arpeutunut voimakkaasti.
Rattaat jatkoivat pyörimistään ja musta visiiri laskeutui takaisin paikoilleen äänettömästi suojaamaan silmiä, joita ei ollut.
Nazorakien välinpitämättömyys jopa omiaan kohtaan sai Samen suorastaan hämmästymään joka kerta, kun se käveli ruumiillistuneena hänen eteensä.
“Sinun suunnittelijasi oli hyvin sairas mies.”

Same oli saanut tarpeekseen. Hän riuhtaisi itsensä irti torakan otteesta ja hutkaisi tätä vatsaan viikatteen varrella. Torakka vastasi lähes refleksinomaisella sähköpurkauksella. Se olisi käristänyt savuavan reiän Samen otsasta hänen takaraivoonsa, jos sotilas ei olisi toiminut. Sulavasti sivulle pyörähtäen hän väisti Sinisen Käden sähköisen sarjan ja päätyi selkä edellä suoraan Bladiksen viereen. Selakhilaani tunsi skakdin lihaksikkaiden käsien vääntyvän kehonsa ympäri, kun järeä mutta liikuntakyvytön moderaattori irtautui painitoveristaan. Köytenä toimiva osa Snowieta sitoi kaksikon taas yhteen.
Viikatteen tylppää päätä keihäänä käyttäen Bladista kantava Same ponnisti itsensä entistä kauemmas Sinisistä Käsistä. Kaksikko laskeutui mättään laelle ja jäi tarkkailemaan entistä äkäisempiä torakka-agentteja arvioivin katsein.

Tilanne oli edelleen kaksi vastaan kaksi, mutta se ei tuntunut tasapeliltä.

“Huaaag!” Snowie äännähti ja räpiköi jaloillaan lisää tilaa nälkäisten matoralaisten alta. Kepen vasen käsi teki samoin, oikean kaivaessa Bladiksen asevyöltä minkäänlaista apua. Ja sitähän löytyi.
“Peitä korvasi!” tiedemies huudahti toverilleen kannibaalipallon alta.
“Millä min-” jaloista ja päästä koostuva Snowie oli protestoimassa, mutta lopetti kokiessaan kuuloaistinsa pahimmaksi vihollisekseen. Pään halkeamiselta tuntuva viiltävä kipu oli lähtöisin yliäänikranaatista, jonka Kepe oli juuri laukaissut karkottaakseen matoralaiset päältään. Suunnitelma oli siinä suhteessa onnistunut, että nälkäiset olivat todella lopettaneet klaanilaisten elävältä ahmimisen ja keskittyivät nyt enemmän repivään tunteeseen korvakäytävissään.
“Vaikutuksen pitäisi kestää vain kymmenisen sekuntia, mennään!” päässään hänkin lähinnä ininää kuuleva Kepe huudahti Snowielle, mutta tajusi tämän olevan yhtä toimintakyvyttömässä kunnossa kuin terävähampaiset matoralaisetkin. Tiedemies tuhahti itsekseen ja alkoi raahata itseään, Bladiksen asevyötä, lumenkaltaisia jalkojaan ja ylimääräistä Snowie-päätään eteenpäin pelkkien käsiensä voimalla.

Siinä missä niin Siniset Kädet kuin Samekin tunsivat kipua yliäänikranaatin vaikutuksesta, sai Bladis tuplatällin: Snowien ollessa aivan ääniräjähdyksen ytimessä lumiukon keskittyminen herpaantui lopullisesti. Same-Bladis-kaksikon sidoksena ollut massa antoi periksi pudottaen skakdin kollegansa selästä. Maa, johon liipasinherkkä moderaattori päänsä löi oli kova, mutta niin oli skakdin kallokin.
“Urgh”, Bladis vain tokaisi ja oli saman tien toimintakykyisenä vaikkakin jalkaliikkumatonna. Tämä virkoaminen tapahtui sikäli parahultaisesti, että siinä samassa Kepe huudahti moderaattorille ja viskasi tälle epäkäytännöllisestä konttausasennosta pyssyn. Kyseinen tuliase oli lipaskooltaan pieni mutta tulivoimaltaan kokoonsa nähden suuri Zamor-pistooli. Messingin ja harmaan värinen ase oli muotoilultaan pelkistetty ja melko raskastekoinen. Auringon laskettua jo mailleen sen kyljen kaiverruksista ei saanut selvää, mikä oli ehkä ihan hyvä asia; maailma ei kaivannut enempää zakazilaisen rivoa huumoria. Puolivillaisten letkautusten lisäksi pistoolin kyljessä oli myös varalipas kiinnitettynä, ja sen skakdi napautti paikoilleen sekä niksautti varmistimen pois.
“Yhtä asiaa kädet aseena eivät koskaan voi voittaa”, Bladis murahti huvittuneena. “Nimittäin käsiasetta!”
Tuli oli auki, kun maassa kyljellään retkottava skakdi pisteli menemään Zamor-aseellaan.
“Huaaaaar-ar-skarrar-aaa!”
Kuoleman ja tuhon suihku ei ollut kuolema eikä tuho Nazorakein agenteille, joista toinen pysäytti kuulat osoittamalla niitä rauhallisesti, mutta se oli riittävä antaakseen Samelle aikaa tähdätä matalan potkun kyseisen torakan kummankin hyönteispohkeen sisäpintaan. Rintamain kummallakin puolella pelkoa osakseen hamstraava kyborgi menetti tukensa ja horjahti selälleen. Same olisi jatkanut nopealla viimeistelyviikatteenheilautuksella ellei olisi ollut aiva liian kiireinen ottaessaan kahta nopeaa ja äärimmäisen välttämätöntä taka-askelta. Pystyssä olevan torakan sininen käsi oli lähettänyt yksikön sinisähköistä kipua kohti selakhilaania, mutta nyt se upposi Ämkoo-vuoren alarinteillä kasvavan männyn paksuun kaarnaan.
“Bladis! Ryömi kohti Kepeä” Same ohjeisti väistäessään toisen sähköprojektiilin yläruumistaan kiertämällä.
“Skarrarin ryömiminen” Bladis vastasi, mutta seurasi ohjeita. Usean rintaman veteraanina skakdi kykeni liikkumaan nopeasti vaikka vatsallaankin, vaikkei varsinaisesti pitänytkään kyseistä liikunnan muotoa erityisen ylevöittävänä kokemuksena. Pari metriä möngittyään hän kääntyi selälleen ja jakoi suojatulta Samen vieritse.
“Zer-Korin puolesta!” Bladis karjaisi tyhjentäessään lippaan kohti ammukset masentavasti pysäyttäviä torakoita.
“Sinä et koskaan ollut siinä taistelussa” Same huomautti tylysti tehdessään testiviiltoja Sinisiä Käsiä kohti.
“Mutta se oli hyvä elokuva!”
Siinä hetkessä Kepe tavoitti Bladiksen.
“Tässä, lääh, nämä” Toa huohotti ojentaen asevyön skakdille.
“Oh ho ho ho”, Bladis innostui ja vetäisi heti esiin muuannen keljun ja kuluneen näköisen kiväärin. “Tällä mutkalla onkin paljon sanottavaa noille ötököille”, hän ilmoitti. “Kepe, tue minua.”
“Eääh?”
“En minä voi tällä muuten tähdätä.”
“Aivan, juu.”
Skakdi otti puoli-istuvan ampuma-asennon Snowie-jalkainen Kepe selkänojanaan ja tähtäsi. Ase rääkäisi ja tarkemmin määrittelemätön ammus alkoi matkansa kohti maata Sinisten Käsien jalkain alla nopeammin kuin laiton siirtolainen loittonee Ko-Metrusta. Ammuksen osuessa maahan syntyi paitsi jysähdys, myös häkellyttävän suuri kaasupilvi. Same tajusi välittömästi, mitä hänen kollegansa ajoi takaa ja otti etäisyyttä torakoihin. Samassa Bladis oli jo laukaissut aseen toisen piipun, mutta siitä lähtevä panos oli aivan eri laatua. Se oli suuri ja hohkasi valkoisenaan kuumuutta. Osuessaan pilveen koko monen neliömetrin alue roihahti liekkeihin valtavana valopallona luoden perääntymistä suojaavan muurin Samen ja Käsien väliin. Selakhilaani harppoi muutamalla loikalla klaanilaisten luo.

Snowieta kaiken aikaa hereille läiskineen Kepen työ alkoi kantaa hedelmää, kun äänipommista tokeneva lumimies avasi silmänsä ja muodosti jokseenkin järkiperäisiä sanoja.
“…re on mi-eh? Tuota?”
Kepe oli tiukkana. “Nyt, lumipallo, herää. Sidostuksen aika.”
Oranssinenäinen lupsakkuuden sankari terävöityi, mutta niin tekivät muutkin ääni-iskun uhrit. Nälkä alkoi taas laukata.
“Snowie! Nyt!”

Lumiukko teki työtä käskettyä ja kiinnitti Bladiksen taas Samen repuksi, tällä kertaa huomattavasti aseistautuneemmaksi sellaiseksi. Valkoinen mössö heräsi myös tiedemiehen jalkojen rooliinsa.
“Olenko ainut…” Kepe mutisi. “Jonka mielestä tämä on tosi kiusallista?”
Kolme muuta vastasivat samanaikaisesti.
“Olet.”
“Et.”
“…”
Same-Bladis ja Kepe-Snowie pääsivät pystyyn ja lähtivät pinkomaan rinnettä ylös, ohittaen hiipuneen liekkipallon keskeltä paljastuneet Mustuneet Kädet, jotka eivät tehneet elettäkään klaanilaisia vastaan. Niillä oli akuutimpaa tekemistä.

Sähkö sinkoili ja ilma kuulosti räjähtävän kun Sinisten Käsien huomio keskittyi alhaalta rynnivään laumaan kannibaaleja. Pienet terävähampaat kaatuivat maahan kahden torakan vapauttaessa tieteen voiman niitä vasten. Matoralaiset olivat kuitenkin näennäisen loputtoman runsaslukuisia, ja rintama vyöryi jatkuvasti kohti Nazorakein pelotinta. Neljä klaanilaista eivät kuitenkaan jääneet tarkkailemaan tilannetta, vaan loittonivat kuolettavasta valoshowsta minkä jaloistaan pääsivät, kohti Ämkoo-vuoren huippua, jota auringon viimeiset säteet vielä valaisivat värjäten sen kullanhohtoiseksi tummuvaa taivasta vasten.
“Jaksatteko te?” Kepe huolehti jalkoina toimivista Snowiesta ja Samesta. Ensimmäinen ei näin yleisesti ottaen ollut turhan hyväkuntoinen, eivätkä lumiukon jalat edes juosseet hänen oman kehonsa alla. Jälkimmäisellä oli skakdi raskaan asevyönsä kanssa reppuna ja jatkuvia kivun aaltoja lähettävä poltettu arpi jalassaan. Lisäksi koko nelikko oli juuri pudonnut lentokoneella.
Kumpikaan juoksijoista ei kuitenkaan vastannut. Same tyytyi lyhyeen nyökkäykseen ja Snowie keskittyi hengittämiseen parhaansa mukaan. Taaksepäin katseleva Bladis kuitenkin avasi suunsa.
“Pikku-ukkojen armeija lähti juuri tulemaan tännepäin!”
“Entä torakat?” Kepe esitti lisäkysymyksen.
“Hyvä kysymys. Nyt, jos sallitte…”
Bladis otti esiin jälleen uuden pyssyn. Tämä tuliase oli merkillisen muotoinen, tummansininen asia, joka muistutti etäisesti pöytälamppua.
“…mikä tuo on?” Kepe kyseenalaisti kivääriasian häkeltynyt ilme kasvoillaan.
Skakdin iso hammasrivistö virnisti pahaenteisesti.
“Ylivoimainen.”

Kymmenien pienten ammusten joukko iskeytyi multaan matoralaisten edellä, kun Bladis vapautti aseensa tuhovoiman. Pelkän putoamisen sijaan ne kuitenkin jyskyivät oikein kunnolla, repien maata ja heittäen sitä vainoajien verisille naamioille. Paineaallot asettuivat väkivalloin nälän ja klaanin urhojen ja muidenkin väliin.
“Sitä paitsi sinuna en pahemmin, lääh, halveeraisi toisten vitkuttimein ulkomuotoa ja yleisesteettistä olemusta”, Snowie antoi painavan ja puuskuttavan näkökulmansa asiaan. Kepe mulkaisi valkoista, ylimääräistä päätään.

Räjähdysten paine oli riittävän suuri viskatakseen pikkupahalaisia useita metrejä alamäkeen, mutta Bladis tiesi ammusvarannon ehtyvän aivan liian nopeasti: skakdinmatikka kertoi, että tällä määrällä paukkuja ei mosautettaisi moista kolonnaa konnia.

Klaanilaiset saivat kuitenkin muuta mietittävää kohotessaan ilmaan. Heidän jalkansa eivät koskaan irronneet maasta, vaan multa ja kivikko irtosi muusta maaperästä ja kohotti heitä yhä korkeammalle.
“Mit-”
“Alas!” Same huusi ja tarttui Kepe-Snowieta vyötäisiltä heittäytyessään pois lennokkaan multakaistaleen päältä. Jos pudottautuminen olisi tapahtunut sekuntejakaan myöhemmin, seurueelta olisi varmasti murtunut vielä lisää raajoja. Maaperästä itsekseen leikkautunut tonnien painoinen siivu kivi- ja maa-ainesta nousi kymmenien metrien korkeuteen äänettömällä painollaan ennen kuin singahti valtavan maaohjuksen lailla kohti puustoa. Suuren varjon allensa piirtävä järkälerypäs repi Lehu-metsän havupuita risuiksi ja säleiksi ennen kuin otti kontaktia maaemon kanssa. Neljä klaanilaista peittivät päänsä ja niskansa parhaansa mukaan, kun rysäys heitti ilmoille rankkasateen puuta ja kivipölyä.
Nälkäinen lauma ei pysähtynyt, vaikka metsä ja maaperä alkoivat sähkösormien näkymättömien narujen vetäminä tapella vastaan. Viime ateriasta oli kauan.

“…”, Kepe sanoi.
“…”, Snowie sanoi.
“Ai”, Bladis sanoi halaten mätästä. “Ne siis ilmeisesti osaavat repiä vaikka koko saaren kappaleiksi.”
“Niin”, Same sanoi tylyn tyynesti. “Niin ilmeisesti osaavat.”
“… apua”, Snowie inahti.
“Torakoiden käsitys sanasta ‘tiedustelupalvelu'”, Same sanoi, “on kieltämättä omalaatuinen.”
Bladis nauroi kuivakkaa naurua, joka oli peittyä aina vain lähestyvän matoran-lauman läähätykseen. Vain vaivoin Samen selässä roikkuva skakdisoturi ärisi puristaen suurta tuliluikkuaan. Hän suuntasi sen kartiomaisen piipun aivan rinteen alareunaan, josta käsin hyönteisarmeijan kyberneettiset pelontuojat jakoivat sähköistä tuhoaan.

“Tiedustelkaa tätä!“, Bladis karjaisi vetäen liipaisimen pohjaan. Lyijy viuhui ilman halki uusien Lehu-metsän maastoa ja pienikokoisen tankintorjunta-aseen rumpusoolo täytti ilman. Bladis ei päästänyt irti ennen kuin mauttoman kokoisen kiväärin pesä niksahteli kaikuen tyhjyyttään.
Tämä olisi varmasti ollut hyvin tehokasta, jos edes toinen torakoista olisi ollut lähelläkään ammusten osumakohtaa. Same ja Bladis katsoivat savuavaa kraateria pitkään.
“Nyt jumalauta oikeasti.”
“Koodinimi Partaterä muistettakoon rohkeana miehenä ja mättäiden massamurhaajana.”
“Hirtä itsesi siihen otsanauhaan.”

Klaanilaisnelikko vilkuili hämmentyneinä ympärilleen. Kahdesta torakka-agentista ei ollut minkäänlaisia jälkiä ympäröivässä maastossa. Hetken vilkaisulla Snowie luuli nähneensä jälleen vilauksen ruskeasta kaapukankaasta korkealla puidenlatvoissa. Valkoinen klaanilainen ei kokenut asiakseen häiritä tovereitaan havainnolla. Hänellä oli muuta ajateltavaa.

Eräs varsin mainio pohdinnan aihe oli koko vartalon läpi kulkeva polttava sähkövirta. Se, miten Siniset Kädet olivat ehtineet nelikon toiselle puolelle ja lukinneet klaanilaiset tappavien torakkakyborgien ja raivokkaan kannibaalimatoranjoukkion väliin, oli toissijaista.
Olennaista oli se, että neljästä kädestä neljään klaanilaiseen ammuttu sähkövirta oli kivuliasta. Klaanilaiset olisivat huutaneet tuskissaan, jos olisivat kyenneet. Hiljaisten torakoiden hiljentävä vaikutus tuntui kaikessa konkreettisuudessaan nelikon lamaantuneissa äänihuulissa tuskanhuutojen kuollessa ennen syntyään. Siniset Kädet lähestyivät uhrejaan.

Klaanilaisten kaikkeen sattui. Sinisenä säkenöivä satutus nieli nelikon jokaisen solun. Aiemmin terveet ruumiinosat muuttuivat kivun maallisiksi ilmentymiksi ja lukuisat aiemmat vammat helvetiksi. Tuska oli samanaikaisesti viiltävää ja repivää, polttavaa ja jäätävää. Ja ennen kaikkea sitä oli liikaa. Uusien valojen syttyessä taivaalle sammuivat ne klaanilaisten mielistä. Ensimmäinen neljästä pimeni, pian sen jälkeen toinenkin.

Moderaattori Samelle kidutus oli vanha tuttava. Selakhilaani oli elämänsä aikana ollut useamman kuin yhden sairaan mielen ja instrumenttisarjan kohteena. Hän oli tahdonlujuudeltaan aivan omassa luokassaan. Mutta kaikesta huolimatta jopa Same oli pitkän sotilasuransa aikana murtunut. Kerran hän oli tahtonut kuolla. Kerran hän oli rukoillut kuolemaa jumalilta, joihin hän ei uskonut.

Kerran.

Same syöksyi kaikilla ja viimeisillä voimillaan sähköistä kivun virtaa vasten. Selakhilaanin kädet ottivat kiinni Sinisistä ja alkoi voimien mittelö. Tahto ja tiede törmäsivät, kun Samen kovat ja taisteluiden kuluttamat kämmenpohjat ottivat yhteen kyborgitorakan sinihehkuisten vastaavien kanssa. Samen katse kohtasi torakan katseettomuuden. Moderaattorin mustat kädet tärisivät lihasten imiessä viimeisetkin voimat soturista. Kyborgin kourat kipinöivät ja savusivat, nekin selvästi voimiensa äärirajoilla. Otetta ehti kuitenkin kestää vain muutamia sekunteja, kun hyökkäyksen kohteeksi joutuneen torakan sähkökidutuksesta vapautunut ja maassa retkottava Bladis tajusi, mitä tapahtuisi.
“Niitähän on…”, hän henkäisi, katsoen Nazorakin sinisiä käsiä. “…kaksi paria.”

Samassa Samen kanssa voimailevan agentin rintapanssari heräsi eloon, kun torakan toinen käsipari aktivoitui. Pienempi raajapari singahti eteenpäin valtavalla voimalla ja iskeytyi selakhilaanin rintakehään. Tällä kertaa Same kykeni huutamaan tuskaansa.
“H-AAAAAAAAARGH!” selakhilaani päästi ilmoille raastavan karjaisun vajotessaan polvilleen. Samalla Nazorak veti vähemmän kookkaat siniset kätensä pois soturin rintakehästä pienen helmiäisenhohtoisen, hieman kellertävän verisuihkauksen saattelemana. Kauniinvärinen verinoro valui pitkin moderaattorin mustaa rintapanssaria. Vamma ei ollut paha, mutta kaikki muu oli; kukaan klaanilaisista ei kyennyt varsinaiseen vastarintaan.

Nazorakit astuivat kuitenkin askeleen kauemmas neljästä klaanilaisista. Niiden sähköiset kädet sähisivät, rätisivät ja kipinöivät, ja kämmenpohjien siniset valot alkoivat himmetä. Selakhilaaneja ei sopisi aliarvioida.
Siniset Kädet kääntyivät toisiaan kohti, ja hetken aikaa torakat peilautuivat toistensa visiireistä. Näytti hetken siltä kuin ne olisivat katsoneet toisiaan. Vanhoista tottumuksista oli vaikea päästä irti, vaikka näköelimien kaltaiset turhuudet oli voitu poistaa tieteellä. Kahden torakan mekaanisten käsien sähkönsininen hehku himmeni, kun kädet syöksivät ilmoille savua ja kipinää. Agentit tiedostivat, että jahti oli ohi. He olivat käyneet liian lähellä saalista.
Täysin samanaikaisella niskan liikkeellä torakat käänsivät sieluttomat visiirinsä takaisin kohti neljän klaanilaisen joukkiota. Moderaattorikiviä kantavat pääkohteet oli lamautettu – ainakin väliaikaisesti. Selakhilaani ja skakdi huohottivat polvillaan yhä heikkoina sähkövirrasta, kun taas Toa ja valkoinen luonnonoikku makasivat mättäillä tiedottomina, mutta elossa.

Neljän klaanilaisen takaa marssi armeijan verran matoraneja, joiden naamiot oli värjätty hyvin monen erilaisen olennon verellä. Pienet silmät kiiluivat syvissä kuopissa heikkoa valoaan.

Ehkä operaation ei tarvisi olla täysi epäonnistuminen, kaksi torakkaa ajattelivat.
Vaikka Esikunta ei voinut hyödyntää Lehu-metsää strategisesti, siitä tulisi hyvä hauta.

Yhtenä liikkeenä torakka-agentit kääntyivät poispäin neljästä klaanilaisesta ja näitä kohti pikkuväen jaloilla marssivasta pedonnälästä. Äänettömin askelin agentit 019 ja 020, Oikea ja Vasen haihtuivat havumetsän varjoihin. Ja sitten ne olivat vain poissa.

Moderaattorit tuijottivat epäuskoisesti metsäkaistaletta, johon Nazorak-imperiumin pelätyin kaksikko oli hetki sitten hävinnyt. Bladis menetti viimeisenkin ryhtinsä ja romahti täysin mahallaan makaavaan asentoon.
“Ah… Hah… Köh! Hah…!” hän nauroi katkonaisesti naama sammalta vasten. “Teidän… Onkin… Parempi! Paeta! Köh!”
Same laski pahasti palaneen kämmenen kollegansa olkapäälle.
“Matoralaiset. Ne tulevat, ja ne tulevat pian”, vammautuneena tavallistakin karheampi ääni sanoi vaisusti.
“Ainakin annoimme noille… Köh! …kyytiä, emmekö vain?” Bladis vastasi, punnertaen nyt itsensä kyljelleen. Skakdin silmät kohtasivat selakhilaanin katseen.
“Kyllä.”
Hiljaisuutta ehti kestää vain joitain kymmeniä sekunteja, kunnes nälän kuuli saapuneen. Se oli nyt joka suunnalla, se ei jättänyt pakoteitä. Maassa retkottava, puoliksi tajuton osa Bio-Klaania oli täysin piiritetty ja täysin ruokalistalla.

Pikkuväen läähätys peitti alleen havumetsän ja luonnon muut äänet. Pienet kielet lipoivat teroitettujen hampaiden kärkiä. Kiiluvien silmien katse oli etääntynyt jo niin kauas sivistyksestä, että hienoinen raja matoralaisen ja rahin välillä alkoi murtua lopullisesti. Pikkuväki näki mättäällä makaavassa nelikossa vain muhkean aterian. Äskeinen taistelu ei ollut muuttanut niiden elämää suuntaan tai toiseen.
Nazorakin kuori oli sitäpaitsi kovaa ja vaikeaa syötävää. Taikakätisten hyönteissoturien kaikkoontuminen ei laumaa haitannut. Sillä oli jo ateriansa. Huomisen lounaalla tarjoiltaisiin suolattua selakhilaania, kun taas päivälliselle oli luvassa uppopaistettua skakdinkoipea. Jos ruipelosta, valkoisesta Toasta liikenisi tarpeeksi lihaa, sitä voisi ripotella pikkunälkää varten aterioiden väliin.
Tällä kyläläisjoukolla ei tosin ollut sanaa pienelle nälälle. Itseasiassa matoranien sanavarastoon kuului lähinnä variaatioita syömiseen ja tappamiseen liittyvistä sanoista.
Saalisjoukon neljäs, valkoinen loskakummajainen ei vaikuttanut myöskään kovin lihaisalta. Jos siinä lihaa oli ollenkaan. Matoralaiset päättivät jättää asian pohtimiseen sikseen. Oikealla valmistustavalla ja tarpeeksi suurella määrällä paistinrasvaa mistä tahansa saisi syömäkelpoista.

Matoranien ruokahalua heikensi hetkellisesti jostain taivaalta syöksähtänyt keihäs. Metallinen terä iskeytyi aivan nälkäisten kyläläisten rivistön ja Bladiksen väliin. Kyläläiset kavahtivat taaksepäin. Moderaattori säpsähti niin kovaa, että löi päänsä aivan takanaan olevaa Samea päin.
Joku puhui puiden latvoista.
“Meillä oli sopimus“, tuhahti kuuluva naisen ääni. “Meillä oli sopimus, että ette koske heihin!”
Jokainen kannibaalimatoralaisista vaikeni välittömästi. Pienet silmät alkoivat paniikinomaisesti etsimään äänen lähdettä. Myös Same ja Bladis käänsivät katseensa ylös kohti taivasta ja sitä kohti kurottuvia mäntyjä ja kuusia.
Silloin Same tajusi, että hänen näkökenttänsä äärirajoilla loikkineet ruskeat kaapuhahmot eivät olleet olleet vain näköharhaa. Kuusien ja mäntyjen oksilla seisoi joukko matoranin kokoisia hahmoja ruskeissa tai mustissa kaavuissa. Keihäiden kärjet kiiltelivät. Kaapujen kankaista Samea katsoi sininen kolmion sisälle vangittu silmä.

“Me lupasimme teille suojelusta!” huusi toinen ääni kaavun sisältä, tällä kertaa miehen. Athistien äänessä oli niille poikkeuksellista ärtymystä. Soturimunkit puristivat keihäitään yhä tiukemmin. “Eikö se riittänyt, kurjat houkat?”
Kannibaalit olivat hiljaa. Puiden Väki oli tehnyt heidän eteensä paljon. Nälkäinen lauma ymmärsi täysin.
“Vapauttakaa Bio-Klaanin jäsenet“, ensimmäisenä puhunut, naispuolinen soturimunkki huusi. “Isä Zeeron haluaa puhua heille.”

Kaksi moderaattoria katsoivat toisiaan. He ymmärsivät jälleen kerran poikkeuksellisen vähän.