Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Veljeskunnan saari: Olet vahva ja samalla typerys

Kommentoi

Ämkoon veljeskunnan saari, metsä

Kevyt tuulenvire havisutti öisen metsän tummanvihreänä levittäytyvää lehtikattoa. Mitään muita ääniä ei kuulunut. Tuntui siltä kuin koko metsä olisi seisahtunut tarkkailemaan alkavaa taistelua.

Eversti 437 tarkensi teknisen silmänsä yönäköä ja tuijotti itsevarman näköisenä lähemmäs kävelevää admin Ämkoota. Eversti pohti, johtuiko vöistä ja torakan mielestä kovin sekalaisista kangaskappaleista koostuvaan asuun pukeutuneen vastustajan itsevarmuus kenties yliluutnantti 955:ttä vastaan käydystä kamppailusta. Eversti oli saanut kuulla yliluutnantti 955:n täydellisestä tappiosta Ämkoota vastaan, eikä eversti aikonut kokea samaa kohtaloa. 955:n itsevarmuus oli varmaankin koitunut tämän tappioksi, mutta 437 koki olevansa toista maata.

”Pyyhin tuon ilmeen pian kasvoiltasi”, 437 sanoi ääneen Ämkoon pysähdyttyä alle kahden metrin päähän torakkasotilaasta. Miekkamies vastasi uhkaukseen naurahtamalla ääneen ja kohottamalla miekkansa sitten hieman päänsä yläpuolelle ainoalla kädellään.

”Sopii yrittää”, Vihreäkasvoinen klaanilainen sanoi ja hyökkäsi.

Valkean samuraimiekan terä viiletti ilman halki suoraan kohti eversi 437:n päälakea. Nazorak väisti iskun heittäytyen vasemmalle ja ampui sitten käteensä piilotetulla laseraseella Ämkoota kohti. Miekkasankari sai kuitenkin yön pimeydessä kirkkaana hohtavan ammuksen väistettyä helposti. Nazorak ei kuitenkaan antanut tämän lannistaa itseään, vaan 437 heittäytyi vastaiskunsa jälkeen koko painollaan vihollistaan kohti huitaisten samalla mekaanisen kätensä terällä Ämkoota päin.

Torakan yllätykseksi Ämkoo iski miekkansa terän maahan ja otti nazorakin hyökkäyksen vastaan paljaalla kädellään. Kevyen väistöliikkeen jälkeen Ämkoo tarttui kiinni torakan mekaanisen käden ranteesta, kiskaisi nazorak-sotilaan itseään kohti ja tähtäsi sitten tarkan potkun tämän kylkeen. Potku ei ollut tarpeeksi vahva tuottamaan 437:lle juurikaan kipua, mutta isku sai nazorakin kuitenkin kohoamaan ilmaan. Potkun jälkeen Ämkoo päästi irti vihollisensa kädestä ja nazorak lensi korkeassa kaaressa metsään pyörien samalla villisti ilmassa.

437 ei onnistunut laskeutumaan jaloilleen, mutta torakka nousi siitä huolimatta salamannopeasti ylös. Eversti karjaisi, tähtäsi entistä tehokkaammalla laseraseella Ämkoota kohti ja avasi tulen. Ämkoo ehti sitä ennen kuitenkin tarttua miekkaansa ja pian katanan terä ohjasikin punaisena hehkuvat ammukset kauemmas maalistaan.

”Hyvät refleksit”, 437 mietti ja valmistautui vaihtamaan taktiikkaa. Torakan mekaanisen käden teräase piteni hieman, muuttuen raskaaksi lyömämiekaksi. Tämän jälkeen 437 ponnisti, loikkasi ilmaan ja tarttui sitten toisellakin kädellään mekaanisen raajan terään vahvistaakseen lyöntinsä voimaa.

Ämkoo toi miekkansa päänsä yläpuolelle ja otti viime hetkellä vastaan nazorakin väkivahvan lyönnin. Adminin jalat upposivat hieman sademetsän pehmeään pohjaan nazorakin ruumiinvoiman painaessa tätä alaspäin. Ämkoo murahti ja heittäytyi sitten väkisin pois iskun alta, saaden kuitenkin väistäessään osuman 437:n nyrkistä.

Ämkoo horjahti, kierähti ja koitti sitten nousta ylös. Nazorak teki kuitenkin yrityksen mahdottomaksi heittäytymällä jälleen Ämkoota kohti ja iskien sitten miekallansa uudestaan. Ämkoo onnistui väistämään miekan kumartumalla maata vasten, mutta torakka vastasi tähän potkulla Ämkoon päätä kohti. Nazorakin jalka oli kuitenkin vähällä saada osuman miekkamiehen teräaseesta ja 437 perääntyi kauemmas.

Ämkoo tumma viitta heilahti klaanilaisen noustessa takaisin seisomaan. Ämkoon hengitys muuttui höyryksi öisen viidakon viileydessä, ja tämä sai adminin näyttämään raivoisalta, miltei pelottavalta. 437:aa tämä ei kuitenkaan hätkähdyttänyt. Näky ainoastaan innosti nazorakia.

Torakan taistelutahto kiteytyi äänekkääseen karjaisuun jonka jälkeen 437 lähti jälleen kerran lähestymään Ämkoota. Miekkamies ei jäänyt paikoilleen, vaan lähti itsekin juoksemaan vastustajaansa kohti. Pian kaksikon terät kohtasivat ja toisiaan hankaavat terät loivat vaaleansinisenä hehkuvan kipinävirran. Valo heijastui vuorollaan kumpaisenkin silmistä saaden kamppailun näyttämään lähestulkoon mielipuoliselta.

Eversti huudahti jälleen ja painoi aseensa kaksin käsin lähemmäs ja lähemmäs Ämkoota. Vihreäkasvoinen miekkasoturi koitti tehtä vastarintaa, mutta yritys osoittautui heikoksi torakan fyysisen ylivoiman ansiosta. Ämkoon ainoa käsi tärisi adminin jännittäessä raajansa jokaisen lihaksen, mutta turhaan. Torakka onnistui painamaan vastustajansa läheistä puuta vasten.

”Olet vahva”, eversti 437 aloitti, jatkaen sitten: ”Ja samalla typerys. Teit elämäsi viimeisen virheen haastaessasi minut hoitamatta ensin entisiä taisteluvammojasi.”
”Hah”, kuului Ämkoon lyhyt vastaus tummanpuhuvan taistelijan estäessä viimeisillä voimillaan torakan terää liukumasta kaulansa lähettyville.

Silloin jotain tapahtui. 437 näki silmäkulmassaan jotain välkkyvää, ennen kuin sai mojovan iskun leukaansa. Eliittitorakka lennähti taaksepäin, kaatuen selälleen. 437 nousi puhisten takaisin jaloilleen. Hän pyyhki vasemmalla kädellään pois leualtaan suustaan lennähtänyttä vihreää nestettä. Hän käänsi silmänsä takaisin raskaasti hengittävään Ämkoohon, aukoen ne pian melkein niin suuriksi kuin mahdollista. Adminin oikeasta olkapäästä työntyi esiin tummanpunainen, hohtava, muodoltaan kättä muistuttava massa. Se näytti todella sankalta, värikkäältä savulta.
”Olet todellakin kuullut minusta paljon…”
Mäksä nosti varjoenergiasta koostuvan raajansa poikittaen eteensä.
”…muttet tarpeeksi.”
Ämkoo heilautti varjomassan nopeasti oikealle sivulleen. Sumea, aaltoileva aine haihtui sen päältä suoraan ilmaan. Jäljelle jäi tummanpunaisen eri sävyissä hehkuva käsi. Se oli muodoltaan täysin identtinen Toan terveen käden kanssa.

Eversti tuijotti Ämkoon varjokättä tarkasti, miltei haltioitueena. Nazorak oli kuullut tarinoita Klaanin adminin mystisistä varjovoimista, mutta tällaista temppua eliittisotilas ei ollut osannut odottaa. Yhdistyminen Makutan kanssa oli näemmä tuonut Ämkoolle kyvyn josta useimmat eivät voisi edes uneksia.

”Ymmärrän…”, 437 tokaisi hiljaa. ”Olet melko vaikuttava, asustustasi myöten. En juurikaan ihmettele kuinka mahtava 955 hävisi sinulle.”
”Olen imarreltu”, Mäksä lausui virnistyksensä läpi.
”Hänen ylimielisyytensä koitui hänen turmiokseen. Mutta tiedoksesi, minä en ole samanlainen.”
”Vaadin sanoillesi näyttöä”, Ämkoo vastasi ja heitti miekkansa ilmaan ottaen sen sitten kiinni punahehkuisella varjokädellään.
”Antaa tulla”, Ämkoo jatkoi. ”Näytä minulle, miten muka eroat edesmenneestä toveristasi.”
”Mielelläni”, eversti vastasi ja hyökkäsi.

Taistelu jatkui.

[spoil]user posted image[/spoil]

Retro

Sellin torakka

Kommentoi

Bio Klaanin Linnake, maanalainen käytävä

”Ei tarvetta käyttää voimaa”, raudoissa oleva Nazorak yritti rauhoitella takanaan seisovaa titaania, kuitenkin tullakseen vain tönäistyksi eteenpäin. ”Vaiti”, Bodyguard tokaisi matalalla äänellään. Kullanhopeinen Toa käveli heidän edessään. Nazorak näki edessään tunkkaisennäköisen betonikäytävän. Käytävän valaisivat vain muutamat katosta roikkuvat hehkulamput. Yksi niistä himmeni ja välkkyi vuoronperään. Se ilmeisesti piti vaihtaa. Kaksi vartijaa vankineen alkoi kävellä kalteriseinien täyttämää käytävä äeteenpäin. Nazorak katseli ympärilleen. Oli melko pimeää että sellien sisältö olisi näkynyt juurikaan. Pian Edessä kulkeva Toa Santor pysähtyi. Tämä poimi avaimen käteensä, painaen sen vieressään olevan sellin lukkoon.

*TSIK*

Mustanpuhuva kalteriovi aukesi inisten ja vinkuen. Bodyguard opasti Nazorakin seisomaan avonaisen oven eteen. Pian Nazora ktunsi kuinka käsiraudat poistettiin, tullen pia ntuupatuksi selliin. Toa paukautti sellin oven kiinni. Oven ja kaltereiden kontakti synnytti ikävän kalahduksen.

*TSIK*

Toa lukitsi jälleen sellin oven. Hetkessä molemmat olivat kävelemässä takaisin tulosuuntaan. Nazorak hieroi hetken kaikkia neljää rannettaan. Se loi katseen selliinsä. Seinät olivat värittömiä. Oikealla seinällä roikkui jonkin sortin vuode. Vassemmalla seinällä oli jonkin sortin lavuaari, hana, ja peili. Ikkunita ei ollut. Eipä se ollutkaan ihme näin maan alla. Torakan silmät alkoivat pikku hiljaa tottua pimeään. Se loi siinä samassa katseen vastakkaiseen selliin.

Musta, suurikokoinen hahmo istui veltossa asennossa sellin takaseinää vasten. Jos se olisi seissyt, se tuskin olisi mahtunut selliinsä. Hahmon käsivarret näyttivät oudon ohuilta olkapäihin ja kyynärvarsiin verrattuna. Molemmissa käsissään sillä oli nähtävästi kolme sormea. Hahmon kyynärvarret näyttivät sitlä, kuin niistä olisi revitty jotain irti. Sen mahdollisia kasvoja ei pystynyt havaitsemaan suuren kypärämäisen panssarin synnyttämän varjon takia. Sen selästä tuntui yhtyvän kattoon kaikenlaisia letkuja.

Nazorak asteli ihmettelevänä kohti sellinsä sänkyä.

Retro

Jalka Miehen Punaisen

Kommentoi

Bio-Klaanin saari
Ranta
Seitsemän kilometriä Nazorak-pesistä

Sade oli puhdistanut ilman savusta, jonka yöllinen taistelu oli ilmakehään nostattanut. Rantavesi oli tyyntä ja lyhyen hiekkarannan takaa häämöttävä nurmikko alkoi jo kuivata varhaisen aamun auringossa. Kevyt syystuuli alkoi vähitellen yltyä.
Pieni puinen vene ajelehti rantaveteen täysin varoittamatta. Tummanvihreää kokovartalokaapua kantava luonnottoman pitkä lautturi laski pitkän aironsa veneeseen ja astui hitaasti veneen reunan yli matalaan rantaveteen. Lautturin raajat natisivat ja naksahtelivat ruosteisesti sen kahlatessa kohti hiekkarantaa.
”Perillä”, lautturi sanoi pikaista öljyämistä kaipaavalla ja kuihtuneella äänellä.
”Kiitos, Nihilisti”, vastasi veneessä vielä istuva sinipunainen matoran.

Kun Nihilisti ja Avde olivat molemmat astuneet pois veneestä, se upposi.
Useimmat veneet upposivat joskus. Tästä uppoamisesta teki maininnan arvoista täyden selittämättömyyden lisäksi se, että rantahiekkaan tiukasti ankkuroituneen veneen alla ei ollut vettä, johon upota. Hiekkaan ei myöskään jäänyt jäljen jälkeä puuveneen mystisestä katoamisesta.
Oli kuin kulkuneuvo ei olisi koskaan ollutkaan tällä rannalla.

Avde astui vedestä rantahiekkaan kevyesti. Punainen matoran käveli harkitusti ja hitaasti nurmikolle ennen kuin kääntyi hetkeksi kohti vihreäkaapuista lautturiaan.
Matoranin kasvoilla oli hymy. Hän katsoi Nihilistin kaavun sisään.
”Ilmoitan kun tarvitsen sinua”, Avde sanoi lämpimällä äänensävyllä. ”Nyt sinua kuitenkin tarvitaan muualla. Minulla on kolme ystävää, jotka saattavat kaivata kyytiä hyvinkin pian.”
Vihreäkaapuinen hahmo katsoi hetkeen mestariaan hengittäen hiljaa. Kevyt syystuuli riepotteli hahmon kaapua hieman ja myös hahmo itse huojui hitaasti. Hahmon huojumisesta lähti ääni, joka kuulosti vanhojen saranoiden kitinältä.
”Lähetti”, Nihilisti sanoi kysyvästi vuosisatoja vanhalla äänellä. ”Torni. Sotilas?”
Avde hymyili uskolliselle lautturilleen ja nyökkäsi pitkään. ”He. Käsittele ystäviäni hellävaraisesti.”
Nihilisti ei vastannut, mutta se ymmärsi.

Punainen Mies kääntyi ympäri. Jäljelle jäivät vain täysi hiljaisuus ja kevyt syystuuli, joka riepotteli lehtiä rannalla ja hälvensi yöllisen ilmataistelun viimeisiä savuja.
Vihreäkaapuinen hahmo kääntyi ruosteisesti natisten ja vinkuen kohti tuulen kulkusuuntaa ja katseli kaukana siintävään horisonttiin kuin pohdiskellen hetken olemassaoloaan.
Silloin kuului hiljainen, vanhalta ovelta kuulostava narahdus ja Nihilisti astui läpi Ikuisen.

Retro

Hildemar 5: Sugan värvääminen

Kommentoi

Bio-Klaani

Auringonvalo yritti puskea sinnikkäästi pilviverhon takaa Summerganonin astellessa kahvioon istumaan. Summerganon huikkasi joitakin tervehdyksiä harvoille paikallaolijoille pujotellessaan pöytien ohitse vailla sen erikoisempaa päämäärää ja istuutui lopulta melko keskelle kahviota. Hän loi pikaisen katseen koko saliin ja tilasi lopulta juoman.

Klaanilaiset olivat syventyneet keskusteluihin ja eräässä nurkassa oli käynnissä korttipeli. Summerganon syventyi ajatuksiinsa. Klaanin lukuisat vauriot hyppivät ajatuksiin jatkuvasti. Summerganonin täytti yhtäkkiä suuri kiitollisus vaurioiden korjaamisen parissa uurastavia kohtaan, puhumattakaan Matorosta ja muista, jotka olivat torjuneet Nazorak-alukset taidokkaasti. Summerganon kohotti lasinsa kumman Klaani-ylpeyden tunteen piristämänä.

”Kas, Suga! Sopiiko puhutella?” Kuului tuttu ääni.
Summerganon hätkähti ja juomaa roiskahti hänen viitalleen. Matoro hymähti ja istuutui Summerganonia vastapäätä. ”Toki toki”, Summerganon sanoi hieman vaivaantuneena, mutta mielissään siitä, että oli saanut seuraa. Samalla hän kuitenkin silmäili viittaansa ilmestynyttä märkää läikkää hieman harmissaan. ”Menen pitemmittä puheitta suoraan asiaan; kasaan porukan suojaamaan Nimdan sirun kuljetusta”, Matoro sanoi selkeällä äänellä, mutta melko hiljaa. ”Olisitko kiinnostunut?” Matoro jatkoi ja kuulosti siltä, että voisi jopa purskahtaa nauruun. Ehkä hän odotti saavansa myöntyvän vastauksen, jonka hän totta tosiaan saikin: ”Aivan varmasti!” Huudahti Summerganon, pystymättä peittämään innostustaan.

”Mainiota. Tule huomisaamuna aulaan, sen tarkempaa informaatiota en osaa antaa.” Matoro nousi tuolistaan myhäillen, heilautti kättään ja suuntasi omille teilleen. Myös Summerganon nousi siemaistuaan juomansa loppuun ja suuntasi terassille. Pilviverho väistyi viimein ja iltapäivän auringonsäteet tulvivat sisään siitä, missä oli ennen pommitusta ollut ulkoseinä. Terassikin kylpi valossa. Summerganonin värit, eli sininen, hopea ja valkoinen suorastaan välkehtivät auringon paisteessa tämän kävellessä terasille, ihailemaan näköalaa. Mielissään siitä, että hänellä olisi taas tekemistä.

Retro

Uni tulevaisuudesta jatkuu

Kommentoi

Bio-Klaani, Mt. Ämkoo

Äkkiä kuului koputusta, pientä ja heikkoa. Blozi otti miekkansa esiin. Hän ei tiennyt, kenet tapaisi seuraavaksi. Hän ei tiennyt edes missä oli. Manu oli valmiina iskemään ja Gekko veti tikarinsa esiin. Troopperi valmistautui ampumaan tulipalloja ja Kapura meni oven taakse, miekan kanssa.

”Valmistautukaa iskemään”, Gekko sanoi hiljaisesti. Sitten ovi avautui ja kaikki olivat valmiita iskemään. Tulija oli musta ja valkoin Toa, jolla ei ollut naamiota ja hänellä oli kahtia mennyt miekka.

”Matoro!” huusivat viisi Klaanilaista yhteen ääneen ja Troopperi otti kaatuvan Toan vastaan.

”Se… ei …onnistunut. Vahi… se… heillä”, sanoi Toa viimeiset sanansa, sen jälkeen kaatui. Blozi katsui surullisena ystäväänsä. Hän meinasi sanoa jotain, mutta huomasi pian kaiken hänen katoavan.

”Älä jätä meitä”, Kapu sanoi ja sitten Blozi nousi.

Bio-Klaani, sairaalaosasto

Hän oli jälleen sairaalaosastolla. Hän nousi ja tunsi olonsa paremmaksi, kuin moneen tuntiin. Hän oli jälleen valmis taistelemaan.

* * *

Matoro käveli yöllä käytävillä. Hän oli saanut jo Hain ja Troopperin mukaan Nimdaa hakemaan, mutta hän tarvitsisi vielä kolme lisää. Äkkiä, hän huomasi vastassa hahmon.

”Onko se yksi niistä Nazorakeista”, Mato ajatteli ja otti miekkansa esiin. Hän oli valmis hyppäämään. Juuri kun hän aikoi hypätä, huomasi hän hahmon kädessä valaisevan Tulipallon ja veti miekkansa takaisin. Tulija oli Bloszar.

”Kappas Matoro, mitä teet täällä?” Tulen Toa kysyi.

”Värvään Nimdan hakutiimiin jäseniä. Kuule, kiinnostaisiko tulla mukaan? Tarvitsisimme Klaanilaisia tähän hommaan.”

Blozi ajatteli sitä maailmaa, jossa Allianssi oli voittanut Klaanin. Sitä ei saisi tapahtua, joten jos he hakisivat Nimdan, ei olisi enää niin suurta hätää. Lisäksi, voisi hän olla hyödyksikin.

”Mielelläni”, Blozi vastasi.

”Hyvä, enää tarvitsemme kaksi”, Jään Toa sanoi.

Retro

Hildemar 4: Sota on pahuutta

Kommentoi

Bio-Klaani, ranta

Hai nojasi aitaan jonka takana kuohui meri. Hai katsoi aaltoihin. Lähistöltä kuului korjaajamatoranien hyörintää. Pommitus oli tehnyt paljon tuhoa. Hai oli rättiväsynyt. Hän oli ensin juossut yöllä useita tunteja sammuttamassa paloja ja myöhemmin kuljettanut haavoittuneita ja auttanut korjaustöissä. Hänen kätensä olivat rutistuneen oloiset. Elementtienergia oli levon tarpeessa.
Meri tyrskyi. Jos merestä ottaa ämpärin vettä, meri paikkaa itsensä. Ja aika ajoin tulevat sateet, jotka jälleen vahvistavat sen. Niin Klaaninkin täytyisi tehdä. Meri pystyi tuhoamaan ja pelastamaan. Meri oli vahva. Meri oli tuhoutumaton.

Aurinko oli laskemassa. Vesi värjääntyi oranssihtavaksi ja lokkirahi liiteli erään tolpan nokkaan. Se koputteli tolppaa nokallaan ja katseli hupaisan näköisesti ympärilleen. Sitten se pyrähti lentoon, kiisi korkelle ja lähti kuin putoamaan. Se koukkasi suoraan vedenpinnasta napaten itselleen kalansaaliin, jota se lähti lentäen kuljettamaan.
Hai oli uppoutunut syvälle ajatuksiinsa. ”Mitä se uni pommituksen alussa tarkoitti. Miksi Hain mieleen oli palautunut juuri kotisaaren Toinen Sisällissota. Se, jossa hän oli toiminut kiväärimiehenä. Se, joka lopulta päättyi onnellisesti. Onnellisesti. Sota ei koskaan päättynyt onnellisesti. Sodissa ei ole voittajia. Sodissa ei ole niitä jotka ovat oikeassa.
Sota ei anna armoa. Sota ei pyydä armoa. Sota on pahuus.

Ilta-auringon kajossa Hai säpsähti yhtäkkiä kalan polskaistessa vedenpinnassa. Olisi ihanteellinen sää ongintaan. Mutta nyt ei ollut aikaa. Piti huoltaa Hildemar.
Hai käveli sataman hieman syrjempään kolkkaan ja huomasi Hildemarin varaston oven olevan raollaan. Hai vetäisi miekkansa esiin. Siellä saattaisi olla mitä vain. Hai oli kuullut että Klaanin sisässä oli yhä Nazorakeja. Hai astahti kissamaisin liikkein oven taakse ja pyörähti sisään. Hän puristi miekkaansa, kun laivan sisältä kuului kummallista naputusta. Hai hypähti laivan kannelle ja astui varovasti kannen alle. Ääni kuului radiohytistä. Hai asteli ovelle ja kuuli jonkun olevan sisällä. Hän hypähti sisälle, valmiina listimään mahdollisen uhan. Tuolissa istunut Korek kiljahti. ”Korek? Mitä sinä täällä teet?” Hai hämmästyi. ”Murran Nazorak-sukellusveneestä saatua koodia, Kapteeni,” Korek vastasi. ”Selvä. Tulin huoltamaan aluksen. Jatka vain rauhassa.”
Hai poistui radiohytistä ja alkoi öljytä ja puhdistaa aseita.

Korek kuunteli kuulokkeistaan Nazorakien signaalia. Nakutus kuulosti yhä hieman kummalliselta, mutta Korek oli jo selvittänyt yhden kirjaimen. Hän kokeili paperille eri vaihtoehtoja. Hän sai murrettua kaksi kirjainta kerralla ja väläytti terävän hymyn. Hai laittoi aluksen täyteen toimintakuntoon ja lähti Klaanin Kahvioon syömään jotakin. Sen jälkeen lepoa. Kaivattua ja ansaittua lepoa.

Hyvin, mutta väsynein mielin Hai lähti kohti Klaania, jättäen Korekin murtamaan koodia.

Satama, yön pikkutunnit

Korek hymyili. Viimeinen koodikielen aakkonen murrettu. Hän kuunteli yhä nakutusta kuulokkeistaan. Monta tuntia siihen oli mennyt, mutta nyt homma oli valmis. Sataman edustalla toimivien Allianssin sukellusveneiden koodikieli oli murrettu. Tästä lähtien reissut olisivat paljon helpompia.

Korek lähti astelemaan yön pimeyteen, kohti asuntoaan.

Retro

Hildemar 3: Troopperin värväys

Kommentoi

Bio-klaani, keskipäivä

Matoro lähti kokoustilasta mietteliäänä. Hänen pitäisi värvätä viisi tyyppiä mukaan, miellelään luotettavimamsta päästä. Hänelle tuli heti mieleen tiimin värväys Manulle.

Kahviosta on varmaan fiksuinta aloittaa… Matoro ajatteli ja lähti portaita ylös. Hissi ei olisi vielä aikoihin kunnossa. Tulisi vielä kymmeniä ja taas kymmeniä kipuamisia Klaanin suuria kierreportaita ylös ja alas.

Matoro yllättyi astuessaan kahvioon. Se oli raivattu yhdessä päivässä miltei kokonaan kuntoon. Ulkoseinä puuttui edelleen, yhtälailla Terassin kanssa. Kahvio toimi nyt tosin melkoisen hienona näköalatasanteena.
Siivotun kahvion kalustus oli samanlainen kuin ennenkin, suuret vaaleat pöydät punaisine sohvineen. Tällä kertaa osa pommituksessa tuhoutuneista sohvista oli korvattu yksinkertaisilla puisilla penkeillä. Seinien vierissä oli pienempiä pöytiä ja niiden ympärillä pienempiä sohvia. Yleensä nurkkapöydät menivät ensimmäisenä, sillä niitä yleisesti pidetiin Kahvion parhaina paikkoina.

Matoro tervehti laiskasti Mokelia ja muita, harvoja paikalla notkuvia olentoja. Suurin osa oli kuitenkin korjaamssa vahinkoja alhaalla kaduilla.

Jään Toa bongasi yhdessä nurkkapöydässä Hain ja Troopperin pelaamassa korttia. Nopeasti Matoro istui pöydän ääreen.

”Terve”, hän sanoi pirteästi. Kaksikko tervehti. Hai iski viisi korttiaan pöytään, voittaen taas. Troopperi mumisi jotain.

”Tota, kiinnostaisiko teitä yksi pienoinen tehtävä, liittyen Nimdaan?” Matoro kysyi ensimmäisenä.

”Minkälaisesta jutusta on kyse?” Hai kysyi, silminnähden innostuneena.
”En tiedä tarkkaan. Autamme kuitenkin yhden sirun kuljettamisessa joltain saarelta Klaaniin”, Matoro selitti.

”Kuulostaa hyvältä. Jotain vaihtelua tähän Klaanissa oleskeluun”, Troopperi sanoi, sekoitellen korttipakkaa.
”Olette siis mukana?” Matoro varmisti.

”Joo”, Hai vastasi samaan aikaan Troopperin kanssa.
”Hienoa. Tapaamme ilmeisesti aulassa huomenaamuna”, Matoro selvensi.
”Tuletko peliin?” Troopperi kysyi ja alkoi jakaa kortteja. MAtoro vastasi myöntävästi, ja kolmikko jatkoi pokeripeliään.

Retro

Rukin maaginen kupla

Kommentoi

Killjoyn huone

Uusi ilta alkoi lähestymään ja Killjoy näki huoneensa ikkunasta, kun aurinko alkoi laskeutumaan horisonttiin. Hän tutki ulkoisia vammojaan viimeisten auringonsäteiden sihdatessa suoraan huoneeseen. Killjoyn yllätykseksi ulkoiset vammat olivat jo miltei parantuneet, huolimatta edellisöisestä ryntäilystä. Kupe oli käynyt tarkastamassa Joyn päivällä ja oli todennut sisäisten vammojen olevan kuitenkin herkässä tilassa, eikä Killjoy saisi siksi liikkua vielä mihinkään.

Huoneessa ei käynyt pahemmin vierailijoita, tämä sopi Killjoylle mainiosti. Muiden ollessa hoitamassa loukkaantuneita ja korjaamassa rakennuksia, sai Killjoy uppoutua rauhassa puuhiinsa. Joyn puku oli tarkistettu nyt kunnolla ja sekä Creedy, että Killjoy itse tulivat siihen tulokseen, että se ei ole aivan toimintakuntoinen. Useat panssareista olivat vaarallisesti halki ja vasen olkapatteri oli käyttökelvoton. Creedy oli lupautunut tekemään jotain asialle ja tämä olikin ottanut Glide-puvun käsittelyynsä, jos tämä vaikka onnistuisi muokkaamaan tästä hieman raskaamman ja taistelukelpoisemman version.

Nyt Killjoy oli ruuvannut kätensä auki ja korjaili sinne tulleita pikkuvauruoita. Pienen puuhastalun jälkeen Joy sulki ja hitsasi kuoren takaisin paikalleen ja totesi tyytyväisenä etusormensa nivelen toimivan taas kuten pitääkin. Juuri kun Metsästäjä alkoi huokaisemaan ja harkitsemaan pientä lepoa, oveen ilmestyi koputus.

Ovi aukesi ja sininen naispuolinen Toa astui sisään hieman vaivaantuneen oloisena. Tämä otti varovaisen askeleen ovella ja alkoi puhumaan: ”Tuota, ajattelin pistäytyä, en kai keskeyttänyt mitään?” Killjoy kopautti kypäräänsä: ”Pienen aivomyrskyn vain, oliko sinulla asiaa?”

Ruki hymähti ja veti huoneen oven kiinni perässään. Hän asteli eteenpäin kohti Killjoyn sänkyä, mutta pysähtyi osuessaan suoraan ikkunasta sinkoavaan auringonsäteeseen. ”…olen kateellinen, tämä huone on niin hyvällä paikalla.”

Killjoy ei vastannut, vaan tuijotti edelleen huoneeseen astunutta Toaa. Ruki kiersi säteen valaiseman alueen ja asteli Joyn sängyn vierelle. ”Väliaikeinen vastaanottopiste menee taas remontiin, joten sain vapautuksen pariksi päiväksi ja ajattelin, noh… mitä jos sinä tuota… kävisit makuulle?”

”Anteeksi?”

”Tee se, ihan oikeasti. Minulla on sinulle jotain.” Killjoy oli kovin hämillään, tämä kuitenkin tajusi, että kun nainen tuijottaa tuimasti, on parempi totella. Joy koetti etsiä luonnollisen asennon ja jäi selälleen makaamaan sängylle. Ruki polvistui sängyn eteen ja nosti kätensä Joyn ruumiin ylle.

”Nam congue interdum molestie. Fusce et sem non metus porttitor dapibus. In rhoncus faucibus aliquam. ”

Rukin kädet alkoivat hohtamaan sinisenä näiden sanojen jälkeen. Killjoy yritti epätoivoisesti tunnistaa Rukin mumiseman kielen, mutta luovutti tajutessaan, ettei ollut kuullut koskaan mitään vastaavaa. Killjoy vain tuijotti Rukin hohtaviä käsiä, jotka lähestyivät nyt hitaasti Killjoyn rintakehää. Killjoy nielaisi ja lopulta kosketus tapahtui ja Killjoyn kehon ympärille alkoi purkautumaan vettä. Vettä… Killjoyn ruumiiseen. Mutta ennen kuin Killjoy ehti edes valmistautua karjaisemaan tätä ilmiselvää faktaa ilmoille, Ruki alkoi hyssyttelemään.

”Älä huoli, rentoudu.”

Killjoy oli huomaamattaan nostanut yläruumistaan ja vesi alkoi kiertelemään omituisesti hänen ympärillään. Silloin hän kuitenkin tunsi, kuinka hänen Feterran vahingoittamaa kylkeään alkoi pistelemään. Lähempi tarkastelu osoitti, että siinä komeileva massiivinen arpi alkoi höyrystymään ja vähitellen katoamaan. Joy haukkoi henkeään, mutta säikähti uudestaan, veden hulvahtaessa nyt hänen kurkkuunsa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan edes ehtinyt älähtämään, sillä hän tajusi kykenevänsä hengittämään vedestä huolimatta. Lopulta vesi muodosti eräänlaisen soikiomaisen kuplan Killjoyn ympärille. Kupla oli täynnä tätä omituista vettä, sitä oli hänen sisällään, ulkopuolellaan, kaikkialla.

”Tunnetko sen, mitä se tekee sisälläsi?” Killjoy hymähti tyytyväisenä, sama kihelmöivä tunne, joka oli äsken hänen arvissaan, oli nyt myös hänen sisällään. ”Mikä se on? …se on jotenkin, maaginen.”

Ruki tirskahti, mutta piti silti kätensä tiiviisti Killjoyn ruumiin yllä, pitäen kuplaa elossa. Joyn ääni kuului kuplan läpi hyvin kumeana, kuin tämän ääni olisi tullut valtavan laakson kaiun mukana. ”Me veden toat olemme yhteydessä luonnon kanssa, voimme käyttää sitä hyväksemme, sillä luonto parantaa omansa.”

”Tuo on… hyödyllinen taito, kuvittelin sinua aina jotenkin… noh, suoraviivaisemmaksi voimienkäyttäjäksi.” Killjoyn sanat saivat Rukin tirskahtamaan uudestaan, Killjoy pyöritteli silmiään ja tämän huomatessaan Ruki vakavoitui parhaansa mukaan. ”…minä en osaa taistella, en ollenkaan. En ole eläessäni käyttänyt yhtäkään asetta, olen aina vain käyttänyt elementtivoimiani, ja niitäkin korkeintaan pakenemiseen…”

Ruki huokaisi syvään ja jatkoi nähdessään, että hänellä oli Joyn täysi huomio: ”Siksi minut erotettiin, karkotettiin Metru-Nuilta, opettajani kuoli, koska en pystynyt tekemään vaaratilanteessa mitään. Tuomioistuin katsoi minun epäsuorasti auttaneen tappajaa. Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja.” Rukin murheinen ilme kuitenkin muuttui hymyksi: ”Mutta sitten löysin tänne. Minä liityin välittömästi palvelupuolelle, koska halusin auttaa miten vain pystyin, en halunnut jäädä siksi hylkiöksi, joka ei osaa mitään.”

Pieni hiljaisuus laskeutui ja hiljainen veden solina oli ainoa asia mitä vähään aikaan kuului. Killjoy kuitenkin avasi pian suunsa: ”Siksi sinä autat meitä, siksi valitsit militaristisimman tiimin koko Klaanista. Haluat oppia taistelemaan.”

Ruki käänsi päänsä lattiaan häpeissään. ”Älä käsitä minua väärin, te olette hyviä tyyppejä… en halunnut myöntää aluksi itsekään, mutta… ajattelin että te voisitte auttaa, etenkin sen jälkeen kun autoit minua siellä aulassa.”

”Ruki, se oli vain pieni neuvo, ei sinun tarvits-” Sillä hetkellä Ruki näpäytti sormellaan ja olemattomalta tuntuvan veden paine painoi Joyn suuta suppuun, hiljentäen tämän.

”Tämä vesi… se lähinnä parantaa kosmeettisia vammoja, sulkee haavat ynnä muuta, mutta sisältä… se on hidas. Tästä voi tulla pitkä yö, joten sinun on parasta levätä.”

Killjoy olisi halunnut esittää kuuluvan vastalauseen, mutta se ei onnistunut. Hän tunsi kuinka kipu hänen elimistönsä useista vammoista oli hieman hellittänyt ja vesi hänen ympärillään sai hänen kehonsa muutenkin tuntumaan raskaalta. Joy vilkaisi Rukia, nyökkäsi miten parhaimmillaan pystyi ja sulki silmänsä.

”Virta, pois.”