Kategoria: Klaanon Rope

  • Matoron ja Gaggulabion ikuinen taistelu


    Zakaz, kauan sitten

    Raskaasti panssaroitu kiven Skakdi katselee näköalatasanteelta Zakazin suurimpaan satamaan.
    Hän on juuri selättänyt joukkoineen viimeisen Gaggulabion valtaa vastustavan skakdijoukon saaren etelärannalta.
    Sisällissota alkoi tuhansia vuosia sitten, ja se ei ole loppunut koskaan. Kenties Skakdien luonne on sota.

    Gaggulabio myhäilee tyytyväisenä katsellen merelle.
    Hänestä on tulossa hyvää vauhtia suurtekijä, Nektannin veroinen sotalordi.
    Hän nostaa Skakdeille epätyypillisen viinilasin hänen vieressään istuvan Gurrokin, punaisen skakdikomentajan kanssa. (Epätyypillinen koska normaali Skakdi ottaa viinapullon ja juo sen kerralla) Gurrok on Gaggulabion joukkojen kenttäkomentaja ja tunnetaan erinomaisena taktikkona.
    ”Malja menestykselle.”, keltamusta Skakdijohtaja sanoo.

    Kuuluu laukaus. Gaggulapion lasi hajoaa kilisten tämän käsiin.
    Skakdien sivulta kuuluu ääni.
    ”Äläs hätäile, Gaggu.”
    gaggulabio ja Gurrok kääntyvät katsomaan tulijaa. Ruskean kaavun alta ei erota mitään, ainut varma asia on se, että hahmo osoittaa heitä Zamor-pistoolilla.

    ”Kuka julkenee…”, Gaggulabio aloittaa.
    ”Etkö tunnista vanhaa tuttua?”, Matoro sanoo heittäen kaapunsa pois. Nopea syöksy ja potku Gaggulabiota päähän kaataa Skakdin. Jään Toa vetäisee miekkansa.
    Gurrek hyökkää takaapäin ja vetäisee Matoron selälleen maahan.
    ”Etkö rääpäle oppinut mitään? Saan tehdä mikä minua huvittaa!”, kiven Skakdi raivoaa ja vetää miekkansa.
    ”Et, jos se sisältää matoranien joukkoteloituksia!”, Matoro ilmoittaa. Nopea kierähdys kaataa Gurrekin.

    Gaggulabion mieleen palaa muisto. Eräällä ryöstöretekllä naapurisaaren matorankylään hän oli käskenyt Metorakkin huolehtia vastarintaa yrittäneistä matoraneista. Niiden päät roikkuvat edelleen kyseisen kylän luona.

    Matoro huitaisee energiaterällään punaista skakdia jalkaan, Gurrek karjaisee kivusta. Se kaivaa kirvestään vyöstään, mutta Jään Toan nopea potku heittää Skakdin parvekkeen kaidetta vasten. Gaggulabio hyökkää Matoroa kohti. Toa torjuu ensimmäisen iskun mutta toinen iskee häneltä miekan käsistä.
    Panssaroitu kiven skakdi syöksyy Matoroa päin, ja tämä iskeytyy kovaa kaidetta päin, kaataen sen. Gurrek putoaa alhaallaolevalle parvekkeelle. Matoro nappaa reunasta kiinni ja vetäisee itsensä ylös, Gaggulabio potkaisee tätä päähän.
    Matoro ampuu harppuunan parven takaosaan, vetäisten itsensä kunnolla ylös. Gaggulabion oikea suora iskee Matoron kovaa maahan.

    Alempi parvi

    ”Kukas se siinä?”, Metorakk kysäisee. Hän oli nukkumassa rauhassa asunnossaan kunnes jokin tippui hänen parvekkeelleen.
    Gurrek roikkuu käsillään kaiteessa. Alas on useita kymmeniä metrejä.
    ”Sotilas! Kisko minut ylös!”, Skakdien kenttäkomentaja huutaa Metorakkille.
    ”Mietitäänpä. Jos minä autan sinut ylös, mitä saan?”
    ”Sotilas, kyseenalaistatko auktoriteettisi! Äläkä sinuttele!”, tulipunainen Gurrek huutaa.
    ”Jos nyt pudotan sinut, minä pääsen tilallesi kenttäkomentajaksi ja kuolemasi laitetaan onnettomuuden piikkiin. Tipuit näet Gaggulabion huoneistosta aivan yläältä. Maahan. Minua ei yhdistetä tähän.”, Metorakk puhelee pirullinen hymy kasvoillaan.
    ”Ei. Ei”, Gurrek. aloittaa. Metorakk potkaisee metallisella saappaallaan skakdikomentajaa käsille, tämän ote irtoaa ja tämä putoaa.

    Gaggulabion parvi

    ”Miksi tulit tänne, Mutalumi? Et voi voittaa minua ja kaikkia satoja Skakdejani.”, Gaggulabio puhuu miekkaillessaan.
    ”Lähinnä huvikseni. Lisäksi kerron yhden asian.”, Matoro sanoo ja väitää ketterästi. Hän on napannut energiateränsä maasta ja nyt kaksikko taistelee parvekkeella.

    ”Mikähän viesti?”
    ”Näetkö tuon ryöstösaalisvarastosi?”, Matoro kysäisee ja osoittaa nopealla vedolla sataman lähellä olevaa varastohallia.
    ”…Niin?”
    ”Sano hyvästi sille.”

    Taistelu taukoaa.
    ”Mitä hourit?”, Gaggulabio ilmoittaa.
    ”Asensin sinne juuri pommin. Keskelle varastoa. Laukaisin on tässä vyössäni.”, Matoro selittää itsevarmana. Gaggulabion kypärän alta valuu hikipisara.
    ”Et kuitenkaan pääse elossa täältä pois!”, Skakdi koittaa vetäistä viimeisen korttinsa.
    ”Ahaa. Miten sitten pääsin tänne?”

    Gaggulabio vihaa juuri joka ikisellä solullaan tätä nenäkästä Toaa.

    ”Vähän positiivisuutta! Keräät saman määrän aarteita vuodessa”, Matoro ilmoittaa iloisena. Hän hyppää kaiteen yli, iskee miekkansa seinämään ja laskeutuu. Kymmenet Skakdit kääntävät koko sataman ilman tuloksia.
    Gaggulabion aarrevarasto räjähtää parinkymmenen minuutin kuluttua Matoron lähdöstä.

    [spoil]Tämän pitäisi selvittää Metorakkin luonnetta ja sitä, miksi Gaggulabio vihaa Matoroa.

    Ja toinen juttu. Sätissä oli keskustelua siitä, oliko oma hahmoni tässä liian superninja. Noh, tuonne soluttautumista hepottavia seikkoja ovat:
    a) Zakaz, joka on hyvin teknisesti kehittymätön
    b) Skakdeja, jotka eivät ole kovin järjestäytyneitä
    c) Gaggulabio ei odottanut hyökkäystä

    [/spoil]

  • Killjoy nousee tuolistaan

    Sairasosasto

    Aamu alkoi sarastaa ulkona. Killjoy oli nukahtanut, se oli hänelle harvinaista. Pukunsa ansiosta hänelle oli tarjolla virtaa ympäri vuorokauden, mutta nyt hän tosiaan oli nukkunut, miltei koko yön.

    Radiak oli hankkinut Killjoylle sähkökäyttöisen kanoka-kiekolla leijuvan tuolin, jolla hän nyt pystyi liikkumaan paikasta toiseen. Hän suuntasi välittömästi kohti postikeskusta. Paikalla Killjoy näytti virkailijalle passinsa ja pyysi hänelle tulleen postin.

    ”Olen pahoillani, mutta teille ei ole mitään tänään.”

    Killjoyn rujoille kasvoille nousi hymynkare. Kaikki olivat siis suostuneet. Virkailija hätkähti hieman tästä, mutta jatkoi kuitenkin töitään. Killjoy leijutti itsensä sairasosastolle, jossa Radiak odotti jo häntä. Radiak tutki Killjoyn haavan ja laittoi tämän jälkeen siteet takaisin.

    ”Paranemisesi on ollut kohtalaisen nopeaa ja kylkesi on jo umpeutunut miltei kokonaan. Voinen antaa sinulle jo luvan alkaa käyttää pukuasi”, Radiak selitti kirjaten kaiken samalla ylös lehtiöönsä.

    Killjoy nyökkäsi ja lähti leijumaan kohti ovea.

    ”Odota Killjoy! Et kuitenkaan saisi liikutella itseäsi liikaa vielä kahteen päivään tai haava saattaa vielä aueta. Siihen asti siis ei taisteluja”

    ”Matka Xialle kestää kaksi päivää, ei huolta.” Niine hyvineen Killjoy lähti osastolta ja samointein Klaanin tiluksilta. Olisi aika lähteä mökille hakemaan uusi puku.

  • Olisipa Kepe, tai ammattipsykologi

    Kummitusten Suo

    ”Ei ole totta!” yksi kolmesta Zyglakista parahti. Heitä vakoillut matoran lennähti tiehensä gukollaan siinä silmänräpäyksessä, kun matelijat olivat hänet nähneet. Partiota johtava raskasrakenteinen Zyglak tihrusti poiskiitävän linnun perään.
    ”Ei muuten ollut Klaanilainen. Taitaa kuulua saaren muun asutuksen piiriin.”
    ”Onko sillä väliä?” sinipunainen lisko ärähti. ”Vakooja on vakooja! Eikö meidän kuuluisi ajaa sitä takaa?”
    ”Kita kiinni nyt, meillä on muutakin tekemistä.”
    ”Tämän suon vartijointi?”
    ”Aivan.”

    Keskustelu päättyi siihen, vaikka protestoinut Zyglak ei selvästikään ollut tyytyväinen lopputulemaan. Häntä ei huvittanut mädäntyä tällä karmivalla suolla.

    Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta

    Nazorak-partio piti erehtymättömän tunnistettavaa, rytmikästä ääntä marssiessaan aukion poikki. Etsintäpartioiden toiminta oli selkeästi vaisumpaa kuin muutamia kymmeniä minuutteja sitten. Snowman oli tästä kiitollinen, ja katseli matalan pensaan suojista loittonevia torakoita.

    Tämä ei kyllä auta millään tasolla, lumiukko ajatteli voimistuvasta päänsärystään. Tila alkoi jälleen huolestuttaa häntä, Snowmanilla ei ollut aavistustakaan, mistä kipu johtui. Ainoa johtolanka tuntui olevan kivun tuntemus, jokin hänen karmeassa olossaan oli samaa kuin Avdeksi itseään kutsuneen olennon läsnäolo. Snowman oli kyllä alun pitäenkin epäillyt varjoista univierastaan osasyylliseksi, muttei millään keksinyt, kuinka se visiitti olisi aiheuttanut tämän.

    Lumiukko puristi silmänsä tiukasti kiinni uuden huimausaallon iskiessä. Eipä tässä mitään, on sitä huono olo ollut ennenkin. Mutta jotenkin hänestä tuntui, että hän ansaitsi tämän tavallista enemmän. Pään sisäinen tuska ajoittui aina samoihin aikoihin, kun Snowman kyseenalaisti lojaaliuttaan Klaanille.

    Mutta tämä on naurettavaa! Olen aina ollut Klaanille uskollinen. Paitsi nyt, kun hylkäsin tehtävän. Tai en hylännyt, siirsin hieman tuonnemmas. Ja jätin Ämkoon hoitamaan sitä yksin. Mutta hän itse oli kärsimätön, varmasti jonkinlainen kompromissi olisi keksitty, jos admin ei olisi niin pian poistunut. Mutta minä aloitin huutamisen! En ole huutanut Klaanilaisille, en sillä lailla. Koskaan ennen.

    Lumiukko koetti havahtua mietteistään, hän oli keskellä vihollisten tukikohtaa. Yksin. Koska hän oli hylännyt ystävänsä. Ystävä oli hylännyt hänet. Koska hän oli huutanut. Ei Ämkoo ollut tällaisissa tilanteissa niin herkkä, ei se huutamisesta johtunut. Vaan siitä, että hylkäsin Klaanin. Hah, ei se mikäään hylkääminen ollut. Autoin vain hädässä olevia. Ja jätin ystäväni hätään.

    Silloin Snowman oikeasti havahtui. Äänet hänen päässään. Ne eivät kaikki kuuluneet hänelle. Hän tahtoi pian päästä joko Kepen tai ammattipsykologin puheille.

    [spoil]Heh, tuli muuten hassusti Manun kanssa vähän samankaltainen osa. Ette silti pääse syyttämään palgioinnista, kirjoittelimme samaan aikaan.[/spoil]

  • Makuta Nuin mielenterveys

    Blargh

    Manu istui yksinään kalliolla lähellä Klaania ja tuijotti merelle. Meri kuohui ja löi aaltonsa vasten kalliota säännöllisesti. Taivas oli synkän harmaa ja mustumaan päin. Tuuli puhalsi niin, että ruoho taipui melkein vaakatasoon asti. Alkoi tihkuttaa vettä.

    Makuta istui siinä. Ja tuijotti tyhjyyteen. Hänen väliaikaisruumiinsa oli koottu pienistä vihollisten palasista. Makutan pää oli täynnä epämiellyttäviä ajatuksia. Kurkistus Makuta Nuin mieleen saattaisi olla mielenterveydelle haitallista. Tosin niinhän se oli aina ollut. Tämä oli masentava ajatus.

    Pimeys otti vallan maailmasta. Klaani vaipui yön syvyyksiin. Yhä vain aallot löivät pimeydessä. Sade piiskasi karua kalliota, tuuli puhalsi kylmästi pitäen samalla aavemaista ujellusta. Yhä vain musta hahmo istui, läpimärkänä ja kylmissään.

    Missään ei näkynyt elävää sielua. Pimeyden kätköissä vain istui pimeys itse. Kukaan ei tiennyt hänen olevan täällä, kukaan ei kaivannut häntä. Kukaan ei muistanut hänen poissaoloaan, pieni hämähäkki oli vain livahtanut ulos linnasta hautajaisten jälkeen. Killjoy oli menossa operaatiolleen Xialle. Klaanin korjaus jatkui. Hänestä ei olisi hyötyä kenellekään.

    Manu katseli yhä vain merta. Nazorakeilla oli yhä kuningatar. Tehtävä oli epäonnistunut. Mutta oliko kukaan odottanut sen onnistuvan?
    Kyllä. Hänen tiiminsä oli odottanut sitä. Ja hän itsekin. Vai oliko? Ei, ei hän ollut.

    Hän oli pettänyt kaikki.

    ❊❊❊

    user posted image

  • Hiljaa, Aizen! Nyt ei ole aikaa maisemille

    Xia, Mustan Käden salainen komentokeskus

    Mustaan lieriömäiseen kypärään sonnustautunut Vahki juoksi pitkin käytäviä, kuin helvetin tulet olisivat olleet hänen kannoillaan. Vahkin kainalossa oli rullalle kääritty paperi. Lopulta Vahki saapui tuttujen ovien taakse. Se koputti oveen kolmesti ja astui sisään.

    Turaga istui siellä jälleen. Kädet poskillaan, ilme vakavana hän tuijotti sisään rynnännyttä vahkia. Vahki kumarsi ja aloitti selityksensä.

    ”Herra, muutama minuutti sitten keskustietokoneemme havaitsi yksikön 2 stealth-mallin puvun tuhoutuneen. Käyttäjä oli puvun sisällä tämän tapahtuessa.”

    Turaga nousi pystyyn järkyttyneenä.

    ”Kenraali!”

    Vahki nyökkäsi: ”Tämän jälkeen tukikohta 8 ei ole ylläpitänyt yhtään elämää. Kenraali ei ole ollut läsnä.” Vahki ojensi paperikäärön Turagalle, joka uppoutui siihen välittömästi.

    ”Tämä sanoo… Kenraali tuhosi puvun itse…”, Turaga sanoi mietteliäänä.

    ”Tapahtumat ovat edelleen hämärän peitossa herra. Meillä ei ole mitään lisätietoja tapahtuneesta”, Vahki jatkoi.

    ”Lähettäkää kymppi”, Turaga ilmoitti. Vahki järkyttyi.

    ”Mutta herra. Kymppi on valttikorttimme, hänet täytyy pitää tääl-”

    ”Lähetä yksitoista myös”, Turaga keskeytti ja päästi läpitunkevaan katseen Vahkiin.
    ”Ykkösprioriteettimme on saada kenraali tänne turvallisesti ja jos hänelle on sattunut jotain täytyy meidän välittömästi selvittää asia.”

    Hiljaisuus vallitsi hetken, kunnes Vahki kumarsi ja poistui huoneesta.

    Samaan aikaan kaksi ovea aukesi käytävällä juuri kyseisen huoneen alla. Kaksi tummaa hahmoa käveli ovista ulos ja tapasi toisensä käytävällä.

    ”Ilmaa, en muistanutkaan millaista se oli.”

    ”Hiljaa, Aizen! Nyt ei ole aikaa maisemille. Me etsimme kenraalin ja me etsimme hänet nyt!”

  • Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

    Telakka

    Keetongu palasi surullisen Onu-Matoran-joukon kanssa Telakalle. Vainajat makasivat nyt vapaan Klaanin mullissa. Oli aika ryhtyä hommiin.

    Valtava, avokattoinen päähalli oli suljettu valtavalla, monen hehtaarin kokosella pressulla, joka oli kiinni monissa höyrykäyttöisissä robottikäsissä. Hallin piti olla valtava, sillä viidensadan metrin pituisen komentoalus Tahtorakin piti mahtua laskeutumaan sinne. Ruskean ja messingin värinen alus seisoi nyt satojen laskeutumisjalkojen varassa päähallin keltaisten lamppujen hohteessa. Muut alukset olivat huonommassa tai paremmassa järjestyksessä sen varjossa.

    Ulkomaanmatkailu riitti Keetongulle vähäksi aikaa. Kaikki laivastossa tiesivät, että todellinen sota olisi vielä edessä. Keetongu oli nähnyt pesän vahvuuden heidän toimistaan huolimatta, eikä se ollut mukava näky.

    Keetongu halusi olla mukana seuraavassa taistelussa. Hän tiesi, ettei olisi voinut estää kahden lentäjän kuolemaa. Keetongu olisi luultavasti tehnyt samoin kuin Tehmut.

    Laivasto oli ainakin periaattessa taisteluvalmiudessa. Matoranit olivat saaneet asennettua aseet ja panssarit aluksiin jo ennen pesän tehtävää.

    Keetongu lähti kiipeämään Tahtorakin komentosillalle. Puolen tunnin kuluttua hän oli perillä.

  • Gekon mieletön remppa, osa 5: Tukipilarit

    Klaanin käytävät

    Glatorianking muurasi seiniä vapaaehtoisesti ilman palkkaa ja tämä sai muut korjaajat vihaisiksi. To asiirtyi sivummalle otti sementtiä ja lätkäisi sen rääkyvän matoranin naamalle.

    ”On ainakin hiljaa”
    Kun seinä oli valmis hän siirtyi kahvilaan korjaamaan rappeutumia.

    Kahvilassa, joku valitti vedosta, joka tuli Nazorak taulun läheltä. Matoranit menivät tutkimaan sitä ja näkivät aukon.

    ”Kuinka törkeää”, toinen sanoi.

    GK muurasi sienän umpeen kuin olisi tietämätön taulusta ja reiästä.

    Seuraavaksi hän siirtyi pihamaalle kunnostamaan portteja.

    ”Ei tästä tule mitään, pitää hankkia uusi portti”, Matoranit sanoivat tunnin aherruksen jälkeen. Aurinko alkoi paistaa.

    ”Olemme kohta rehkineet 12 tuntia putkeen.”, yksi niistä sanoi.

    GK päätti olla välittämättä ja päätti mennä rakentamaan entistä huonettaan. Aukosta olisi vaikea aloittaa.

    ”Pitää mennä alas rakentamaan tukipilarit ensin. Kaunista se ei ole, mutta pakko.”

    Glatorianking meni takaisin pihamaalle ja rupesi rakentamaan pitkiä rautatolppia, ja kiinnittine maahan.

    ”Katsotaas…”

    [spoil]Ja nyt kaikkia askarruttavaan kysymykseen: Kyllä, olen syönyt sieniä.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Yuurein Makuta herää

    Nazorakein trooppinen tukikohta, valtavan vartiotornin katolla

    Ämkoo oli kiivennyt niin ylös kuin vain kykeni, hankkiaksen itselleen aikaa. Valtavan, erilaisista puuosista rakennetun vartiotornin kattorakenteille päästyään hän kuitenkin lopetti kiipeämisen ja kääntyi katsomaan alas, eikä ei tahtonut uskoa silmiään.

    Marionetti seurasi. Ei kiiveten. Se käveli tornin pystysuoraa seinämää pitkin ja ilmaantui lopulta itsekin tornin huipulle.

    Ämkoo laukaisi saman tien kehostaan voimakkaan energia-aallon, mutta sama temppu ei toiminut viholliseen toistamiseen. Valkea olento vain seisoi paikallaan, kuin valtava tuulenpuuska ei olisi vaikuttanut siihen lainkaan.

    Sitten Marionetti lähti liikkeelle. Se hyppäsi korkeassa kaaressa Ämkoota kohti ja heitti miekkansa. Ämkoo väisti, kierähti, hyppäsi vuorostaan ilmaan ja joutuikin jo torjumaan vihollisensa seuraavan iskun. Kaksikko putosi katolle ja vaihtoi muutaman nopean viiltoyrityksen. Kumpikaan ei kuitenkaan ottanut osumaa.

    ”Taidokas pirulainen”, Ämkoo mietti. ”Minulla ei taida olla vaihtoehtoja.”

    Ämkoo otti muutaman askeleen kohti epätasaisen puukaton reunaa.

    Ämkoo hyppäsi alas ja lähti putoamaan kohti alempia rakennuksia. Jos Marionetilla olisi ollut kasvot, se olisi luultavasti näyttänyt hämmentyneeltä. Nyt se kuitenkin vain seisoi hetken paikallaan ja pudottautui veltolla eleellä Ämkoon perään.

    Ämkoo sulki silmänsä.

    – – –

    Sinä. Herää.

    Herää.

    Huutoa.

    Tarvitsen sinulta jotain.

    Vain vähän.

    Huutoa. Riuhtomista.

    Ei, et sinä pääse irti. Et ikinä.

    Anna nyt minulle se, mikä minulle kuuluu.

    Minä peittosin sinut. Se on nyt minun.

    Noniin. Jatka untasi.

    – – –

    Vihreänmusta miekkamies avasi verenpunaisina hehkuvat silmänsä.