Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Nynrah osa 33: Abzumon laavatemppeli intermission

Kommentoi

Nynrah, takomo, käytävä

Avhrak Feterrat rymistelivät halki käytävien. Harmaat kiviseinät olisivat näyttäneet monien mielestä tylsiltä, mutta Feterrat eivät kiinnittäneet huomiota asiaan. Käytävän päässä olevan oven kehykset olivat kaikesta poiketen erittäin kauniit puusta veistetyt karmit. Feterrat eivät kiinnittäneet siihenkään erityistä huomiota metsästäessään Makutaa. Ne kulkivat oviaukosta seuraavaan käytävään.

Kun metallihirviöt olivat kadonneet kulman taakse, Makuta Nui palautti alkuperäisen muotonsa. Puinen karmi muuttui sulavasti Makutan muotoiseksi kappaleeksi. Yksityiskohdat palasivat haarniskan muotojen mukana; prototeräksiset piikit ja punamusta väritys. Kanohi Kraahkan palasi paikalleen Makutan kasvoiksi. Makuta Nui palautti mieluisimman olemuksensa. Mutranit vihreys oli poissa.

”Ehkei sitten ollutkaan niin huono idea tekeytyä ovenkarmiksi”, Makuta totesi itsekseen ja naksautti niskaansa ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Sitten hän lähti kulkemaan siihen suuntaan, josta Avhrak Feterrat olivat tulleet.

Trooppinen saari, temppeli

Abzumo näki valoa käytävän päässä.
Kuinka ironista, hän ajatteli. Nytkö minä näen valon käytävän päässä ja menen sitä kohti?
Portaat olivat loppuneet hetki sitten ja kaksikko käveli tasaisella käytävällä. Edestäpäin tosiaan kajasti punahehkuista kajoa. Oviaukkoa lähestyessään Makuta alkoi tuntea voimistuvan kuumuuden. Huone, johon he olivat saapumassa, alkoi erottua yhä selvemmin.

Pian he olivat jo tulleet oviaukosta sisään huoneeseen, jonka seinät olivat samaa kiveä kuin kaupungin rakennukset. Samanlaisia kaiverruksia oli näissäkin seinissä ja samanlaiset maalaukset kuvasivat samanlaisia hahmoja. Kasvillisuutta ei tosin näillä seinillä ollut, ja jos joskus oli ollut, se oli kuihtunut kuumuudessa. He seisoivat kivisellä sillalla, joka kannatteli heitä laavan yllä. Laava peitti huoneen lattian, eikä Abzumo pystynyt arvioimaan sen syvyyttä. Kivinen silta jatkui huoneen toiseen päähän, jossa oli uusi, kivinen oviaukko. Oviaukon alla oli myös aukko, josta laava pystyi siirtymään toiseen huoneeseen.
”Täällä näyttää perin vaaralliselta”, Harmaa Aine totesi. Abzumo vaiensi hänet kätensä heilautuksella ja nuuhkaisi ilmaa.
”Jatkamme matkaa”, hän sihahti ja lähti kävelemään kohti uutta oviaukkoa. Aine tarkasteli kaiverruksia ja maalauksia. Moni niistä esitti Toa-soturia lävistymässä seipääseen. Aine alkoi aavistaa pahaa.

Seuraava huone oli valtava. Oviaukon kummallakin puolella oli tilaa varmaankin viitisenkymmentä metriä ennen seinää. Noin sata metriä oli matkaa myös vastapäiselle seinälle. Keskellä huonetta oli kivinen rengas, joka oli kuin jatkoa sillalle, jolla he seisoivat. Kehän etäisyys jokaisesta seinästä oli kymmenisen metriä Abzumon arvioiden mukaan. Silta yhdistyi kehään siis kymmenisen metrin päässä seinästä, jonka oviaukosta he olivat juuri kulkeneet. Samalla tavalla kehä yhdistyi vastapäiseen seinään, jossa oli samanlainen oviaukko. Heidän allaan oli samalla tavalla laavaa kuin edellisessä huoneessa.

Kivikehän keskellä laavasta kohosi suuri jalusta. Jalustalla seisoi patsas, jonka joku oli murskannut rikki polvista ylöspäin. Patsaan oikeasta jalasta oli jäljellä hieman enemmän kuin toisesta, melkeinpä nivusiin asti, muttei ihan. Jalat olivat irvokkaat, karvaiset ja sorkalliset. Ilmeisesti patsas oli esittänyt ehjänä jonkinlaista sorkkajalkaista rahia, joka oli kohonnut takajaloilleen.

Makuta Abzumo hymähti nähdessään patsaan. Hän ei välittänyt katsella sitä hetkeä pidempään ja jatkoi kivikehää pitkin huoneen toiselle puolelle. Mennessään hän vilkaisi seiniä, jotka olivat nyt kaiverruksettomia. Aine luisteli hänen jäljessään varoen visusti laavaan putoamista.

Seuraava oviaukko johti heidät kolmeen osaan haarautuvaan käytävään. Käytävien lattiat eivät edelleenkään kattaneet koko alaa, ja alla näkyi laavaa, mutta seinät estivät toisiin käytäviin näkemisen. Abzumo katseli mietteliäänä jokaista käytävää vuoron perään. Harmaa Aine ei pitänyt tilanteesta.
”Minkä valitsemme?” hän kysyi hermostuneena.
”Minusta tuntuu, että tämä on…” Abzumo sanoi hiljaa.
”… labyrintti?” Aine päätti lauseen. Abzumo nyökkäsi.
”Eli mitä teemme?” Aine kysyi.
”Me menemme johonkin noista. Emmekä eroa eri käytäviin, siinä ei olisi järkeä.”
”Hyvä on.”
Abzumo päätti valita keskimmäisen käytävän. Se johti suoraan eteenpäin eikä haarautunut kertaakaan. Laavan hehku valaisi hiukan, mutta käytävillä oli melko pimeää. Pian he huomasivat, että vastaan tuli vain seinää. Makuta oli ärsyyntynyt.
”Mikä hemmetin järki on tehdä käytävä, joka ei oikeasti edes eksytä kulkijaa vaan pelkästään saa hänet turhautumaan ja juoksemaan useita kymmeniä metrejä turhaan!”

He kulkivat takaisin. Mutta saapuessaan paikalle, jolta he lähtivät, he eivät nähneetkään ovea, joka vei kivikehän ja edesmenneen patsaan huoneeseen. Ei, edessä oli seinä, ja sekä oikealle että vasemmalle johti käytävä. Abzumo raapi hieman päätään. Aine tuhahti. Hän tiesi, että jotain tapahtuisi. Hetken mietittyään Abzumo kohautti olkiaan ja sanoi:
”Me jatkamme oikealle, koska satun olemaan oikeakätinen.”
”Ahaa.”
Kaksikko jatkoi siis oikealle. Mutkittelevat käytävät veivät ja veivät eteenpäin, haarautuivat useista kohtaa ja kiemurtelivat ja silmukoituivat ja liittyivät toisiinsa. Pian kaksikon suuntavaisto oli täydellisen hävitetty labyrintin suhteen eikä kumpikaan tiennyt, missä he olivat tai olivat olleet.

He olivat kulkeneet ehkäpä tunnin verran, kun Makuta yhtäkkiä pysähtyi.
”Kerro minulle, Aine, miksi tässä vaeltelussa on järkeä”, Abzumo sanoi.
”Öh. Siinä ei ole?” Harmaa Aine vastasi kysyvästi.
”Aivan”, Abzumo totesi. Sitten hän asetti kätensä seinää vasten ja sulki silmänsä. Hän tunsi energian virtaavan itseensä.
”Hmm… tämä paikka… täällä on jotain…”
”…?”
Abzumo odotti vielä hetken. Sitten hän tuhahti itsekseen. Seinä räjähti rikki heidän kohdallaan. Harmaa Aine säpsähti yllättyneenä. Abzumo käveli reiästä toiseen käytävään ja räjäytti seuraavankin seinän.
”Käyhän se noinkin”, Aine mutisi. He jatkoivat suoraan. Kolmen seuraavan rikkinäisen seinämän jälkeen he näkivät jotain käytävässä. Se oli suuri hahmo, ulottui melkein kattoon asti, joka sentään oli kahden Toa-soturin yhteenlasketun pituuden korkeudella. Hahmo liikkui nopeasti heitä kohti.
”Mikähän ssssse mahtaa olla?” Abzumo pohti.

Hän ei ehtinyt ajatella pidempään, kun hahmo törmäsi häneen ja iski hänet seuraavan seinän läpi. Harmaa Aine vilkaisi ylös. Olento oli suuri rahipeto. Sillä oli Kane-Ran pää ja Zyglakin ruumis. Jaloissa oli sorkat kuin härällä. Kädet olivat pitkäkyntiset ja valtavat.
Tätä se patsas siis esitti… Aine ajatteli ja perääntyi seinän reiästä takaisin edelliseen käytävään. Abzumo ryömi esiin sieltä, minne oli lentänyt iskun voimasta.
”Piru periköön mokoman härkäpään”, hän ärjäisi ja ampui varjoimpulssin petoa kohti. Tämä lensi selälleen lattialle, mutta nousi heti entistä raivokkaampana.
”Ei näytä hyvältä, herra!” Aine huikkasi. Abzumo katsoi häneen ärtyneenä.
”Pelkuri, piilotellako yrität?”
”Eeeen toki. Minä vain suojauduin.”
”No tule auttamaan minua tämän karjun hoitelemisessa!”
”Kyyyll䅔

Yhdellä hetkellä he valmistautuivat taisteluun härkäotusta vastaan. Seuraavalla he juoksivat käytävää pitkin karkuun ärjyvää petoa.
”Ei tässä näin pitänyt käydä”, Abzumo murisi.
”Siihen ei näköjään tehonnut RKP99-räjähde…” Aine valitti.
”Eikä rahinhallinta…” Abzumo sanoi.
Härkä jahtasi heitä labyrintin keskelle, tai ainakin paikka näytti keskukselta. Se oli pyöreä huone, josta lähti kymmeniä ovia eri suuntiin. Keskellä seisoi patsas, joka esitti samaa härkää. Härän käsi oli ojennettuna ylös pitelemään soihtua. Soihdussa ei tosin juuri nyt ollut liekkiä. Makuta ja androidinen lasikupu juoksivat patsaan luokse. Härkä puski heitä kohti. Kumpikin hyppäsi pois alta, jolloin härkä puski sarvensa kiinni patsaan rintaan. Abzumo huomasi tilaisuutensa tulleen ja aloitti koreografiansa. Spektrin violetin ääripään sävyt alkoivat pomppia kipinöinä hänen levitettyjen käsiensä välillä ja muodostivat kipinöivät pallon, joka muistutti planeetta kiertoratoineen. Abzumo kohotti katseensa härkään. Se oli saanut sarvensa irti ja kääntyi häntä päin. Abzumo työnsi energiapallonsa kohti härkää.

Pallo nielaisi härän pään, joka katosi olemattomiin, kun pallo räjähti. Abzumo suojautui hyppäämällä sivuun ja putosi samalla melkein laavaan. Hän jäi roikkumaan kivisen lattiakaistaleen reunalle. Harmaa Aine piilotteli toisella puolen patsasta. Abzumo vilkaisi ylös. Päätön härkä seisoi paikallaan. Makuta päätti kiivetä ylös ja astella sitten katsomaan kättensä työtä. Noustuaan hän huomasi, että härkä oli hänen vierellään. Se tarttui häntä kyljistä molemmilla käsillään, ja hän ähkäisi kuuluvasti.
”Miten se piru on yhä elossa”, hän voihkaisi. Harmaa Aine ampui ohjuksen härkää kohti. Otus päästi otteensa ja Abzumo lennähti syrjään. Härkä oli viimein kuollut.
”Hyvää työtä, Aine”, Abzumo onnittelil. ”Nyt. Mitä täällä kammiossa on?”
”Ei mitään?” Aine sanoi.
”… ei mitään”, Abzumo myönsi.
”Miksi me tulimme tänne?” Aine kysyi. Abzumo ei vastannut. Hän istahti härän jäännösten päälle.
Miksi se ei ole täällä? Sen piti olla täällä. Oliko koko saari huijausta? hän ajatteli.
”Lähtekäämme, Aine.”
Harmaa Aine ei ollut varma, mitä hänen herransa ajatteli, mutta oli onnellinen päästessään pois tästä paikasta.

Retro

Veljeskunnan saari: Pääskyset

Kommentoi

Ämkoon veljeskunnan saari

Kymmenhenkinen nazorak-partio parveili viidakkopuiden yläpuolella tarkkaillen alhaalla erottuvaa liikettä. Hetki sitten partion taivaalta käsin saartama kohde oli toistaiseksi tunnistamaton, mutta nazorakit aikoivat ottaa kohteen identiteetistä selvää parhaiten taitamallaan tavalla. Torakat latasivat aseensa ja valmistautuivat ampumaan.

”Jiihaa!”

Yksi torakoista yllättyi pahanpäiväisesti paksun ketjun päässä roikkuvan rautapainon särkiessä nazorak-kypärän visiirin kappaleiksi. Rautapaino upposi liike-energian voimasta syvälle torakan kasvoihin ja pian eloton nazorak aloitti syöksykierteen kohti maata. Tapahtuma sai muut torakat irrottamaan katseensa maata pitkin kiitävästä kohteesta ja havaitsemaan ensi kertaa paikalle lentäneet kolme le-matorania.

”Näittekö tuon? Täysosuma!” huusi kovin paljon pääskystä muistuttavalla linturahilla ratsastava matoran Ibra. Yhdellä vaalealla poikittaisviivalla koristeltua muuten tummanvihreää kanohi Rauta kasvoillaan kantava matoran naureskeli äänekkäästi väistellen samalla nopeimmat hoksottimet omaavien torakoiden ammuksia.
”Kieltämättä!” kuului toisella pääskyllä ratsastavan matoran Rahamin vastaus. Kaksi vaaleaa raitaa rikkoivat tämän matoranin Rau-naamion symmetrian, mutta muilta osin veljeskuntalainen oli täysin kumppaninsa näköinen.
”Lakatkaa pelleilemästä”, komensi joukon kolmas, matoran Amel. Kuinka ollakaan, tämän matoranin naamiota koristivat kolme vaaleaa juovaa, mutta muutoin hän oli täysin kahden kumppaninsa näköinen.

Torakat koittivat mukautua tilanteeseen ampumalla juuri ladatuilla aseillaan matoraneja kohti. Matoranien huippunopeat ratsut olivat kuitenkin kuin luotu arvaamattomiin äkkikäännöksiin, ja kolme veljeskuntalaista väistivätkin torakoiden iskut miltei vaivattomasti.

”Nämä eivät tunnu pitävän meistä”, Ibra puhui.
”Mennäänkö siis suoraan asiaan?” vastasi tähän Raham.
”Kyllä”, totesi lyhyesti Amel.

– – –

”Mitä ihmettä taivaalla tapahtuu?”, kysyi Norsupäästäisen selässä juuri ja juuri pysyvä Otlek koittaen ottaa selvää yläpuolen tapahtumista.
”En ole aivan varma, mutta jotkut taitavat ostaa meille lisäaikaa”, vastasi Enki.
Otlek vilkuili kulmat kurtussa ylöspäin pidellen samalla tiukasti kiinni edessään ratsastavan Ämkoon viitasta.
”Näen pääskysiä. Ovatko nuo…”

Taivaalla välähti.

”Taitavat muuten olla”, sanoi Enki.
”Poikia täytyy onnitella ajoituksesta”, sanoi Ämkoo naurahtaen.

– – –

”Mitä hel-”

Hämmentynyt ilmailutorakka ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, sillä miltei Toan kokoinen Matoran Kaita pudottautui nauraen rakettireppunazorakin kimppuun.

Retro

Surkeaa luettavaa

Kommentoi

SS Rautasiipi

Amiraali vilkaisi vielä kerran ulos työhuoneensa ikkunasta, ja kävi sitten paperipinon kimppuun.

Surkeaa luettavaa.

Laivaston oli tarkoitus tarkkailla ja asteittain kontrolloida Klaanin saarta ympäröivää merialuetta. Estää lisäjoukkojen tuonti, rajoittaa aseiden kuljetusta ja muuta mukavaa. Mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Torakat olivat aloittaneet taistelun Kolmennenkuun Festivaalin laivan kannella. Rautasiiven isoimman tykin törkkiminen paatin suuntaan oli kyllä lopettanut mähinän, mutta laivalta yllättäen löytynyt klaanilainen, jonkinasteinen velho, oli miltei lyönyt taistelun tuoksinassa Eversti 437:lta pään poikki.

Klaanilainen Festivaalilaisten laivalla. Yrittääkö hän hakea apua, vai paeta?

Amiraali otti teräväkyntisillä käsillään seuraavan paperin luettavakseen.

Hän kiroili mielessään omalla kielellään.

Nazorakit olivat hyökänneet sinappilaivan kimppuun. Amiraali ei tiennyt, tahtoiko hän lukea raporttia yhtään pidemmälle.

[spoil]Kiitosta vaan Manulle ja G:lle, jotka menivät siirtelemään tarvitsemaamme amiraalia pitkin poikin kesken festivaalikohtauksen. Terveisin Make.[/spoil]

Retro

Deltan temppeli 55: Klaanilaisten kotimatka

Kommentoi

Pohjoisen Mantereen rannikko
Skakdien Laiva

Tummalla tervalla värjätty, hieman dzonkkimainen purjevene eteni tasaista vauhtia merellä. Skakdien lippu oli laskettu yhden, korkean maston huipusta alas.
Jardirt seisoi ruorissa onnessaan. Kunnollinen alus kaiken tämän jälkeen.

Kapteeni Notfun istui laivan perässä. Matoran oli harmistunut siitä, että laivasta ei löytynyt lainkaan rommia. Vain jotain b-luokan roska-alkoholia.
Gaggulabio on julma olento, hän ajatteli. Ei anna edes kunnon rommia.

Pian ’Funin vieressä istui Matoro ja tämän vieressä Umbra. Kaksikko oli levittänyt suuren merikartan eteensä ja kävivät reittisuunnitelmaa läpi samalla kun muistelivat seikkailujaan alueella.
Vaikka Matorolta puuttui toinen käsi, hän oli huomattavan iloisella mielellä. Nimdasaaren synkkyys oli poissa silmistä, poissa mielestä…

Nurukan ja Deleva olivat jossakin laivan sisäosissa. Samol opetteli innokkaana laivan köysistöjen toimintaa. Kannen miehistö oli minimissään, sillä Notfun oli antanut suuren osan mennä lepäämään. Hän ymmärsi, ettei edellinen seikkailu ollut helppo kenellekkään. Kukaan ei voittanut mitään.

”Niin hei, Notfun?” Matoro aloitti, kääntäen kartan hetkeksi pois.
Notfun käänsi päänsä puhujaan. Hän olisi valittanut tittelin ”Kapteeni” puuttumisesta ellei puhuja olisi ollut Klaanilainen.

”Sanooko nimet Arupak tai Tarip sinulle mitään?”

Ikävät muistot runosta ja luolasta hiipivät mieleen, mutta asiat piti puhua poikki.

”Muistan Kapteeni Arupakin. Näiden vesien kruunaamaton kuningas silloin joskus… Miksi kyselet?”

”Missä hän on nyt?” Matoro jatkoi ignoroiden Notfunin kysymyksen.

”Öäääh. En ole varma.”

”Ei mitään hajua?”

”Hänen merirosvon uransa pysähtyi kuin seinään. Tarinat kertoivat hänen kohdanneen Meren Henget ja tulleen hulluksi”, Notfun kertoi.

”No siis. Aikana jona olit kadoksissa luolastossa… löysimme ansaluolan. Tarip ”Ruostasilmäksi” itseään kutsunut henkilö oli kirjoittanut seinään tarinan hänen ja Arupakin matkasta etsimänä Nimdaa ja… ja N-ne. Ne tekivät Arupakin hulluksi, eivät mitkään merimieslegendat.”
Matoro ei kyennyt lausumaan sanaa Nuket. Liikaa pahoja muistoja. Liikaa jotain, mikä oli oman ymmärryksen ulkopuolella.

Notfun oli täysin hiljaa.

”Et siis tiedä missä Arupak nykyisin on?” Matoro kysyi vielä.

”En tiedä”, Fun vastasi lyhyesti. Kummatkin tunsivat viimeistenkin Deltalle johtavien lankojen katkeavan.

Retro

Nynrah osa 32: Auttava käsi

Kommentoi

Nynrah, Takomo
Käytävä ennen suurta hallia

Viisi hahmoa juoksi läpi Takomon käytävien. Aikaa ei ollut hukattavana, sillä edestäpäin kuuluva koneiden kalke kiihdytti tahtiaan. Voisi olla jo liian myöhäistä.
Guardian kuitenkin pysähtyi hetkeksi ja vilkaisi taaksepäin hymyillen kevyesti. Psykoottinen nauru ja kolibrimaisten siipien räpsähdykset kaikuivat etäisesti.
”Manu”, sininen skakdi sanoi virnistäen. ”Sinä senkin nerokas pikku idiootti.”
Guardian jatkoi matkaa.

Massiivisen tehdaskammion raskaat rautaovet avautuivat yleensä ulospäin. Tällä kertaa ne kuitenkin rysähtivät piristävästi sisäänpäin irroten saranoiltaan Keetongun valtavan jalan potkun voimasta. Raskaasti hengittävän keltaisen jättiläisen takaa huoneeseen juoksivat myös Zamor-revolveria tiukasti pitelevä Guardian ja kolme matorania. Kaikki pysähtyivät tutkimaan uutta tilaa katseillaan.

Valtavan hallin katto häämötti monen kymmenen metrin korkeudessa ja sitä valaisivat valtavat valokivet, jotka roikkuivat suurilla ketjuilla korkeuksista. Jylhän massiiviset koneet puskivat täydellä höyryllä pitäen voimakasta mekaanista kalketta, mutta missään ei ollut yhtään matorania operoimassa laitteistoja. Suuri parvi aseettomia huoltokäyttöön suunniteltuja Va-lautasia hitsaili ja käsitteli laitteita. Tällaiseen koneiden loistoon tottumattomat Ternok ja Ontor katselivat koneita ja kuuntelivat metallin kalketta haltioituneina. Jos tilanne olisi ollut vähemmän kiireinen, Ontor olisi avannut parilla jakoavaimella jokaisen koneen kuin lahjapaketin.

Guardian ja Tongu olivat puolestaan hieman hämillään.
”…niitä on… paljon”, Keetongu sanoi vaiteliaasti katsellessan, kuinka valtaisasta rautasulatosta syöksyvä hehkuva metalliseos kaatui laitteeseen, joka annosteli metalliseosta muotteihin. Muotit muistuttivat erehdyttävästi Feterran käsiraajoja ja haarniskointia.
”Meidän täytyy pysäyttää tämä”, Guardian sanoi. ”Jotenkin.”

Keetongu puri hammasta. Hän kääntyi kohti suuren hallin eteläosia ja hahmotti toisen suuren teräsoven, jonka yllä hehkui hätäuloskäynnin merkki. Keltaisen jättiläisen mielessä pyöri yksi sana.
Pato.

”Ternok, Ontor”, valtava rahi sanoi matoraneille äänekkäästi. ”Tulkaa mukaani. Minä… keksin.”
Guartsu kääntyi kohti Laivaston johtajaa.
”Keetongu. Vaadin saada tietää, mitä suunnittelet.”
Keltainen jättiläinen hätkähti, kuinka sotilaalliselta Guardianin ääni kuulosti. Sotatilasta huolimatta Guardian kykeni yleensä puhumaan vanhoille tovereilleen yleensä hyvinkin tuttavallisesti, mutta ei tänään.Tänään hän oli eversti Guardian.

”Jotain toimivaa”, Keetongu sanoi kumealla äänellään pidellen tiukasti kiinni Cordak-laukaisimestaan. ”Jotain, joka pysäyttää tämän lopullisesti.”
Guardian katsoi vakavasti Keetongun ainoaan silmään. ”Hyvä on. Tehkää, mitä teidän täytyy. Ja Q?”
Qinfatheousin ilme oli kysyvä. ”Mhm?”
”Täällä jossain täytyy olla jonkinlainen hätäkutsujärjestelmä. Haluan, että menet sinne.”

”Tietysti on”, Q sanoi, ”mutta se ei toiminut. Sen ZMA:n häirintäsignaali on estänyt kaikki mahdolliset avunpyyntömme tähän asti!”
”Tiedän”, Guartsu sanoi ymmärtäväisesti. ”Ja jos jotain olen oppinut tänään, tiedän myös, että niin pieni este ei pysäyttäisi Takomon Qinfatheousta.”
Q-mies hymyili kevyesti. ”Kiitos. Mutta… miksi sinä et ole tulossa mukaan?”

Joku vastasi kysymykseen, mutta se ei ollut Guardian. Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen omahyväinen ääni kaikui korkeuksista.
”Koska hän on niin perin jääräpäinen.”

Viisikko kääntyi yhtenä joukkiona katsomaan äänen tulosuuntaan. Valtavan Feterra-osia kasaavan liukuhihnan kyljessä ja pitkien palotikkaiden päässä oli suuri tasanne, jolla oli useita komentopaneeleja ja vipuja. ZMA seisoi tasanteella pidellen kävelykepistä kiinni molemmin käsin, pirullinen virne kasvoillaan.
”Tiedätte kaikki hyvin, että ette voi pysäyttää tätä”, Zorak sanoi toteavasti. ”Tiedätte, että mikään viesti ei läpäise sitä häiriösignaalien kuoroa, joka ympäröi tätä saarta. Tiedätte, että kohta minulla on käsissäni niin suuri määrä kaunokaisiani, että taistelunne on turhaa.”
Kukaan ei vastannut mitään Zorakille, joskin Keetongun tähtäys siirtyi tasannetta kohti.
”Mutta ette anna faktojen masentaa teitä”, Zorak sanoi naurahtaen innokkaasti. ”Ja nostaisin hattua siitä… jos minulla olisi hattu. No, peli alkakoon.”
Guardianille riitti ja hän ampui kolme hajanaista revolverilaukausta kohti korkeuksissa häämöttävää Arsteinia. Laukaukset osuivat tasanteen metalliseen kaiteeseen ja palotikkaisiin, mutta Zorak ei jäänyt seisomaan paikalleen.
Siistiin takkiin pukeutunut harmaa skakdi tönäisi yhtä liukuhihnojen ohjausvivuista, jolloin liukuhihnojen vauhti kiihtyi näkyvästi. Zorak hyppäsi rauhallisella askeleella liukuhihnalle, joka alkoi viemään häntä vauhdilla kauemmas.

”Hän pääsee pakoon!” Ontor huusi paniikissa. Guardian yritti ampua vielä muutaman laukauksen pakenevaa Zorakia kohti, mutta oli liian myöhäistä.

”Tongu!” Guardian karjui. Tongu kääntyi sinistä skakdia kohti ja näytti jo tietävän, mitä tehdä, mutta odotti silti, että Guartsu lopettaisi puhumisen.
”Auttava käsi”, Guardian sanoi.

Nynrahilla ei usein päästy näkemään, kuinka valtava keltainen kyklooppigorilla heitti sinisen sotaveteraanin ilman halki kohti liukuhihnoja.
Nyt oli yksi niistä päivistä. Guardian halkoi ilmaa sekuntien ajan ennen kuin tömähti voimakkaasti liukuhihnalle jalat edellä.

[spoil]TA TA TAA
TA-TA-TA TA![/spoil]

Retro

Deltan temppeli 54: Sankarien laivankaappaus

Kommentoi

Nimdan saari
Ranta

Epämääräinen veneentapainen seisoi rantavedessä.
Matalat aallot osuivat paattiin. Sankareidemme onneksi merenkäynti ei ollut kovaa.

”… sanokaa minun sanoneen, tämä ei pääty hyvin”, Matoro mutisi. Notfun höpötti itsekseen kuvitteellisille laivakauppiailleen.
Viime aikojen tapahtumat olivat selvästi olleet ’Funille liikaa.

Merirosvot ahtautuivat veneentapaisen keulaan ja keskiosaan hyvässä järjestyksessä (lue: täydessä kaaoksessa) ja tarttuivat airoihin. Kaikki siirtyivät kiikkerään laitteeseen, joka työnnettiin pian rantaveteen. Airot laskettiin veteen.

Sitten jotain räjähti.

Yhtäkkiä, NINJOJA.

Teltta räjähti spontaanisti paksun savun siivittämänä. Toinen savupommi lensi rannalle, keskelle venettä. Se aiheutti kaaoksen.
Ninjatähti osui yhtä sinistä matorania takaraivoon.

”SOUTAKAA! JARR HARR, KOVEMPAA!” Notfun karjui kiikkerästä mastosta. Vene lipui syvemmälle vedelle. Edelleen erilaisia teräviä esineitä lenteli joukkiota kohti. Yksi osui Samolia selkään. Umbra amui valonväläyksen kohti rantaa, antaen heidän joukolleen kallista lisäaikaa päästä aseiden ulottumattomiin. Moni ol isaanut osumia terävistä esineistä.

”ETEENPÄIN, MIEHEN- EIII PYSÄHTYKÄÄ KÄÄNTYKÄÄ!”
Vene tärähti kovaa mustaan purjeveneeseen. Masto kaatui tömähdyksen voimasta suoraan toisen laivan kannelle. Maston kärjessä seissyt Notfun tajusi tuijottavansa vihaisen näköistä skakdia silmiin.

Itseasiassa laivan kannella oli noin kymmenen hampaisiin asti aseistautunutta, hämmästynyttä skakdia. Joukkion oli pitänyt hyökätä mereltä käsin NINJA-ryhmän tullessa sisämaasta.

Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Klaanilaiset ja merirosvot päättivät ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti. Skakdilaivan kansi oli pian suuren joukkotappelun alla. Epätasainen mittelö oli nopeasti ohi, kun Äksän ja Samolin brutaalit menetelmät olivat heittäneet suurimman osan skakdeista mereen. Ennen kuin skakdilaivan komentaja oli ehtinyt tajuat mitä oli tapahtunut, hän lensi Matoron taitavalla judoheitolla mereen.

Vallattu purjelaiva käänsi suuntansa kohti Mannerta, edelleen Gaggulabion lippu isomastossa.

Retro

Nynrah osa 31: Kolibrin lento

Kommentoi

Nynrah, Takomo, pannuhuone

”Nyt, katsokaa tarkasti”, Manu huikkasi ja alkoi muuttaa muotoaan. Lonkerot vetäytyivät sisään. Samoin raajat. Pää sulautui vartaloon. Haarniskan muoto katosi kokonaan ja pian jäljellä oli musta, vetelä Makuta Nuin massainen lammikko. Feterrat tuijottivat sitä kuin olisivat olleet hämmentyneitä. Sitten, yhtäkkiä, musta nestemäisehkö kasa pomppasi ilmaan ja muotoutui salamannopeasti uudestaan. Pian Kraahkan-naamion ympärille oli muodostunut virtaviivainen, täysin sysimusta ruumis, joka näytti Guardianin mielestä jonkinlaiselta kolibri-rahilta. Keetongu ajatteli täysin samaa, sillä hän oli vieläpä nähnyt sellaisia raheja luonnossa.

Olennon sisältä alkoi kuulua syvää naurua, jonka korkeus nousi nopeasti kimeäksi. Sitten ääni otti paikkansa Makuta Nuin äänialalta ja puhui.
”Heeeei, onko teillä Feterra-pojilla kiire? Tai no mistä minä tiedän, kumpaa sukupuolta te edustatte, mutta yritän järkeill䅔 Feterrat eivät jääneet kuuntelemaan vaan alkoivat ampua. Manu räpytti nopeita mustia siipiään ja lähti pakoon. Feterrat yrittivät osua ympäri huonetta poukkoilevaan lintumaiseen Makutaan, ja sillä välin Guardian ja Keetongu johdattivat Matoranit piiloon muutaman huoneessa olevan tynnyrin taakse. Manu ampaisi ulos katossa olevasta aukosta ja suurin osa Feterroista seurasi hänen perässään. Yksi jäi jäljelle vartomaan huoneeseen. Guardian ei pitänyt siitä.
”Miten pääsemme eroon mokomasta?” hän kysyi kuiskaamalla muilta. Ontor kohautti hartioitaan. Keetongu mietti hetken. Sitten hän otti tynnyrin, joka suojasi heitä ja heitti sen Feterraa päin. Tynnyri joutui Feterran pään lävistämäksi ja jäi roikkumaan robotin hartioiden väliin pää sisällään. Feterra pyörähti ympäri ja yritti selvittää, mitä oli tapahtunut. Sillä välin Guartsu ja kumppanit pakenivat huoneesta oven kautta. Pian Feterra kuitenkin sai tynnyrin päästään, huomasi heidän paenneen, hajotti oven ja lähti perään.

Sillä välin Makuta Nui pörräsi ylemmän kerroksen käytävillä Feterroja pakoon. Nämä tulittivat seinät täyteen reikiä. Makuta ampaisi kattoon ja lähti sitä pitkin takaisin tulosuuntaansa. Hän ohitti Feterrat ylhäältäpäin ja palasi lattian tasolle viimeisen Feterran takana. Taemmat Feterrat, jotka olivat koko ajan tähdänneet Makutaan, jysäyttivät toverinsa täyteen reikiä sarjatulellaan yrittäessään osua suuntaansa muuttanutta kolibria. Manu hihitteli mennessään, ja kovaonninen Feterra jätti muun seurueen lähtiessään suojaan.
Pirullinen Arsestein varmasti korjauttaa tuonkin, Manu ajatteli harmissaan.

Retro

Veljeskunnan saari: Vaarallinen rahi

Kommentoi

Ämkoon veljeskunnan tukikohta

”Heillä kestää”, Miru-kasvoinen johtajamatoran sanoi tutkien vehreän saaren karttaa. Karttaan oli merkitty kaikki matoranveljeskunnan käyttämät piilopaikat, asevarastot ja salakäytävät. Kartan päälle oli aseteltu sekalainen joukko pieniä kiviä, jotka arvatenkin olivat kuvaavinaan valloittajatorakoiden liikkeitä saarella.
”Otlekin lähdöstä ei ole kulunut edes…” Johtajan oikeana kätenä toimiva Rau-kasvoinen le-matoran aloitti, mutta Johtajan kädenliike sai palvelijan hiljenemään.
”Meidän on pidettävä huoli, että kaikki on kunnossa. Kutsu Kaita I luokseni.”

Viidakko, Ämkoon veljeskunnan saari

Nazorak-jeepissä vallitsi täysi kaaos kahden huutavan torakan riuhtoessa kilpaa ajoneuvon rattia. Ajoneuvon vaihde oli vaihtunut peruutukselle jo hetki sitten ja auto ajoikin kiihtyvällä nopeudella taaksepäin heiluen samalla villisti puolelta toiselle.

Norsupäästäinen tuijotti nazorakien menoa omahyväisesti. Rahin silmiin auringonvalosta kerääntyvä energia riitti ainoastaan yhteen täsmäsäteeseen päivää kohden, mutta isku oli ainakin ollut täysosuma.

”T-täällä on vaarallinen rahi! Kuuluuko, VAARALLINEN RAHI!” karjui ohjaajan vierellä istuva nazorak radiolähettimeen. Radiolaitteesta kuului kaikin puolin hämmentynyt vastaus, joka pyysi torakalta lisätietoja.

Lisätietoja ei koskaan tullut. Ajoneuvon avonaisesta ikkunasta sisään lennähtänyt savukranaatti sai kummankin torakan yskimään holtittomasti ja pian auton matka pysähtyi sen peruutettua päin paksua puuta. Nazorakit riuhtoivat väkivalloin jeepin ovet auki, kierähtivät ulos ja ahnehtivat viidakon raitista ilmaa savuntäyteisiin keuhkoihinsa.

Auton kuskina toiminut torakka pakottautui polvilleen, yskäisi vielä kerran ja uskaltautui puhumaan.
”Mitä hemmettiä me nyt teemme”, se valitti, muttei kuullut toverinsa vastausta.
”Ette mitään”, kuului kuitenkin vastaus viidakon kätköistä.

Tumman viittahahmon ilmestyminen esiin viidakkopuun takaa nostatti maassa istuvan torakan kasvoille hätääntyneen ilmeen. Nazorak hoiperteli seisoma-asentoon ja perääntyi hajonneen ajoneuvonsa vierelle.

”K-kuka sinä…” torakka aloitti, mutta onnistuikin sitten erottamaan kasvot paksun hupun alta. ”…ei voi olla”, se jatkoi, riuhtaisi sitten ajoneuvon oven auki ja pakotti itsensä sisään myrkkysavun täyttämään ajoneuvoon. Torakkasotilas tarttui viestintälaitteeseen vapisevilla käsillään ja huusi sitten siihen rankan yskimisen säestämällä äänellään:

”Hälytys! Lähettäkää lisää joukkoja saaren läntiseen laitaan! Täällä on yksi Klaanin…”

Torakan hätäviestin loppuosa sisälsi pelkkää kuolonkorinaa. Myrkkysavun ja nazorakin rinnan läpi tunkeutuneen teräaseen yhteisvaikutus sai hyönteismäisen olion hengityksen lopulta pysähtymään, ja torakka kuoli vaikertaen ajoneuvonsa sisään.

”Mitenkäs se toinen?” Ämkoo kysyi matoraneilta kiskaisten miekkansa irti nazorakin saastaisesta ruhosta. Enkin pää ilmestyi esiin jeepin keulan takaa, ja matoran sanoi:
”Sai osuman kaulaansa, kuoli välittömästi. Olisiko pitänyt säästää?”
Ämkoo huokaisi.
”En tiedä. Olisimme kenties saaneet siitä irti tietoja, mutta eipä tuo tainnut olla tämän saaren ainoa torakka. Oli miten oli, meillä on nyt kiire.”
”Kuulin mitä se sanoi radiolaitteeseen”, Otlek sanoi kiskoen nuoltaan irti kuolleen nazorakin kurkusta. ”Apujoukkojen luulisi saapuvan minä hetkenä hyvänsä.”

Ämkoo oli vastaamassa, mutta hiljeni sitten kuuntelemaan taivaalta kuuluvaa surinaa. Ääni voimistui koko ajan, ja sen lähde tuntui lähestyvän jatkuvasti – useasta eri suunnasta.

”Sinäpä sen sanoit”, admin murahti ja kirosi sitten hiljaa. Miekkasankari vihelsi Norsupäästäisen luokseen, heitti matoranit sen selkään, hyppäsi ratsunsa päälle itsekin ja hätyytti olennon sitten juoksuun. Nyt oli kyse sekunneista.