Bloszar-niminen Tulen Toa nukkui syvää unta. Hänen unensa oli hyvä ja rauhallinen, mutta sitten…
KA-BOOOMMM!
Pommi oli räjähtänyt ja Bloszar heräsi siehen. Hänen huoneessa oli liekkejä, mutta Tulen Toana hän imi liekit pois.
”Onko liikaa vaadittu hankkia tänne herätyskello”, Bloszar mutisi itsekseen.
Hän oli saapunut Klaanin jonkin aika sitten, Nutun kanssa. Bloszar oli jäsen, joskin ei vielä kovin tunnettu. Toa käväisi katsomassa ensiksi Nutua, ja sitten hän lähti ulos.
Ulkona oli täysi taistelu kyseessä. Lohrakeille kulkevat Matoranit puolustivat sinnikkäästi Bio-Klaania. Bloszar huomasi vihollisen pommittajia. Bloszar lähti juoksemaan kohti taistelua. Bloszar oli jokin aika sitten löytänut muinaisen aseen, Kivinuijan, jolla pystyi hallitsemaab Kiveä, mutta ei yhtä hyvin kuin Toa. Bloszar oli käyttänyt sitä, mutta hänellä oli myös pienet terätkin.
Bloszar huomasi muurien pettävän ja korjasi niitä kivi-voimillaan. Hän juoksi moneen paikkaan ja otti sitten lentovarustuksen esiin, mutta se tosin vei häneltä paljon voimia. Bloszar nousi ylös ja rupesi ampumaan vihollisia päin palavia kivipalloja.
”Ei ehkä parhaimpia pommeja, mutta toimivat,” Bloszar ajatteli.
Bloszar huomasi torakoita ilmoissa ja lähti niitten kimppuun. Bloszar huomasi punamustan Lohrakin ja sen päällä Matoranin. Bloszar ei tunnistanut Matorania, mutta lähti hänen luo ja päätti auttaa häntä.
”Tarvitsetko apua?” Bloszar kysyi ja ampui palavia kivipalloja torakoihin.
”Luojan kiitos, apujoukkoja, joskin vähän”, Morthank sanoi.
Bloszar kutsui Nutun apuun ja iso Laavahaukka lähti. Taistelu oli kiivas ja pommien putoaminen jatkui.
Bloszar ei tiennyt taistellakko maassa, vai ilmassa. Hän ei voinut käyttää nuijaansa mitenkään joten hän laskeutui joksikin aikaa. Hän huomasi lisää vihollisen joukkoa ja rupesi tekemään laavaa, Kivestä ja Tulesta. Bloszar ei muistanut pahaksi onneksi, miten paljon voimaa se vei ja oli pyörtyä tehtyään iskun. Hän kuitenkin nousi ja lähti taas lentoon Morthankin ja muiden avuksi.
Horisonttiin asti levittäytyvistä tehtaista, pajoista ja halleista nousevat mustat ja ruskeat huurut peittivät auringon, kuun, tähden, oikeat pilvetkin. Yksisilmäinen, pitkä ja kuninkaallinen keltainen hahmo seisoi korkean tornin parvella ja katsoi alla levittäytyvää maata. Päällään hahmolla oli sotapuku kimaltelevine epoletteineen. Rinnuksilla kimalteli tusinoittain prenikoita ja mitaleja.
Väli-ilmassa, missä tulten punainen hehku kohtasi savumassan, leijaili ympäriinsä lukemattomia kauheita ja kauniita ilma-aluksia. Alla, kidutettuun maahan kaiverretuissa loputtomissa onkaloissa tuhannen ilmeettömät Matoranit takoivat metalleista uusia koneita, rattaita, laitteita. Puiden rungot, Rahien mädäntyneet ruumiit, kaikki palava heitettiin kuiluihin, joiden reunoja ahnaat liekit nuolivat.
Keltainen hahmo hymyili.
Jossain tuon maailman seinien ulkopuolella vastaava, mutta alaston hahmo vikisi käppyrässä.
[muzak pois]
Bio-Klaani, Telakka
Klaani ei ollut yksin.
Tarkkojen suunnitelmien mukaan ehkäisevään ensi-iskuun varustautuneet Lohrak-lentueet odottivat pilottejaan Telakan avatun pressukaton varjossa. Erään punamustaksi maalatun hävittäjäkoneen ohjaamoon ja tykkipesäkkeeseen juuri asettuneet laivaston Morthank ja Weedol kiristivät valjaitaan ja tekivät aluksen viimeisiä valmisteluja. Höyrykoneiden mekaniikka oli näin hienoissa leluissa monimutkaista, mutta Laivaston Matoranit naksuttelivat kytkimiä kuin vanhat tekijät. Cordak-ampuja Weedol ei ollut ennen lentänyt Ta-Matoranin kanssa, mutta oli tutustunut hyvin Morthakiin ja luotti tähän kuin maaperään. Morthank väänsi kytkimestä ja alus suhahti taivaalle tusinan muun Lohrakin kanssa.
Telakan päähallin keskellä Tehmut jakoi käskyjä ympärillä häärääville Matoraneille. Johtotehtävät olivat alkaneet pikkuhiljaa sujua violettihunaiselta Onu-Matoranilta, vaikka hän olikin varma, että Keetongu olisi pystynyt paljon parempaan. Hänen seurassaan oli hälytyksen tuonut Ämtur. Jos merkki hyökkäyksestä olisi tullut vasta sireenien kimeän huudon mukana, vastahyökkäys olisi viivästynyt kohtalokkaasti.
”Ankhtor? Mikä suurista aluksista on parhaassa lähtötilassa, ja kuinka kauan sen saamiseksi lentokuntoon menee?” Tehmut kysyi rivakasti suurten alusten mekaniikkakoordinaattorilta.
”Hydraulinen Vapaus, pomo”, suurta Komauta kantava leveä Matoran sanoi, ”Mutta meillä menisi parhaittekin arvioitten perustteella jotain puolitoista tuntia tai vastaavaa.”
”Pistäkää hoovee valmiiksi”, Tehmut vastasi päättäväisesti, ”Minä johdan takaa-ajoa. Lohrakit ajakoot torakkojen hirvityksen pois Klaanin ilmatilasta.”
Klaanin ilmatila
Tiukassa muodostelmassa lentävä Lohrak-laivue syöksyi yössä kohti Klaanin muureja. Klaanin tilusten niityt kiitivät alla harmaana merenä. Lentäjät tuijottivat tuulilasien takaa tiukan keskittyneinä Klaania ja sen yläpuolella tuhoa kylvävää Koita ja nopeita syöksypommittajia.
”kkzzhk- Sen tiedemiestoan asentama suojakenttä taitaa olla alhaalla?” yksi lentäjistä kysyi radioon.
”Kaikuluotain ei ainakaan havaitse sitä. Ne eivät kestä ikuisesti. Lienee ylikuormittunut ensimmäisten pommien osuttua siihen”, eräs ampujista vastasi.
”Karzahnin ötökät. Niillä on varmasti hävittäjiä meitä vastassa.”
”Sen näemme kohta. Hyökkäykseen!” huusi kärjessä lentävän Lohrakin ohjaaja, nosti koneensa ylös muurin edestä ja saapui Matoran-kylän yläpuolelle. Cordak-tykit aloittivat Nazorakien joukkomurhaa enteilevän nopeatahtisen fanfaarinsa. Yksi torakoiden monista syöksypommittajista sai monta räjähtävää pienoisrakettia alukseensa ja räjähti spontaanisti. Takea-hain innoittamilla kuvioilla varustettu Lohrak väisti räjähdyksen ja sen ammuntapesäkkeessä istuva Tarfunk käänsi arsenaalinsa kohti seuraavaa kohdetta. Ruudin haju ja räjähdysten kumina täyttivät ilman. Erään torakkokoneen etuosa rämähti suoraan Admin-aukion kellotorniin tappaen sen lentäjän heti.
Alhaalla muureilla ja kaduilla Matoranit saivat moraalinsa uuteen nousuun, kun Laivaston kaivattu tukivoima pääsi vauhtiin. Pommitusta hillitsi sen, että sinne tänne puikkelehtivat Lohrakit kiinnittivät Koin miehistön ja pommittajien lentäjien huomion. Eräällä sivukadulla liian pieneen, mutta siistiin pukuun pukeutunut Frakerak syöksyi ulos ja alkoi ampua taivaalle peliluolansa baaritiskin yläpuolella pitämällään tosi, tosi viritellyllä metsästyskiväärillään (Walsinats oli ainoa, joka tiesi sen olevan toimiva eikä museoase). Klaanin vapaapalokunta syöksi vettä kohti liekkejä urheasti välittämättä räjähteistä. Kaatuneita ja haavoittuneita kannettiin turvaan.
Morthank ohjasi punamustan Lohrakinsa suoraan Koin alle, mutta joutui pian perääntymään, sillä suuren torakka-aluksen alapintaan piilotetut useat Zamor-laukaisimet alkoivat tulittaa vääjäämättä. Höyryhävittäjä sai osumia vasempaan kylkeensä, mutta oli tarpeeksi tukevaa tekoa jatkaakseen lentoa. Laivaston johto oli käskenyt ajamaan ruman ilmalaivan pois kodin ja ystävien yläpuolelta, ja sen Morthank oli valmis tekemään. Weedol käänsi Cordak-tykin piiput Koin kylkeä kohti ja tulitti siinä olevia ikkunoita kohti. Ilma-aluksen sisätiloissa paukkui, mutta elintärkeät koneistot olivat syvällä panssarin piilossa. Morthank joutui taas perääntymään, mutta samalla huimapäisen Swenardin ohjaama salamakuvioinen höyryhävittäjä syöksyi vasemmalta sivustalta ja tuhosi Morthankin ja Weedolin konetta pommittaneet tykit.
”Muodostelmaan! Muodostelmaan!” Lohrak-komentaja huusi radioon. ”Pohjoistuuli-kuvio! Meidän on ajettava iso alus pois päärakennusten ja pommisuojien yltä. Kaverit alhaalla alkavat saada otteensa takaisin. Pommikoneet eivät uhkaa meitä. Muodostelmaan! Klaanin puolesta!”
Lohrakit kerääntyivät yhteen Koin pohjoispuolella tykinkantaman ulkopuolella. Kahdestatoista oli jäljellä kymmenen, mutta torakoiden kevyitä pommittajia oli pudonnut monta ja Klaanin takkuileva ilmatorjuntapatteristo tulitti niitä yhtenään. Torakoiden ote alkoi lipsua, mutta Klaani oli yhä rautaisen pihtikäden alla. Pommeja puotoili.
Oli yö. Pieni puulautta lipu pitkin joen virrassa rauhallisesti. Lautalla oleva öljylamppu toimi valolähteenä. Ympärillä oli enimmäkseen käyrä -ja paljasrunkoisia puita, joiden lehdistö siaitsi latvoissa leveinä pehkoina. Make makasi rentona selällään lautalla olevalla huovalla, pitäen käsiään vatsallaan viltin päällä. Lautan perämies oli ollut mukavaa juttuseuraa.
”Ja sitten sanoin; ”Itse olet perunasäkki””, perämiesMatoran lopetti juttunsa. Make naurahti makeasti. Matka oli kestänyt jo hyvän aikaa. Make mietti myös Snowien ja Kepen tilannetta. Oli kovin ikävää lopettaa moinen matka vain tyhmien vatsavaivojen takia. Samassa Make tunsi ikävän vihlaisun vatsansa vasemmalla puolella. Hän ulvahti. Matoran oli jo tottunut siihen. Vaikka hän ei tuntenutkaan Klaania niin hyvin, kävi hänen Klaanilaista sääliksi. Pian Make kuitenkin oli taas hiljaa kuin puhetaidoton hiiri.
Matoran nosti kätensä nojaten peräsimen ohjauskahvaa vasten, kohdistaen katseensa tähtitaivaalle. Hän kuitenkin huomasi taivaan rannassa jotain oranssihkoa. Vielä ei olisi pitänyt olla auringonnousun aika. Kenties jokin valoilmiö? ”Nääh”. Matoran ei jaksanut nyt ajatella moisia. Tämä oli jotain liian rentouttavaa.
Laituri
”Nooh”, Amazua päästi kuuluvan kysymyksen. Laituriin sidotulla, mustalla purjealuksella seisova, tummansinertävään takkiin ja lippalakkiin sonnustautunut Nazorak poimi mustanpuhuvan piipun suustaan.
”Lähinnä pintanaarmuja”, torakka aloitti. Tämän ääni oli äreä ja rosoinen. Torakan jalka paukahti muutamaan otteeseen kannen lankuille. ”Osa niistä hoituneen huomalla, mutta osa puutavarasta vaatii vaihtoa. Laivaa ei liene juuri huollettu kaappauksen jälkeen. Sotkuinenkin se on.” Nazorak asteli lankkua pitkin takaisin laiturille. ”Nazorakien siirryttyä niihin metallisiin jätteihin, puuvenehuolto on vähentynyt. Mutta kaipa meitä löytyy miehiä tällaisen kunnostamiseen.” ”Kaunako se vie aikaa?” ”Kunnostusta, pintakäsittelyjä, paikkauksia, parhaimman tuloksen takaamiseksi koko siansonnan peruskunnostus, mutta se vie aikaa ja vaivaa. Ja varoja.” Amazua napsautti (tai ainakin yritti) metallisia sormiaan, mistä seurasi pieni kipinänvälähdys. Pari piraattimatorania ilmestyi raahaten rahasäkkiä. Säkin sisältö kilisi voimakkaasti. Päästyään kapteeninsa vierelle ne löystivät säkin suuta supussa pitänyttä narua. ”Raha ei ole ongelma. Mutta työpanoksenne voi olla eri juttu.” Torakka vastasi myönteisellä pään nyökäytyksellä. Palkkasoturi viittoi kahta alaistaan vetäytymään. ”Elikkäs, kauanko?” Amazua uusi kysymyksensä. ”Normiaika kolmesta neljään viikkoa. Kiireellisissä tapauksissa parikolme” laivaexpertti 1234 otti mielellään palkkasoturin asiakkaakseen. ”Kunnosta se mahdollisimman nopeasti. Jos pystytte sen lisäksi toteuttamaan pyytämäni lisäykset, maksan mahdollisesti ylimääräistä.” ”Uudistuksia? Kuten millaisia?” ”Hienoa että kysyit.” Palkkasoturi kaivoi esiin hieman ryttyisen paperinpalan. Torakka kumartui sen lähelle nähdäkseen sen kunnolla. ”…Opettelisit piirtämään.”
Lautta
”Mitä muikkua?” Make näki Klaanin suoraan edessään…
Klaanin tilanne oli kaoottiseen kokonaistilanteeseen nähden yllättävän järjestäytynyt. Huolimatta kuin kirkkaalta taivaalta alkaneesta salamaiskusta, pommisuojiin siirtyminen oli sujunut yllättävän hyvin. Suurempi heikkous oli pommisuojien heikko kunto ja keskeneräisyys, Niiden rakentamisessa ei oltu suotta pidetty kiirettä, ja nyt se kostautui.
Bio-Klaanin linnoituksen yläkerrat olivat tyhjentyneet nopeasti. Toimintasuunnitelmaa ilmahyökkäyksen varalle oli harjoiteltu vain kerran, eikä kukaan pitänyt mahdollisena sitä, että se tulisi nyt.
Klaanin harvat pommeilta selvinneet ilmatorjuntatykit rätisivät muurinharjalta, mutta pimeyden ja tulihelvetin paradoksaalisessa yhteistanssissa ei kyetty maasta käsin toimimaan. Kaiken lisäksi tulipalot olivat tehneet paikoin täydellisen savuverhon kaarteleville pommittajille.
Erilaiset sireenit kaikuivat yössä. Sekavasta kakofoniasta oli tunnistettavissa ainakin Klaanin palolaitoksen nopea ja kimeä huuto sekä Klaanin ilmahälytyksen matalan surullinen ulina.
[spoiler=Bluu]Laimea ja lyhyt pätkä, odottelen että Tongu saa postattua ilmataistelua… jossa voi kestää, kun hänen koneensa on rikki.[/spoiler]
Hai asteli pitkin Klaanin käytäviä. Punainen kokolattiamatto tuntui mukavalta jalkojen alla. Pienen kävelyn jälkeen haluttu huonenumero tuli vastaan. Hai otti taskustaan avaimen ja avasi oven. Hän kiepautti selässään olleen repun työpöytänsä viereen ja rojahti nojatuoliinsa työpöydän takana. Hetken levättyään Hai otti reppunsa, avasi vetoketjun ja etsi sieltä kirjan. Kirjan kannessa luki ”BK/S Hildemar, lokikirja”
Hai nosti kirjan pöydälleen ja alkoi selata sitä. Toinen päivä merellä Ostin muonavarastoomme sinappia siltä turagalta ja palasimme merelle. Saimme tutkaamme yhden vihollisen sukellusveneen, mutta se katosi ensimmäisen syvyyspommin jälkeen. Loppupäivä oli hiljainen, lukuunottamatta Orkelin tippumista veteen. Onneksi hänet saatiin nostettua takaisin kannelle. Merkol on varsinainen suursyömäri. Lepäämisen ohessa hän ei muuta koko päivänä tuntunut tehneenkään.
Kolmas päivä merellä Kohtasimme pintaan nousseen sukellusveneen. Lignok on erinomainen cordak-ampuja. Vahingoitimme sukellusvenettä ja se todennäköisesti upposi. Korek on haka puhdistamaan aseita ja huomasi myös Turkasen käyvän kiväärinpuhdistukseen. Merkol oli tänään kannenkuuraajana. Nyt tiedän senkin, että se matoran voi nukkua vaikka seisaaltaan.
Neljäs päivä merellä Eräs sukellusvene yritti vallata laivamme nousemalla huomaamatta laivan viereen, mutta onneksi Korek huomasi ohimennen kulkiessaan katsoa tutkaa. Otin mukaan Olkarin, Korekin ja Gefelin, ja yritimme vallata aluksen. Vastarinta oli melko kovaa heti kun nazorakit toipuivat yllätyksestä. Olkar haavoittui lievästi juostessaan suorin tein erään kulman taakse. Saimme saaliiksi ammuksia ja nazorakien radiolähettimen. Korek murtaa parhaillaan lähettimen koodia, jonka avulla voisimme saada tärkeää informaatiota.
Viides päivä merellä Tänään palaamme Klaaniin. Kohtasimme heti aamusta pari lentotorakkaa, mutta Orkelin melko tarkka, vähintään innokas tulitus pudotti molemmat ennen kuin ne ehtivät Tahtorakia sanoa. Klaanin satama näkyy jo.
Mukava olla taas turvassa.
Hai sulki taas kirjan, ja aloitti taas löhöilyn nojatuolissaan. Hän nappasi kirjahyllystä sarjakuvalehden ja alkoi lukea sitä. ”Alfred Ussal. Mainio tämä lehti,” Hai ajatteli. Tunnin lukutuokion jälkeen Hai avasi kaappinsa ja otti pölyyntyneen laatikon. Hän laski sen varovaisesti pöydälle avasi laatikon. Laatikko oli täynnä ties minkälaista komponenttia ja hilavitkutinta. Hai purki aina rikkinäiset laitteet ja yhdisteli niiden osia, luoden kummallisia vekottimia. Hän löysi laatikosta myös pari vanhaa laitettaan, mukaanlukien mekaanisen kilpikonnanpuhdistimen. Hai alkoi yhdistellä osia päämäärättömästi.
Tuntien näpräyksen jälkeen Hailla oli kauko-ohjattava kelluva pilailuevä, konepesussa räjähtävä pierutyyny ja epämääräinen kuukkelinpää joka räpytti silmiään. Hai päätti mennä kahvioon juomaan kaakaon ja syömään jotakin. Hai tervehti kahviossa muutamia vanhoja tuttuja, osti makkaravoileivän ja kupin kaakaota ja istahti erääseen pöytään. Hän söi sapuskansa ja palasi huoneeseensa. Yhtäkkiä kuului outoa moottoriääntä. Jossakin tärähti ja Hai kaatui lattialle. Hän nousi ja kuuli ilmahälytyssireenin.
[spoiler=Avaa.]Tämä tapahtuu vähän ennen pommitusta. Ja vau. Ensimmäinen posti minulta pitkään aikaan.[/spoiler]
Äksän asunto
Äksä istuili pehmeässä nojatuolissaan asunnossaan, joka sijaitsi neljännellä kerroksella yhdessä Klaanin hotellissa. Punainen hahmo katseli televisiota, kunnes hänen ovikelloonsa soitettiin. Äksä käänsi katseensa ovelle, nousi tuolistaan ja käveli oven eteen.
”Päiviä taloon!” punamusta Toa sanoi Äksän avattua oven. Äksä kysyi Toalta tämän henkilöllisyyden. ”Olen Tawa-adminin viestinviejä”, Toa vastasi, ”Minun kuuluu antaa sinulle tämä viesti”
Toa ojensi lapun, jonka Äksä otti, avasi sen ja alkoi lukemaan.
”Jäisin mielelläni juttelemaan pitemmäksi, mutta minulla on paljon töitä, joten nähdään”, Toa sanoi ja poistui.
Äksä hyvästeli hänet tavanomaisella hoillaan ja sulki oven hänen perässään. Lapussa luki että hänen piti mennä odottamaan johonkin paikkaan jonkin evakuontihomman takia. Äksä ei löytänyt yhtään syytä olla osallistumatta siihen, kohautti olkapäitään, otti huivin jonka hän kietoi kaulansa ympärille ja lähti asunnostaan.
Kokoustilat
Kokoustiloissa oli hiljaisuus monta minuuttia lukuunottamatta Gekon hyräilyä, kunnes oven avasi iso punainen hahmo, joka piteli punaista huivia vasemmassa kädessään. Konguboss, hoitajavahki ja Gekko vilkaisivat häneen päin.
Nazorak-pesän metalliseinäisessä sydämessä välkkyi satakunta holonäyttöä, joiden parissa työskenteli kymmeniä insinööri- ja upseeritorakoita. Näppäimistöjä naputeltiin aggressiivisesti ja lähetinlaitteisiin komentojaan karjahtelevien upseerien yhteisääni muodosti moniäänisen kuoron, jonka alta oli vaikea kuulla mitään. Kammion keskellä seisoi komentosilta, jonka rautaisen kaiteen peilinkirkas pinta heijasti holonäyttöjen välkettä. Komentosillalla seisoi ryhdikkäänä verenpunaista viittaa olkapäillään kantava, vihreäsilmäinen nazorak, jonka vyötäröllä roikkuivat koristeellinen upseerimiekka ja tehokas Zamor-pistooli. Kenraali 001 katsoi intohimoisesti suurinta holonäyttöä ja piteli toisella kädellä kiinni kaiteesta.
Ruudulla näkyi vakoojakameroiden välittämää kuvaa Bio-Klaanin saarelta. Rakennuksiin osuvien pommien jättämät punaiset ja oranssit valonvälähdykset valaisivat muuten synkät kadut ja piha-alueet. Säälittävän pieniä hyönteisiä muistuttavia matoraneja juoksi pitkin katuja. Komentokammioon niiden avunhuudot eivät kuuluneet. Kenraalin karismaa tihkuva matala ääni kaikui kammiossa. ”Liitäkää kuin lehdet tuulessa”, hän sanoi nostaen hyönteiskämmenensä päänsä tasolle ja puristaen sen tiukasti nyrkkiin. ”Avatkaa pommiluukut. Vapauttakaa tuli. Antakaa sen puhdistaa.”
Upseerit välittivät viestin eteenpäin ilmavoimille. Ruudulta hehkuvat sodan liekit muuttivat valollaan Kenraalin kasvot sekunnin ajaksi oranssinhehkuisiksi. 001 kaipasi sodan ääniä. Hän kaipasi sen hajua ja lämmittäviä liekkejä. Taistelukentällä mitattiin elämän todellinen arvo.
Matala ja hidastempoinen nazorak-ääni puhui Kenraali 001:n takana komentosillalla. Ääntä olisi ollut mahdoton kuulla komentokammion kaaoksessa, jos se ei olisi ollut veitsenterävä. ”Oletan että kamerajärjestelmä toimii tyydyttävällä tavalla.”
”Paremmin kuin hyvin, Arkkiagentti”, Kenraali vastasi kääntymättä.
001:n takana seisova Arkkiagentti 007 ei hymyillyt. Kukaan ei ollut nähnyt hänen hymyilevän koskaan. Yönmustaan, kevyeeseen haarniskaan tummanruskeata päätä lukuunottamatta verhottu torakkajohtaja nousi Kenraalia päätä pidemmäksi. Huomattavasta pituudestaan huolimatta tummanpuhuva torakka ei ollut kooltaan kuitenkaan kovin valtaisa. Sen ruumis oli jänteikäs ja ryhdikäs, mutta torakan olemuksesta paistoi se, että se oli saattanut unohtaa syödä. Torakan oikean silmän päällä oli musta silmälappu. Sinisenä hehkuvan vasemman silmän alla olevasta valtavasta kuopasta näki, että 007 oli saattanut unohtaa myös nukkua.
Arkkiagentti 007 seisoi ryhdikkäänä ja katsoi suurta holonäyttöä Kenraalin olan yli. ”En halua kyseenalaistaa mitään, Kenraali”, 007 sanoi. ”Olen aina pitänyt asenteestasi, Arkkiagentti”, Kenraali 001 sanoi. ”Siksi olet siinä pisteessä, missä olet. Mutta olen aistivinani, että tuo lause saa vielä jatkoa.” ”Totta, Kenraali. Jos se ei haittaa, pyydän puheenvuoroa.” Kenraali 001 oli pitkään hiljaa ennen kuin avasi suunsa. ”Puhu, Arkkiagentti.” Kenraalin äänensävy oli hyvin monitulkintainen.
”Ymmärrän täysimittaisen miehityksen viidakkosaarelle, Kenraali”, 007 sanoi rauhallisesti. ”Klaanin hallinnassa saari suojaisi päälinnoitusta etelästä ja lounaasta. Sen haltuunotto on taktisesti kannattavaa.” Kenraali nyökkäsi hitaasti. Hän katsoi ruudulla hehkuvia liekkejä haltioituneena. ”Se, mitä en ymmärrä, Kenraali”, 007 sanoi, ”on isku sydän-Klaaniin. En näe siviilien pommittamisella taktista arvoa ja hyökkäykseen varattu joukko on hyvin vaatimaton verrattuna Klaanin Laivastoon. Laivastoon, jonka tukikohta tulisi lamauttaa iskulla ensimmäisenä.”
007 ja Kenraali olivat molemmat hiljaa hetken. ”Onko jotain, mitä ette ole kertoneet minulle, Kenraali?”
”Tiedän aivan hyvin, että emme käytä joukkojemme täyttä potentiaalia tässä iskussa, Arkkiagentti”, Kenraali sanoi jykevästi. ”Ja valitettavaa, että et pysty näkemään, mitä siviilikohteiden tuhoaminen tekee vihollisen taistelumoraalille.” Agentti 007 näytti siltä, että halusi sanoa jotain. Pitkä torakka kuitenkin pysyi hiljaa. ”Näette varmasti tuon aikalaskurin päänäytön oikeassa ylänurkassa, Arkkiagentti. Tiedättekö, mitä se laskee?” ”En tunne sitä, Kenraali.” 001 hymähti hiljaa.
”Se laskee, kuinka kauan Laivastolla kestää iskeä takaisin.” 007 ei keksinyt mitään vastattavaa. Ennen kammiosta poistumistaan hän vilkaisi vielä kerran tulihelvettiin, joka hahmottui suurimmalla näytöllä. 007:n ilme ei värähtänytkään.
Vaikka kukaan ei sitä nähnytkään, Kenraali 001 puolestaan hymyili.
Klaanin käytävät Toa käveli käytävillä lappu kädessään, ja päätyi ovelle jonka ympärys näytti siltä kuin se ei edes olisi osa itse rakennusta ja tehty peukalo keskellä kämmentä. To koputti oveen ja hieman vaivaantuneen näköinen Gekko ilmestyi ovelle. Kirje teille, herra öhmm… Gekko, Pakaria kantava toa ojensi lapun Gekolle joka katseli sitä hetken. Ennen lähtemistään toa kysäisi vielä Gekolta: Miksi sinä olet peittänyt koko kätesi tuolla kaavulla?, Gekko virnisti ja vastasi: Näytän se päällä 20% siistimmältä. … Gekko laittoi oven kiinni ja päätti tutkailla kirjettä vähän tarkemmin. Vai, että ne pirulaiset ovat valtaamassa sitä saaripahasta, ei kai tässä muu kai auta sitten kuin vain mennä, käsipuolena ja ymh, aseettomana. Äkkiäkös jonkun seipään kai kuitenkin jostain löytää. Toa käveli ulos huoneesta ja suuntasi kohti kokoustiloja jossa annettaisiin lisäohjeita.
Kokoustilat
Valkoinen käsi pilkisti oven suusta ja KB sekä jonkinsortin lääkintä vahki katsahtivat tulijaa. Gekko istui ja rikkoi jo minuutteja kestäneen hiljaisuuden: Terve.