Meri
Pienen purppuraisen soudetuveneen kyydissä istuskeli Matoran. Matoran näytti puhuvan jollekin.
“Sähän halusit Vuata Macan hedelmiä?” kyseli Matoran karhealla äänellään.
“Kuten siinä vanhassa ilmoituksessa mainitsin.” Kuului vastaus näkymättömästä lähteestä. Korkealla äänellä, joka oli samalla erittäin kaunis, että turhautunut.
“Tässähän niitä olis. Löysin puun Urojengeilt- äh…” Matoran selitti. “Tiiät kuitenki sen saaren.”
“Niin.”
“Ehdot ois tässä: heitän tän tynnyrin mereen jos hankin mulle muutaman sataa kalaa.” Sanoi Matoran kaivaen kahden litran metallisen tynnyrin esille.
Kului hetki. Vesi alkoi hiljalleen kuplia yltyen lopulta räjähdyksen tapaiseksi loiskahdukseksi. Matoranin oli vaikea pitää venettään pinnalla, eikä hänellä ollut aikaa huomata kuolleiden kalojen nousua pinnan alta. Tynnyri putosi yli laidan ja rupesi uppoamaan syvälle meren pohjaan.
“Mikä sä oot?” Huusi matoran kauhuissaan. Ja kauhu vain yltyi järjettömän pitkän, mustan rahin hypätessä kohti venettä, iskien Matoranin paloiksi.
—
Tapahtumapaikalta oli päässyt pakoon jäätävän sininen, saksikätinen, ankeriasmainen rahi. Hän oli siepannut tynnyrin mukaansa.
“Veliseni on varmasti onnellinen kuullessaan ostoksestani… Missä hän onkaan.”