Kaikki kirjoittajan Nidhiki artikkelit

Kapteeni Harmobod

Aavalta mereltä Klaanin saarelle

Nidhiki vilkuili sivuilleen, katsoi eteensä ja ylöspäin. Mihin hän katsoikin, Nazorakeja ilmaantui esiin. Hänen mieleensä hiipi ajatus, ettei tästä selvitä taistelematta. Mutta miksi ihmeessä Nazorakit haluaisivat iskeä sinappialuksen kimppuun? Mitä oli tapahtunut Nidhikin poissaollessa? Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, ja pamautti lähenevän Nazorakin kuoliaaksi haulikollaan.

Turaga onnistui keppinsä avulla läpäisemään tien ruumanluukulle. Omasta mielestään hän oli yhtä ketterä kuin Toanakin. Harmobod könysi esiin ruumasta kahden muun miehistön jäsenen kanssa. Harmobod ja kaksi matorania hyökkäsivät Nazorakien kimppuun huutaen raivokkaasti.
“Ei noista mitään hyötyä ole”, Nidhiki mutisi, “täytynee taas kerran mennä itse.”
Hän ampui muutamaa Nazorakia haulikollaan, ja iski lähelle päässeitä kepillään. Toinen miehistön jäsen makasi maassa loukkaantuneena, toista raateli kolme Nazorakia yhtä aikaa. Harmobod oli taistellut tiensä laivan kokkaan. Samassa laivan keskeltä pamahti Zamor-ammus, ja Nidhiki käännähti katsomaan paapuurin puolelle, mihin oli seilannut suuri sota-alus. Vanha papparainen näki myös pitkän, sinivalkoisen Toan suuri katana kädessään.
“Toivottavasti tuo hönelö osaa auttaa”, Nidhiki huudahti Harmobodille sysätessään erään Nazorakin kauemmas kepillään.

Samassa jysähti taas. Uusia Zamor-ammussarjoja ammuttiin jatkuvasti Nazorakeja päin. Ei kauaa kestänyt, kun laivat olivat vieri vieren, ja Toa hyppäsi laivaan ja sivalsi samalla katanallaan Nazorakia. Toa iski tiensä Turagan luokse.
“Mitä teillä on kyydissä?” Toa kysyi.
“Kuka saamari sinä olet?”
“Olen Toa. Toa Hai.”
“Mitä täällä on tapahtunut poissaollessani?”
“Ääh, liian pitkä tarina selittää… tämä taitaa kuitenkin olla kauppasaarto.”
“Olemme kuitenkin pian Klaanissa, yritetään karistaa nuo ötökät pois kimpustamme.”
“Teidän on parasta tulla laivaamme, Turaga”, Hai sanoi. Nazorakeja ei ollut enää paljoa jäljellä, mutta ilmeisesti hänen mielessään kynti pelko lisäjoukoista.
“Ja en helkkuri tule! Mitä teidänkaltaistenne päässä liikkuu, kun tässä laivassa – TÄSSÄ LAIVASSA on kyydissä elintärkeää ravintoainetta!” Turaga hermostui. “Mene alukseesi ja pistä hinaukseen. Eivät nuo torakat saarelle tule.”

Heidän saapuessaan rantaan, Nazorakit olivat häipyneet raivoavan Turagan laivalta. Sekä Nidhiki että Hai astuivat pois aluksistaan, mutta miehistöt jäivät laivoihin köyttämään tajuttomia Nazorakeja, joita oli muutama. Kahden tusinan Nazorakin hyökkäyksestä oli selvitty, liekö sitten onnella vai Hain nopealla saapumisella apuun.
“Saanko kysyä, mitä tuossa laivassa on niin elintärkeää?” Hai kysyi väsyneenä.
“TURKANEN-sinappia. Ei tässä maailmassa muuta elintärkeää olekaan”, Nidhiki sanoi hymyssä suin. “Saat tietysti korvaukseksi pari kymmentä purkkia tästä avustasi.”
Turaga Nidhiki lähti kulkemaan kohti Klaanin linnaketta väsynein jaloin, mutta onnellisena siitä, että sinappi oli saatu pelastettua.

Voihan turkanen!

Meri, lähellä Klaanin saarta

Turaga katseli kaihoisasti merelle. Joskus hän oli ollut kovakin merenkävijä. Silloin joskus. Turaga pystyi yhä muistamaan ne merisairaudet, mitä hän oli kärsinyt. Hiljakseltaan laiva lipui tyynellä merellä. Turaga Nidhiki palasi tärkeältä, erittäin tärkeältä reissulta Eteläisiltä Saarilta. Nyt laiva palasi takaisin Klaanin saarelle suuri lasti kyydissään. Ruuma oli täynnä tynnyreitä, joissa oli sinappia. Sinappi oli kallisarvoista, herkullista ja ennenkaikkea väkevää TURKANEN -sinappia. Sitä klaanilaisten herkkua.

Linnut lauloivat Nidhikin hyräillessä vanhoja lauluja. Matoran-miehistö makoili riippumatoissaan. Joskus muutama kuorsauksentapainen havahdutti Nidhikin mietteistään, mutta pian hänen ajatuksensa löivät jälleen tyhjää. Mikään ei voisi estää TURKANEN -sinapin tuoksun ja maun palaamista Klaaniin. Vaikka Nidhikillä oli mennyt monta kuukautta neuvotteluihin, lomailemiseen ja asukkien ruokapöytien tyhjentämiseen, oli nyt tullut aika palata. Nidhiki tarkasteli kaksipiippuista katkaistua haulikkoaan, kun laivan kapteeni, Harmobod asteli Nidhikin taakse.
“Saari siintää jo”, Harmobod mörähti muhkean kaksoisleuan pomppiessa edes takaisin piipun polton myötä. Harmobod oli kuin tynnyri, valtava panssarointi teki hänestä käsittämättömän lihavan näköisen, hän käveli takakenossa, poltellen piippua ja kaksoisleuan pomppiessa puolelta toiselle.
“Ole valmiina laskemaan purjeet”, Nidhiki sanoi ja laittoi nopeasti haulikkonsa viittansa taakse ja kääntyi ympäri.
“Meidän täyt -” Harmobod aloitti, mutta Nidhiki keskeytti hänet:
“Harmobod, vanha ystäväni. Olet vain lihonut entisestään. Ehkä minun täytyy antaa purjeiden laskemistehtävä jollekin muulle.”
Harmobod aukoi harmittomana suuntaan, kun laiva yllättäen pysähtyi valtavan rysäyksen saattelemana. Harmobod kömpi ylös lattialta toistaen “Turkanen, turkanen, turkanen!” mennessään. Nidhiki jäi makaamaan veneen puulattialle, ja käännähti katsomaan oikealle. Lentävä Nazorak nousi veneen kyljestä laskeutui kannelle. Samaan aikaan niitä alkoi tulla lisää joka puolelta, tähystäjä-Matoran säikähti ja putosi tornista kannelle murskaantuen. Nidhiki oli pitänyt koko ajan haulikkoaan kädessä, nyt hän otti sen esiin ja ampui toiselle puolella ollutta Nazorakia, joka lennähti laidan yli. Turaga nousi keppinsä varassa ylös huohottaen, ja tokaisi.
“Ihan kuin ennen vanhaan”, ja iski kepillään lähintä Nazorakia kuljuun.