Kaikki kirjoittajan Don artikkelit

unkel rupper is dööd lällälääh
Retro

Don

Kommentoi

Hautasaari

Ämkoo yritti parhaansa mukaan arvioida tilannetta. Herka oli viimein poissa pelistä, mutta niin oli myös Matoron miekka. Sama päti toki myös Tharkonin hetki sitten hajonneeseen salkoaseeseen, mutta vastustajilla oli siitä huolimatta ylivoima aseistuksen suhteen. Alku, toinen Ämkoon tunteman maailman voimakkaimmista miekoista, lähestyi klaanilaiskaksikkoa uhkaavasti.

Vaikka Toa Tharkon olikin aseeton, ei vihreänsekainen kostaja aikonut jättäytyä pois taistelusta. Tharkon kohotti kättään ja pian Ämkoota kohti suunnattu tuulenpuuska lähti matkaan.

Ämkoo huomasi tämän, väisti ja lähti juoksuun. Toa väisti täpärästi Atyan miekaniskun, kierähti maata pitkin lähemmäs Tharkonia ja onnistui noustessaan potkaisemaan tätä rintakehään. Tharkon kaatui maahan, ja Ämkoo hyppäsin tämän päälle tarttuen Toaa kurkusta.

Matoro jäi kaksin kuolleen veden Toan kanssa. Atya syöksyi aseettoman Matoron kimppuun, huitaisi kerran miekallaan ja hyppäsi sitten ilmaan. Uusi isku tähtäytyi jään Toaa kohti yläilmoista käsin, mutta Matoro oli valmiina. Jään Toan mustavalkoisista käsistä sinkoutui elementtisäde, joka osuessaan kohmetti Atyan kädet kiinni toisiinsa. Atyan isku keskeytyi, ja kuollut Toa kompuroikin pian maassa yrittäen saada kätensä vapaiksi. Matoro tarttui kiinni Toan aseeseen ja kiskoi ikimiekan haltuunsa.

Samaan aikaan Ämkoo lensi ilmaan Tharkonin raivokkaan elementti-iskun voimasta. Ämkoo nousi nopeasti pystyyn, vilkaisi voitonriemuisena Matoron suuntaan ja virnisti. Ämkoon riemu kuitenkin loppui lyhyeen Atyan noustessa pystyyn ja tarttuessa vihermustaa Toaa kiinni ranteesta. Atya yritti pyöräyttää Ämkoon alas jyrkänteeltä, mutta Matoron väliintulo keskeytti yrityksen.

Matoro ei ollut koskaan käyttänyt tällaista miekkaa. Terä tuntui suorastaan yliluonnollisen kevyeltä. Jään Toa huomasi myös, kuinka miekan terä upposi syvälle rannan ikivanhaan kivikkoon Atyan väistäessä kokeiluluontoisen iskun viime hetkellä. Veden Toa loikkasi Tharkonin viereen. Sitten viholliskaksikko lähti yhteistuumin matkaan.

Alku vaihtoi vaivihkaa omistajaa. Ämkoo vasen käsi pyörähti, nosti miekan salamannopeasti ilmaan ja tähtäsi lyöntinsä Tharkonia kohti. Toinen Toa väisti, hyppäsi Ämkoon ohi ja tähtäsi harkitun potkun tämän kylkeen. Matoro tarttui kuitenkin kiinni Tharkonin jalasta ja heitti Toan kauemmas.

Atya syöksyi puolestaan Ämkoon kimppuun. Toista elävämpi ei kuitenkaan torjunut hyökkäystä miekalla. Varjokäsi aktivoitui juuri oikealla hetkellä, ja voimakas energianyrkin lyönti heitti Atyan Tharkonin vierelle. Ämkoo tarttui miekasta kaksin käsin ja lähti huutaen juoksuun.

Alku kohosi jälleen ilmaan Ämkoon iskiessä kuolettavan piston Tharkonia kohti. Ämkoon yllätykseksi iskua ei kuitenkaan ottanut vastaan Tharkon, vaan Atya. Maassa makaava ilman Toa virnuili ja heitti Ämkoon kauemmas voimakkaalla puhurilla. Katana irtosi Ämkoon otteesta ja Tharkon tarttui siihen nauraen samalla voitonriemuaan.

Ensimmäisenä Tharkonin lyöntien kohteeksi joutui Matoro. Yksi pitkistä viilloista sohaisi jään Toan rintapanssaria, mutta Toa onnistui kuitenkin pysymään ehjänä. Matoro perääntyi kumppaninsa vierelle.

“Jos hoitelemme tuon vihreän, sininenkin pysähtyy, vai?”
“Kyllä, mutta se onkin helpommin sanottu kui-“

Valtava pyörremyrsky aktivoitui aivan klaanilaisten jalkojen alla. Kaksikko lennähti korkeassa kaaressa jyrkänteen reunamalle. Samalla Tharkon lähti raivoisan taistelutahtonsa vallassa juoksemaan klaanilaisia kohti.

Matoro valmistautui syöksemään jäätä hyökkääjää kohti, mutta Ämkoon käsimerkki pysäytti jään Toan aikeet. Ämkoo astui Matoron eteen, käänsi katseensa kohti juoksevaa tharkonia kohti ja sammutti varjokätensä.

Tharkon ei tiennyt mitä Ämkoo aikoi, muttei myöskään välittänyt. Puhdas viha ajoi ilman Toaa eteenpäin tämän syöksyessä karjuen entistä tiimitoveriaan kohti. Tharkon kohotti katanan kohti taivaita ja löi.

Silloin tapahtui jotain odottamatonta. Myrkyllinen heittoase lensi ilmojen poikki ja osui tarkasti miekkansa juuri kohottaneen ilman Toan kaulaan. Tharkon kakoi henkeä ja horjahti maata kohden. Ratkaisevalla hetkellä taistelun temmellykseen palannut matoran Enki huokaisi helpotuksesta.

Alun tarunhohtoinen terä lähestyi yhä Ämkoon kehoa. Makutavoimien sallimien refleksien turvin käänsi Ämkoo hieman vartaloaan, ja sytytti sitten varjokätensä. Sihisevästä energiasta koostuva punainen koura tarttui juuri oikeaan aikaan Tharkonin miekkaa piteleviin nyrkkeihin.

Matoro ei osannut hahmottaa seuraavaa liikesarjaa. Tharkonin käsiin tarttumisen jälkeen Ämkoo astui lähemmäs vihollistaan, väänsi tämän käsiä ja siirtyi samalla vaivihkaa Toan taakse. Tharkon karjui kaatuessaan maahan, ja miekka siirtyi Ämkoolle.

“Terveisiä Bakmeilta”, Ämkoo tuhahti ja sivalsi.

Valtava haava Tharkonin selässä sai Toan huutamaan tuskasta. Kuolevan soturin tumma veri purskahti esiin ja valui maahan tämän pakottautuessa istumaan. Atya ei enää liikkunut, vaan seisoi aavemaisesti paikallaan.

“Haluatko tietää mitä ajattelin taisteltuani Atyaa vastaan?” Ämkoo aloitti ja heilautti miekkaa kerran ilmassa. Tharkon ei vastannut.
“Atya eli oman oikeudentajunsa kautta. Atyan kuoleman jälkeen tein kaikkeni viedäkseni sitä samaa oikeutta eteenpäin.”
“Sinä…”, Tharkon aloitti, muttei tiennyt mitä sanoa.
“Tiedän vajonneeni alas”, jatkoi Ämkoo. “Mutta kun sinä hylkäsit Atyan opit ja lähdit kostamaan, vajosit vähintäänkin yhtä alas kuin minä.”

Tharkon yskäisi verta. Sitten Toa kohotti vapisevaa kättään ja viittoi Ämkoota tulemaan lähemmäs.

“Anna se miekka tänne.”

Matoron ja Enkin yllätykseksi Ämkoo suostui. Vihermusta Toa pudotti miekan Tharkonin eteen ja otti hieman etäisyyttä. Matoro ja Enki yllättyivät entisestään huomatessaan, että Tharkon ei selvästikään aikonut hyökätä.

Kuului huuto miekan upotessa sulavasti Tharkonin vatsaan. Toa kiskaisi miekkaa hieman ylemmäs, sitten vasemmalle ja repäisi sen lopulta irti kuolevasta ruumiistaan. Veri suihkusi. Sitten oli aivan hiljaista.

Ämkoo harppoi ottamaan Atyan kaatuvan ruumiin vastaan. Ämkoo kohotti Atyan päätä varjokädellään, nosti kuolleen johtajansa ruumiin syliinsä ja lähti sanaakaan sanomatta kantamaan tätä pois. Matoro oli lähdössä kumppaninsa perään, mutta Enki neuvoi tätä odottamaan.

Retro

Don

Kommentoi

Hautasaari

Ämkoo kaatui maahan perässään juoksevan epäkuolleen Toan liekehtivän iskun voimasta. Ilman Toa heitti itsensä ainoalla kädellään ympäri ja näki kalmankankean Herkan kohottavan asettaan viimeistelläkseen vihollisensa.

Herkan naamioon iskeytyi pieni heittoase. Kuollut Toa menetti hetken ajaksi tasapainonsa ja Ämkoo ehti jälleen kerran täpärästi pois hyökkäyksen alta.

“Kiitos”, Ämkoo totesi pikaisesti luokseen juosseelle Enkille. Enki nyökkäsi vastaukseksi. Le-matoran valmistautui juoksemaan loitommas, mutta Ämkoo tarttui matorania olkapäästä.

“Kuule.”
“No.”
“Minulla oli mukana kivi. Missä se on?”
“Öh. Linnun varustelaukussa?”
“Tarvitsen sitä.”
“Minulla on kyllä lisää näitä teriä jos sinä-“
“En aseeksi. Hae se.”

Enki lähti kipittämään kauempaa tilannetta tarkkailevaa lintua kohti. Tharkon huomasi tämän ja ohjasi Atyan juoksemaan matoranin perään. Ämkoo kirosi.

Matoro väisti jälleen täpärästi Tharkonin luoman tornadon. Jään Toa ampui elementtisäteen ilman Toaa kohti, mutta tämä onnistui väistämään. Matoro ei voinut olla huomaamatta, että Tharkon oli hyvin kokenut taistelija. Taistelu oli hyvin tasaväkinen.

Enki huomasi perässään juoksevan sinisen Toan. Matoran vihelsi linnullensa, hyppäsi tämän kyytiin ja onnistui täpärästi väistämään huipputerävän katanan iskun. Atya tuijotti kuin hämmennyksen vallassa taivaalle kohoavan matoranin perään, kääntyi ja jatkoi sitten matkaansa Ämkoon tykö.

Samaan aikaan Herka teki kaikkensa upottaakseen koukkuaseensa Ämkoon rintakehään. Vihreänmusta Toa väisteli iskuja horjahdellen, ja yritti tuon tuosta iskeä kädellään Herkan naamioon. Naamion irroittaminen saisi epäkuolleen Toan pysähtymään, mutta suunnitelma ei ollut helppo…

“Ämkoo!”

Käsipuoli Toa hyppäsi loitommas Herkasta ja otti kopin. Enki laskeutui ja viskasi rutiininomaisesti jotain terävää Herkaa kohti. Punainen Toa sai jälleen osuman, muttei ollut moksiskaan.

Ämkoo kohotti kiveä käsissään. Toa katseli sitä hetken epäröiden ja vilkaisi sitten Matoron ja Tharkonin suuntaan.

“Mikä tuo on?” kysyi taisteleva kaksikko kuin yhdestä suusta.
“Noniin”, tuhahti Ämkoo, otti tukevan asennon ja sanoi:
“Minulla on kivi, enkä pelkää käyttää sitä.“

Alkoi tapahtua. Kivi Ämkoon kädessä alkoi hohtaa Toan kohdistaessa siihen kaikki voimanrippeensä. Kuului outoa huminaa, sihinää ja Ämkoon hiljaista muminaa. Toan naamio alkoi hohtaa.

Tharkon katsoi hämmästyneenä Ämkoon alkavaa muutosprosessia. Niin teki myös Matoro, joskin jään Toa ymmärsi varsin pian käyttää tilaisuutta hyväkseen. Matoro hyödynsi aukon Tharkonin puolustuksessa ja syöksi jäätä miekkansa terää pitkin.

Tharkon sai osuman jalkaansa ja karjaisi kaatuessaan maahan. Matoro virnisti tälle, ja keskittyi sitten ihmettelemään Ämkoon tekemisiä.

“Mmmmiiitää siiinää teeeet?”

Herka astui varovasti Ämkoota kohti, mutta vihreänmustan Toan luota noussut voimakas paineaalto heitti tulen Toan usean metrin päähän. Pimeä energia Ämkoon ympärillä tiivistyi, sihahti ja katosi.

Herka nousi seisomaan ja katsoi Ämkoota. Siinäkö kaikki? Toan panssarit olivat hieman tummentuneet ja Ämkoo näytti entistäkin hengästyneemmältä. Herka kohotti asettaan ja lähti juoksuun vihollistaan kohti.

Ämkoo seisoi hiljaa paikallaan. Toan silmät eivät olleet vielä auenneet.

– – –

Sinä. Oletko taas täällä?

Hiljaisuus. Et.

Miksi sitten.

Ah.

Ei sinua ole enää.

Nyt olen vain.

Minä.

– – –

Herkan hyökkäys keskeytyi verenpunaisena leiskuvan energiakäden iskeytyessä tulen Toan kasvoihin. Herka äännähti epämääräisesti ja yritti sitten kaikin keinoin irroittaa Ämkoon otetta kasvoistaan.

Sätkivän Herkan lisäksi kukaan ei liikkunut. Jokainen paikallaolija tuijotti ihmeissään Ämkoon oikean olkapään tienoille ilmestynyttä hehkuvaa punaista raajaa, joka rutisti parasta aikaa Herkan naamiota uuteen uskoon.

“Sinä…”
“Minä.”

Ämkoo päästi yllättäen irti. Ilman Toa tarttui kuitenkin pian kiinni toistamiseen. Ilman Toa tarttui kiinni Herkan kädestä, nosti sen tulen Toan otsan paikkeille ja iski sitten tähän kaikin voimin luonnollisessa kädessään koko tämän ajan kantamallaan naulalla. Naulattuaan zombin käden tämän omaan otsaan Ämkoo suoritti äärimmäisen epäreilun kampitusliikkeen ja heitti Herkan nurin.

Ämkoo yskäisi verta, mutta pakottautui pysymään pystyssä. Muodonmuutos oli vaatinut veronsa.

Retro

Don

Kommentoi

Hautasaari

Ämkoo oli onnistunut nousemaan pystyyn. Huterin jaloin seisovan Toan näkökenttä sumeni, mutta Ämkoo onnistui silti erottamaan puolijuosten kohti kiitävän Herkan. Epäkuollut Toa kohotti lyömäkoukkuaan ja valmistautui iskemään sen keskelle Ämkoon otsaa.

Herka yllättyi huomatessaan aseeseensa tarttuneen harppuunan. Hieman kauemmas laskeutunut Matoro kiskaisi välineestään lujasti, ja Herka olikin vähällä menettää oman lyömäaseensa. Ämkoo huomasi tilaisuutensa ja pyörähti kauemmas.

“Mitä..?” Tharkon aloitti, mutta keskittyikin sitten väistämään itseään kohti tähdätyn heittotähden. Matoran Enki virnisti ja juoksi sitten Matoron kanssa johtajansa tykö.

“Mitä hittoa sinä täällä teet?” sai Ämkoo kysytyksi katsellessaan mustavalkeaa jään Toaa.
“Ja mitä hittoa sinulle on oikein tapahtunut?” kuului Matoron vastaus. Jään Toa katseli hämillään värivaihdoksen ja amputaation kokenutta adminia, joka näytti olevan pelkkä varjo entisestä mahtipontisesta olemuksestaan.
“Sama se”, Ämkoo murahti. “Tilanne on nyt tämä. Punainen ja sininen ovat kuolleita, mutta kuten näkyy, ne tahtovat minut siitä huolimatta hengiltä ja-“
“…mitä?”
“Älä keskeytä. Vihreä elää vielä, ja ohjaa tuota sinistä. Punaisen heikkous taas on naamio, joka pitää mokomaa hengissä. Ja vielä tuo miekka. Minun on saatava se.“
“…ookei.”

Matoro kiskaisi miekkansa esiin samalla kun Enki kaivoi jostain varustevyönsä kätköistä muutaman uuden heittoaseen. Nämä aseet näyttivät molemmista päistä teroitetuilta nauloilta, ja ne oli selvästikin suunniteltu vastapuolen silmien lävistämiseen. Ämkoo vilkuili matorania hetken anovasti ja sai lopulta itsekin yhden.

“Vielä yksi juttu. En voi käyttää elementtivoimiani”, Ämkoo mainitsi.
“No onhan sinulla ne makutavoi-“
“Ei ole.”
“Naamiovoima?”
“Ei toimi.”
“No aha.”

Retro

Don

Kommentoi

Hautasaari

Oli kulunut tunteja hetkestä, jona Ämkoo törmäsi vanhoihin Toa-kumppaneihinsa entisen johtajansa haudalla. Joukkion epätasaväkinen taistelu oli jatkunut jatkumistaan, ja jollain ihmeen keinolla Ämkoo oli onnistunut pysyttelemään yhtenä kappaleena. Kuten arvata kuitenkin saattaa, oli käsipuolen Toan voimilla rajansa, ja nyt Ämkoo makasikin liikkumatta vuoren juurella. Aamuaurinko värjäsi kärsineen Toan naamion hetken ajaksi kullanhohtoiseksi, mutta pian aurinko säteineen pakeni takaisin pilviverhon taakse.

Ämkoo huohotti ja pakottautui istumaan. Toa pyyhkäisi verta suupielestään ja katsoi lähestyvää kolmikkoa kohti. Tharkon, epäkuollut Herka ja Atyan henkiin herätetty ruumis astelivat varmoin askelin yksikätistä Toaa kohti.

Ämkoo kirosi. Hetki sitten hän oli onnistunut riisumaan Atyan aseista, ja miltei saanut miekan itselleen. Jos vain Tharkon ei olisi ehtinyt väliin, olisi Ämkoolla nyt edes pieni mahdollisuus selvitä tilanteesta hengissä…

Tharkon nauroi, kohotti kättään ja syöksi tuulenpuuskan Ämkoota kohti. Ämkoo ei ehtinyt väistää, vaan lensi pitkin kivikkoista maastoa. Toa sai peräänsä vielä pienen liekkimyrskyn, ja pian Ämkoo makasi kasvot maata vasten savuavan heinikon keskellä.

“Olen niin odottanut tätä päivää”, Tharkon myhäili ja vilkaisi Herkan suuntaan. Tulen Toa ei vastannut, mutta tämän epäkuolleilla kasvoilla saattoi erottaa julman hymyn.

– – –

Valtava haukka syöksyi kohti Klaanin satamaa. Se kierteli hetken uinuvan maiseman yläpuolella, samalla kun sen pienikokoinen matkustaja tiiraili kiivaasti alas. Matoran kiskaisi ohjaksista ja haukka pudottautui alas.

“H-hei, mitä sinä..?” yllättynyt jään Toa älähti kun suurikokoinen lintu laskeutui tämän eteen. Toa huomasi linnun selässä istuvan vihreän matoranin ja vakavoitui.

Matoran Enki tuijotti hetken Toan vyötäisillä roikkuvaa pitkää miekkaa ja kysyi:
“Sinä. Osaatko käyttää tuota?”
“Öh, joo?”
“Hyppää kyytiin. Heti.“

Retro

Don

Kommentoi

Hautakammio

“Tappaa minut”, Ämkoo toisti. Toan silmät kapenivat pieniksi viiruiksi.
“Voi kyllä”, vastasi Tharkon, kiskaisi pitkän salkoaseensa esiin ja alkoi valistaa:
“On sinun syytäsi, että ryhmämme hajosi. Sinä tapoit Herkan. Sinun takiasi Atya surmasi itsensä. Voitko todella väittää yllättyväsi kun kerron sinulle, että haluamme sinut hengiltä?”

Ämkoo naurahti hieman epätoivoisesti ja nousi täyteen mittaansa.
“Miksi vasta nyt? On kulunut jo pieni ikuisuus Atyan kuolemasta. Mikä teillä kahdella oikein kesti?”
“Kyllä sinä tiedät”, murahti epäkuollut Herka.
“Emme uskoneet pärjäävämme sinulle. Atyasta ei ollut uusille voimillesi vastusta, joten emme tahtoneet ottaa riskiä”, Tharkon selitti ja kohotti asettaan.
“Mutta nyt. Meiltä ei jäänyt huomaamatta, että Toa-tähtesi syttyi jälleen taivaalle. Oli selvää, että sinulle oli tapahtunut jotain. Tähteäsi seuraamalla paikansimme sinut, ja nyt olemme täällä.”
“Kuinka suloista”, Ämkoo tuhahti.
“Vaikene”, Herka komensi, kiskaisi pitkän tarttumakoukkua muistuttavan lyömäaseensa esiin ja jatkoi:
“Iäksi.”

Ämkoo onnistui juuri ja juuri väistämään kimppuunsa syöksyvän tulen Toan lyönnin. Herkan ase iskeytyi hautaholvin seinään ja iski punaista kipinää. Käsipuoli Toa tähtäsi nyrkkinsä kohti Herkan naamiota, iski, mutta löi ohi.

“Typerys”, Herka murisi ja tähtäsi aseellaan Ämkoota kohti. Hehkuva tulivana syöksyi Toaa kohti, eikä Ämkoo ehtinyt muuta kuin suojaamaan kasvonsa ainoalla kädellään.

“Kas kas”, Tharkon virnuili ja syöksyi vuorostaan Ämkoon kimppuun.
“Etkö kykene enää edes käyttämään elementtivoimiasi? Olet surkea!”
Vihreä Toa iski Ämkoota keihäällään, mutta Ämkoo onnistui kierähtämään sivuun. Ämkoon pakomatka kuitenkin keskeytyi Atyan iskiessä vuorostaan miekallaan.

Ämkoo ponnisti, heitti ilmassa sulavan voltin, otti vauhtia holvin katosta ja syöksyi ovea kohti. Toan entiset toverit kääntyivät yllättyneinä ympäri ja lähtivät perään.

“Jotain se sentään osaa”, kuului Tharkonin ääni.

Ämkoo ilmestyi hautakäytävän uloskäynnille ja loikkasi ulos. Toa kierähti muutaman kerran pimeää rinnettä pitkin, nousi ylös ja alkoi huutaa vahtiin jäänyttä kumppaniaan.

“Turhaa”, Tharkon huusi haudan suuaukolta. Herka kiskaisi yhä rintakehäänsä koristavan heittoveitsen irti ja esitteli sitä Ämkoolle.
“Pikkuinen ystäväsi on jo kuollut.”

Ämkoo tiesi, että pakeneminen ei olisi enää vaihtoehto. Paljon Ämkoota paremmissa voimissa ( hah ) oleva kolmikko tavoittaisi Ämkoon varmasti ennen rantaa, ellei…

Ämkoo vihelsi, mutta mitään ei tapahtunut. Haukka oli siis poissa. Ei auttanut muuta kuin taistella… Mutta miten?

Kuolemanhauska kolmikko ei antanut Ämkoolle paljoa mietintäaikaa. Tharkon ohjasi Atyan hyökkäämään Ämkoon kimppuun, ja pian sininen nainen huitoikin katanallaan Ämkoota kohti ripein liikkein. Ämkoo väisteli parhaansa mukaan, koittaen samalla tarttua kiinni Atyan ranteista. Jos Ämkoo vain onnistuisi tarttumaan miekkaan…

Ämkoon suunnitelma osoittautui turhan läpinäkyväksi. Herka ilmestyi Atyan rinnalle, suuntasi jälleen liekkinsä Ämkoota kohti ja pian Toa kieri savuten alas matalaa rinnettä.

Tharkon virnisti ja lähti itsekin hyökkäykseen.

Retro

Don

Kommentoi

Veljeskunnan viidakkosaari

Epäonninen vortixx poukkoili eteenpäin öisen saaren pimeydessä.

Vortixx Ridhukk ei ollut koskaan törmännyt yhtä huonotapaiseen asiakkaaseen. Ridhukk ja tämän kaksi kumppania olivat kukin käyneet kuoleman porteilla oudon vihreän Toan vaatimuksia kunnioittaen ja vortixxeista kaksi jäikin sille tielle.

Kuka ihmeen Ämkoo, mietti Ridhukk. Tai no, mitäpä se vortixxia enää liikutti. Työnantajana toiminut Tharkoniksi itseään nimittänyt Toa oli juuri lähtenyt lipettiin, joten tehtävä tuskin jatkuisi.

Ridhukk kaiveli laiskasti tyhjää silmäkuoppaansa. Turagalle täytyisi kostaa, mutta miten? Se valkoinen pirulainen oli hyökännyt Ridhukkin ja kumppaneiden kimppuun raivotautisen kissapedon voimin, eikä…

Ridhukkin mietiskely keskeytyi, koska yhtäkkiä.

Vortixx purskahti itkuun tummanvihreän le-matoranin täräyttäessä tätä kasvoihin tarkkaan tähdätyllä hyppypotkulla. Loputkin vielä hetki sitten pensaiksi naamioituneista matoraneista loikkivat esiin ja turpakäräjät alkoivat.

Ridhukk kiroili, parkui ja huitoi epätoivoisesti joka suuntaan, mutta vihreät matoranit väistivät vortixxin iskut naurettavan helposti. Pian eräs pakari-kasvoinen matoran viiletti liaanilla Ridhukkia kohti, muksautti tätä nyrkillä vortixx-polon ainoaan silmään ja silmä turposikin iskun voimasta umpeen.

Sokea vortixx yritti juosta pakoon, mutta kaksi vaaleanvihreää matorania loikkasi tämän eteen. Jokusen äärimmäistä rannekontrollia vaatineen lyönnin jälkeen vortixxin sisäelimet vaihtoivat mystisesti asentoaan. Ridhukk yski verta ja putosi polvilleen.

Ja tämähän kelpasi hyvin eräälle hau-kasvoiselle matoranille. Hyppypotku. Toinen. Kolmas. Nel- ai, se kaatui.

Matoranit jatkoivat päättäväisesti itseään huomattavasti suuremman mustan olennon pieksemistä, välittämättä tämän armoa anovasta vikinästä.

Ridhukk tahtoi kotiin.

[spoil]JOKA PELÄTYN KUNG FUN TAITAAAAAAA…[/spoil]

Retro

Don

Kommentoi

Hautakammio

Ämkoon katse kulki pitkin Toan entisen johtajan ruumista. Ilman Toa katseli haikeana edessään lepäävää kuollutta, mutta päätti sitten tehdä sen mitä oli tullutkin tekemään. Ämkoon käsi lähestyi Atyan kuolleiden käsien tiukassa otteessa olevaa miekkaa.
“Olen pahoillani, mutta joudun ottamaan tämän. En itsekkyyttäni, vaan kaikkien parhaaksi”, selitti Ämkoo puoliääneen valmistautuessaan irrottamaan katanan veden Toan kylmästä otteesta.

Ämkoo kiskaisi kätensä nopeasti takaisin ja huusi ääneen. Vihreä Toa horjahti kauhusta taaksepäin, liukastui ja katseli hautakammion lattialta käsin pystyyn nousevaa ruumista. Atyan tomuiset kädet tarttuivat hauta-arkun laitoihin ja veden Toa nousi täyteen mittaansa. Atya käänsi naamionsa Ämkoota kohti, ja Ämkoo erotti naamion visiirin alla piilevät heikosti hohtavat silmät.

“Sinä olet kuollut!” Ämkoo sai huudetuksi järkytyksensä keskeltä. Ilman Toa nousi huterasti seisomaan, painautui kammion harmaanvihreää seinämää vasten ja tuijotti edessään seisovaa sinistä hahmoa. Atya astui pois arkusta, oikoi hetken jäseniään ja kohotti miekkaansa.

“Hei vain, Ämkoo”, kuului ääni kammion oviaukon suunnalta.

Ämkoo kääntyi nopeasti oven suuntaan ja järkyttyi entisestään. Ämkoo osoitti ainoalla kädellään vuoroin oviaukon, vuoroin Atyan suuntaan. Toat Tharkon ja Herka astuivat peremmälle kammioon.

“Sinä! Te..!!” Ämkoo sopersi ottaen askeleen taaemmas. Ilman Toa haukkoi henkeään tietämättä mitä sanoa. Ilman Toa Tharkon hymyili ja alkoi puhua.

“Olet muuttunut kovasti sitten viime näkemän. Viimeksi kun tapasimme, olit jokseenkin… Kokonaisempi.”
“Vaikene!”, Ämkoo karjui ja osoitti Herkaa. “Sinä! Sinä kuolit! Miten sinä oikein seisot siinä?! Ja miksi Atya…”
“Kaikki ajallaan, veli hyvä”, Tharkon keskeytti ja astui lähemmäs Ämkoota. “Mitä pidät uudesta naamiostani?”

Ämkoo tuijotti Tharkonin kasvoja lyhyen hetken ajan. Sitten hän ymmärsi.
“Tryna”, Ämkoo pihisi.
“Kas, oikein. Olet tehnyt läksysi.”, vastasi Tharkon.

Herka astui peremmälle. Punaisen Toan ruhjottu haarniska oli kauttaaltaan ruosteen ja lian peitossa. Herkan poimuttuneen naamion tyhjät silmäkuopat tuijottivat Ämkoota.
“Jotain et kuitenkaan koskaan oppinut”, Herka sanoi pohjattomalla äänellä. “Minun naamioni. Jopa pieni vihreä ystäväsi tuolla ulkona tunnisti sen, mutta sinä et tuntunut koskaan ymmärtävän. Et, vaikka työskentelimme yhdessä.”

Ämkoo käänsi katseensa juuri puhuneeseen Herkaan. Yllättyneisyys käväisi Ämkoon kasvoilla, ja tämä yritti sanoa jotain.
“Tarkoitatko sinä..?”
“En minä muuten olisi tässä.”

Tharkon korjasi asentoaan, naurahti ääneen ja ohjasi Atyan seisomaan vierelleen.
“Noniin, eiköhän kuulumiset ole jo vaihdettu. Me emme tulleet tänne vain tervehtimään sinua.”
“Mitä te tahdotte?” Ämkoo kysyi ja perääntyi jälleen hieman. Toan entiset kumppanit alkoivat lähestyä.
“Minun henkeni sinnittelee tässä maailmassa enää yhdestä syystä”, epäkuollut Herka vastasi. “Samasta syystä, jonka takia Tharkon on nyt täällä.”
“Me”, Tharkon aloitti, hymyili viileästi ja jatkoi:
“Haluamme tappaa sinut.”

– – –

Yön pimeydessä liitelevä haukka kuuli selvästi vuoriston suunnalta kuuluvan vihellyksen. Rahi kiidätti itsensä vauhdikkaasti äänen tykö, laskeutui ja valmistautui ottamaan kärsineen näköisen matoranin kyytiinsä. Enki kiristeli hampaitaan pakottautuessaan suuren linnun selkään, ja komensi sitten siivekkään pedon matkaan.

Nyt oli kiire.

Retro

Don

Kommentoi

Hautasaari

Enki huokaisi hiljaa helpotuksesta huomatessaan, että kaksikon matka ei suinkaan käynyt korkeammalle öiseen vuoristoon. Maan muuttuessa yhä jyrkemmäksi oli Ämkoo hidastanut kulkuvauhtiaan ja nyt kaksikko olikin pysähtynyt. Käsipuoli Toa tarkkaili maastoa.

“Sen pitäisi olla tässä jossain”, Ämkoo murahti ja asteli sinne sun tänne. Enki tarkkaili johtajaansa hetken, mutta alkoi sitten itsekin tutkia maastoa. Matoranin ei tarvinnut kysyä, mitä Ämkoo etsi. Toa oli kohottanut kantamansa rauta-avaimen jälleen esiin ja olikin selvää, että nyt etsittiin lukkoa.

Kului vartti. Kului toinen. Kaksikko nousi hieman ylemmäs kivikkoista rinnettä pitkin, kunnes lukko löytyi.

Kauempaa raskas kiviovi näytti ainoastaan vuoren huipulta vierineeltä lohkareelta, joka aikojen saatossa oli hautautunut tuulen kuljettamaan hiekkaan ja soraan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että kyseessä oli kaksiosaisen oven sulkema ahdas oviaukko, jonka keskustaa koristi ikiaikaisen näköinen lukko. Ämkoo työnsi avaimen lukkoon, käänteli sitä hetken ja komensi sitten Enkin työntämään.

Ovi avautui sisäänpäin. Hetken kestäneen ponnistelun jälkeen kaksikko sai sen kokonaan auki ja pian heidän edessään avautui synkkä käytävä. Enki yllättyi huomatessaan, että käytävä ei ollut kuitenkaan sysipimeä. Käytävän seiniin upotetut sinivihreät valokivet onnistuivat tuomaan pimeyteen juuri sen verran valoa, että uskalias matkalainen saattoi nähdä eteensä.

Ämkoo astui peremmälle. Enki valmistautui hyppäämään Toan perään, mutta Ämkoon käsimerkki sai matoranin pysähtymään.

“Sinä odotat ulkona”, komensi Ämkoo. Sitten Toa käänsi kasvonsa kohti pimeyttä ja katosi. Enki jäi hetkeksi tuijottamaan herransa perään, mutta istahti sitten oven vierustalle odottamaan.

Ämkoon silmät tottuivat nopeasti käytävän pimeyteen, kiitos ulkona vallitsevan yön. Hieman epävarmat askeleet kuljettivat Ämkoota mutkittelevaa reittiä pitkin, kunnes Toa saapui lopulta käytävän päähän. Siellä häntä odotti toinen ovi, joskaan ei tällä kertaa lukolla varustettu.

Ämkoo avasi oven.

– – –

Enki haukotteli ja vilkuili pilviverhon takaa pilkottavaa tähtitaivasta. Kaukaisuudessa hohtavat tähdet näyttivät matoranin mielestä tänä yönä poikkeuksellisen kylmiltä. Kylmä ja ankea oli myös matoranin istumapaikka, ja Enki vaihtoikin tuon tuosta asentoaan yrittäen epätoivoisesti tehdä olonsa edes jossain määrin mukavaksi.

Le-matoran ei tiennyt, että häntä tarkkailtiin. Kaksi Toan mittaista hahmoa eteni rinnettä pitkin määrätietoisesti ylemmäs, tarkkaillen kivioven vierellä nuokkuvaa matorania.

– – –

Oven takana Ämkoota odotti hyvin askeettinen huone. Sammaloituneet kiviseinät ja hieman kostea lattia saivat hautakammion tuoksahtamaan suorastaan iljettävältä. Tästä Ämkoo ei kuitenkaan välittänyt. Toa tuijotti edessään makaavaa myöskin kivestä valmistettua hauta-arkkua.

Ämkoo astui arkun tykö. Sitten Toa sylkäisi kerran ainoaan kämmeneensä, tarttui kiinni arkun painavasta kannesta ja alkoi työntää. Hikinorot valuivat Toan vihreää naamiota pitkin, mutta hän ei antanut periksi.

– – –

Mystinen kaksikko onnistui väistämään täpärästi ilmojen halki viilettävän veitsisarjan. Teräaseet katosivat yön pimeyteen, ja jostain kaukaa kuului yöeläjäksi ryhtyneen epäonnisen rahieläimen rääkäisy.

“Kuka siellä?” Enki huudahti hypäten vieressään kohoavan suuren kivenlohkareen taakse suojaan. Pimeydestä ei kuulunut vastausta, mutta tarkkasilmäinen matoran näki lähestyvät hahmot selvästi.

– – –

Arkun kansi tömähti lattialle. Ämkoo pyyhki hikeä otsaltaan ja polvistui nähdäkseen edessään lepäävän ruumiin tarkemmin. Vaaleansininen veden Toa piteli yhä kuolleenakin tiukasti kiinni miekastaan.

“Atya”, Ämkoo kuiskasi ja Toan käsi käväisi nopeasti naisen vatsan seudulla avautuvalla rujolla haavaumalla. Haava oli jo aikoja sitten kuivunut, ja nyt se näyttikin pelkältä mustalta aukolta kuolleen naisen muilta osin virheettömässä ruumiissa.

– – –

Enki kieri tajuttomana pitkin vuoren kivikkoista rinnettä. Punainen Toa tarkkaili hetken rintaansa iskeytynyttä myrkyllistä teräasetta, naurahti sitten ja astui kiviovesta sisään vihreän kumppaninsa perässä.