Kaikki kirjoittajan Bate artikkelit

Retro

Hylky

Kommentoi

Pinnan alapuolella

Veden alla oli hiljaista ja rauhallista. Bloszarille tuli kaloista mieleen Tronie. Hän alkoi jälleen tuntea surua. Ja hänestä tuntui, ettei ollut oikein uida, rentoutua ja nauttia elämästä, kun hänen ystävänsä oli vangittu Rautasiivelle.

Mitäköhän nyt tapahtui muille Klaanilaisille? Toa ei ollut kuullut Sugasta, Joysta, Matorosta tai siitä Matoranista, jonka nimeä Bloz ei koskaan muistanut. Ei kai yhden sirun hakeminen diploomaattisesti kestänyt kovin kauaa?

Toaa päätti olla vielä hetken veden alla. Hän sukelsi alaspäin ja huomasi pieniä kaloja menevän hänen ohitseen. Niistäkin tuli mieleen Tronny.

Bloz päätti katsella vähän ympäriinsä. Näkyi kaikenlaisia koralleja, erilaisia vesiraheja, vesikasveja ja… laiva.

Laiva oli näköjään uponnut tänne. Se näytti olevan rakenteellisesti heikko, eli tarpeeksi voimakas merivirta pystyisi kuljettamaan sitä. Laiva näytti olevan ikivanha. Mitäköhän sen sisällä olisi?

Toa ui sen luokse ja tajusi ilman olevan vähissä. Pintaan oli kymmeniä metrejä, ilma loppuisi naamarista pian. Bloz ui laivan alle, siinä toivossa, että siellä olisi jokin sukelluskello tai vastaavaa.

Mutta sen sisällä oli vanhoja ilmanaamioita, samanlaisia, joita Bloszar käytti. Pikaisesti hän otti yhden, mutta jos laivalla olisi ilmanaamioita, siellä voisi olla muutakin.

Yksi kuollut Ta-Matoran kellui. Näköjään hän ei ollut ehtinyt poistua laivasta.

Pari Le-Matorania näkyi vähän matkan päästä. Toa ei tiennyt, mikä tämä laiva oli ,ehkä se kuului saaren munkeille, mutta mikään ei liittynyt siihen. Toa oli nähnyt, kuinka ne munkit pukeutuvat, eikä yksikään näistä ollut pukeunut samanlaisiksi.

Ja munkit olisivat varmasti ja hakeneet kaiken tarvittavan täältä, eli tuskin laiva kuului heille. Mutta kelles sitten?

Vähän ajan päästä, vastaan tuli pieni ovi, kannen alla, ja Toa avasi sen. Ilma veti hänet sisään nopeasti ja vedenmyös. Bloszar sulki oven todella nopeasti ja huomasi huoneen olevan ilmatiivis. Vesi ei yltänyt kattoon asti, siinä välissä oli vähän tilaa. Toa ui siihen nopeasti ja otti ilmaa.

“Tuntuupa mukavalta”, Toa sanoi, laittoi ilmanaamion takaisin päähänsä ja alkoi katsoa tarkemmin huonetta.

Paljon laatikoita oli. Toa kurkisti yhteen, avasi sen kannen ja huomasi siellä olevan ikivanhoja aseita. Toisessa oli osia, kuin vanhaa teknologiaa. Ne eivät olleet ruostuneet, se ihmetytti Toaa.

Bloszar avasi monia laatikoita, jokaisessa oli vähän osia, tai aseita. Yhdessä, vähän paksummassa ja painavemmassa, oli kypärä. Toa otti sen ja kolme laatikkoa mukaansa. Hän sitoi ne kiinni narulla, jonka oli löytänyt seinältä, ja lähti ylöspäin, kohti laivaa.

***

Tulen Toa ehti juuri ja juuri pinnalle, sillä happi oli melkein loppu. Bloz ui takaisin laivalle ja vei laatikot hyttiinsä. Hän vähän aikaa päätti rakennella. Kypärä oli ainoa, joka oli hyvässä kunnossa. Toa kokeili sitä päähänsä ja se tuntui sopivan oikein hyvin. Ehkä olisi aika lopettaa naamionkäyttö, eihän sitä Bloz koskaan käyttänyt.

Osat olivat erittäin hyviä aseiden valmistamiseen. Niitä Toa oli juuri tarvinnut. Toa avasi viimeisen laatikon ja siellä oli haarniskan osia. Toasta tuntui, että hänen nykyinen haarniskansa oli liian painava. Nyt olisi hyvä aika korjata asia.

Retro

Inventaario

Kommentoi

BKS Hildemar

Bloszar oli jälleen kerran hytissään. Häntä ei huvittanut vielä mennä maihin, ja hyvä ettei hän ollut ainoa. Tosin Tulen Toa tiesi, että hän olisi ollut tuolla tyhjän panttina, koska Toalla ei ollut tietoakaan saarella asuvista munkeista, joten hän päätti jäädä ainakin hetkeksi vielä laivaan. Kyllä hän sinne vielä menisi, kai.

Toa oli hajottanut Zamor-plasmakanuunansa ja rakentanut siitä ja laivan osista viisi pienempää asetta, jotka eivät olisi niin raskaita.

Blozilla oli viisi pientä taskuunmenevää laatikkoa, joihin mahtui paljon tavaroita. Neljää Toa käytti aseisiin, yhtä rakennusvälineisiin. Bloszarilla ei ollut aavistustakaan, miten ne oli tehty. Hänen kotisaarensa Turaga oli antanut ne hänelle. Toa ei viitsinyt rikkoa niitä, koska hän ei ollut varma, saisiko niitä enää sen jälkeen koottua toimiviksi.

Bloszar päätti lähteä pois hytistään, koska ilma oli tunkkainen. Saari näytti mielenkiintoiselta paikalta, mitä voisi tutkia, mutta Toa ei viitsinyt lähteä yksin sinne.

Harvat olivat jääneet laivalle, koska kannella ei ollut ketään. Meri oli tyyni ja rauhallinen. Siinä olisi varmaan mukava uida.

Bloszar piti vedestä paljon. Hänen saarellaan ei ollut erityisemmin mitään Tuli-kyliä, tai vastaavaa. Siksi esim. Ta- ja Po-Matoranit pitivät uimisesta ja Onu-Matoranit eivät olleet niin paljoa maan alla. Siitä syystä Toa kesti olla kauemmin kylmässä, kuin normaalit Ta-Matoranit.

“Tuskin kukaan nyt parissa minuutissa laivaa nappaisi,” Toa ajatteli, joten hän hyppäsi laivalta,sukelsi ja lähti vedenalaiseen maailmaan.

Retro

Carnadiak

Kommentoi

Jossain

Punainen olento vihreässä ja mustassa haarniskassa kaatui maahan. Hän oli väsynyt, mutta nauroi. Hän nauroi ilkeän kuuloista naurua ja nousi heti. Olento tiesi mitä tulisi tekemään ja milloin. Hän muisteli asioita mielellään, jottei unohtaisi mitään.

Kauan sitten

Kauan sitten, Karzahnilla, saaren hallitsija oli kyllästynyt kuulemaan veljensä Artakhan saavutuksia. Matoranien uudelleenrakentaminen ei tuottanut tulosta, joten hän oli päättänyt luoda oman olennon.

Karzahni oli ottanut mallia Devastatorin ruumiista ja voimista, olennosta, joka oli kadonnut Karzahnin saarelta kauan sitten. Mutta hän tarvitsisi vielä jotain. Äkkiä hän haki takomosta Ta-Matoranin ja kantoi sen laboratiorioonsa. Matoran oli liian väsynyt panemaan vastaan.

Karzahni laittoi sen pöydälle ja laittoi paljon johtoja Matoraniin. Sitten räjähdys ja laboratorio tuhoutui silmänräpäyksessä. Karzahni ja Ta-Matoran pääsivät pois. Ja pian kiviä alkoi liikkumaan ja punainen olento ilmestyi.

Olennon kasvot olivat hirviömäiset. Hän tunsi aiheuttavansa pelkoa Matoraneille. Täysin punainen rahin ja soturin fuusiolta näyttämä otus käveli. Hänen keltaiset silmänsä uhkuivat kylmyyttä ja vihaa.

Käsissään olennolla oli terävät kynnet, joilla hän leikkasi metallia nopeasti.

“Nimesi olkoot Carnadiak”, Karzahni sanoi. Saaren hallitsija luuli olennon olevan hänen orja. Joten hän laittoi olennon vahtimaan ruoskan kanssa Matoraneja.

Kuinka kauan sitä jatkuikaan. Vuosia, kymmeniä, ellei jopa satoja.

Kaivauksilla, eräs Matoran löysi kiven. Hän luuli tietävänsä siitä yksin, mutta Carnadiak oli hänen takanaan. Sekunnin päästä, Matoran makasi kuolleena maassa ja Carnadiak piti kiveä käsissään. Hän laittoi sen rintaansa ja tunsi sen jälkeen voiman päässään.

Carnadiak sai mielenvoimat. Kyseessä oli näköjään ollut Toa-kivi. Tai jokin sen tapainen.

Punainen olento ei kertonut siitä Karzahnilla. Mielenvoimien lisäksi, Carnadiak oli saanut suuren älykkyyden. Mutta hän tiesi tappavansa Karzahnin jonain päivänä, mutta sitä ennen, esitti olevansa tyhmä orja.

Vuoden päästä, eräs Ta-Matoran karkasi. Sama Ta-Matoran, jolta Carnadiak oli saanut älykkyyden ja soturin voimat.

Karzahni rankaisi ja kidutti olentoa kauan. Carnadiak päätti kostaa Ta-Matoranille kaiken kärsimänsä tuskan. Ja tiesi miten sen saisi.

Hän karkasi saarelta ja lähti metsästykselle. Olento ajautui Odinan saarelle, jossa häntä muokattiin. Carnadiak sai vihreän ja mustan haarniskan ja alkoi olemaan Pimeyden metsästäjä.

Hän pystyi nyt hallitsemaan kiveä ja mielenvoimia. Olennolla oli myös suuri fyysinen voimakkuus ja tulenkesto.

Carnadiak muisti sen elävästi, kuinka hän meni taistelemaan Metru Nuille Toia vastaan. Hän oli mennyt sotaan. Hän tappoi nopeasti monia Toia, koska tiesi niitten olevan vain ylikasvaneita Matoraneja.

Eräs Tulen Toa saapui. Olento tiesi kuka tuo Toa oli. Se sama Ta-Matoran, jolta Carnadiak sai soturin tiedot ja älykkyyden. Sama Toa, jonka takia olento kärsi vuosia. Nyt olisi aika kostaa.

Taistelu alkoi. Molemmat tekivät nopeaita liikkeitä. Carnadiak oli luullut voittavansa, mutta sitten Toa iski häntä mahaan miekallaan ja olento kaatui.

Toa oli lähtemäisillään, kunnes äkkiä kaatui. Carnadiak oli saanyut hnet koomaan. Ja käyttänyt melkein kaikki mielenvoimansa siihen, että Toalla olisi väärät muistot.

Toa ei muistaisi mitään Metru Nuista, Karzahnista ja tai miten muuttui Toaksi. Sen sijaan, hän luuli tulleensa saarelta, joka oli uponnut. Ja Toa luuli myös johtaneen Toa-tiimiä, jonka kaikki muut jäsenet olisivat kuolleet hänen takia. Niin Toa tuntisi tuskaa ja kärsimystä, niin kuin Carnadiak oli tuntenut.

Toa tippui alas Hopeiseen mereen ja katosi.

Jossain, nyt

Carnadiak muistelot päättyivät siihen. Hän oli joutunut Mata Nuin ritarikunnan takia toiseen ulottuvuuteen, mutta oli päässyt takaisin.

Punainen olento oli tehnyt erään käärön ja luuli Tulen Toan saavan sen. Mutta sen saikin joku Ta-Matoran, jonka Carnadiak tappoi.

Eräs Ga-Matoran oli saanut käärön, jossa oli lukenut Tulen Toan nimi. Kukaan tosin Ga-Matoranin kylästä ei tuntenut Toaa, joten Carnadiak oli murhannut monta sieltä.

Olento keskitti kaikki voimansa ja hänen keltaiset silmänsä alkoivat hohtaa.

BKS Hildemar, Blozin pikku hytti

Bloszar siivosi paikkoja hytistään. Vähän aikaa sitten, hän oli lähtenyt pienelle kävelylle. Bloz oli kuullut väittelyä hytistä, jossa oli ollut ainakin Joy ja Matoro. Tulen Toa ei kuunnellut sitä kauaa, koska tiesi ettei ne asiat kuuluneet hänelle. Muuten hän olisi ollut siellä.

Äkkiä Blozin silmät alkoivat hohtaa keltaisina. Toa ei enää liikkunut.

Jossain, taas

Carnadiak ei hallinnut Blozin kehoa yhtään, paitsi hän pystyi kuulemaan ja näkemään, mitä Toakin. Olento tiesi Tulen Toan olevan laivalla, mutta missä siellä.

“Olemme saapumassa pian saarelle. Puoli tuntia suurin piirtein”, kuului hytin oven takaa.

Tieto ei auttanut ollenkaan, mutta nyt Carnadiak ainakin tiesi Blozin pian olevan jossain saarella.

Bloszar, tapaamme taas pian, olento sanoi ja alkoi nauramaan.

BKS Hildemar

Bloz hämmästyi. Mitä äsken oli tapahtunut. Mutta se ei varmaan ollut tärkeää. Laiva olisi pian määränpäässään. Bloszarin pitäisi olla valmis.

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Bloszarin Bainajainen

Kommentoi

BKS Hildemar, Blozin pikku hytti

Hiljaisuus. Vain pieni rakentamisen ääni kuului hyttien lähistöllä, pienimmässä hytissä, miä oli etäällä toisista.

Bloszar ei tiennyt, oliko nyt yö vai päivä. Hän ei myöskään tiennyt, oliko kannen alla hiljaista, vai oliko häneltä mennyt kuulo, kuunnellessaan liikaa koneidensa ääniä. Ainakin tämän hytin ovi oli äänieristetty, joten kukaan ei tullut ainakaan valittamaan melusta.

Toa oli väsynyt. Ja ärtyisä, koska hänen laitteensa osia ei oltu saatavilla laivassa, tai yhdessä hytissä saattoi olla. Mutta siinä hytissä oli Killjoy, eikä Bloz viitsinyt mennä häiritsemään häntä. Metsästäjä ei viimeksikään ollut erityisen iloinen, Tulen Toan tullessa etsimään sinne osia.

Saattoi olla, ettei Joy ollut siellä enää, mutta Toa oli liian väsynyt mennäkseen katsomaan.

Toa hiukan siirteli osia pois pienestä sängystä ja rojahti suoraan siihen. Häntä ei haitannut sängyn kovuus, vaan nukahti heti.

Blozin uni

Huone oli täysin musta, missä Bloszar oli. Hän vähän väliä kaatui johonkin, mutta jatkoi silti kävelemistä. Kaukaa hän näki oven. Ovi oli kiinni, mutta sen ympärillä oli pieni hohde. Hän yritti tehdä liekin valaistakseen tietä, mutta ei onnistunut siinä.

Toa ei tiennyt miksi, mutta lähti juoksemaan ovea kohti.

Ovi varmaan loittonee, kun saavutan sitä. Niin tässä yleensä käy, hän ajatteli. Mutta niin ei käynyt.

Ovi kyllä liikkui, mutta vain lähemmäs Toaa, tai sitten hän oli nopeampi juoksemaan, kuin luulikaan. Ei mennyt kauaakaan, kun Bloz olikin jo oven luona. Hän avasi varovasti oven. Ja kaikki pimeni.

***

Jotenkin, Bloszar oli jossain saarella. Tai kupolissa, hän ei ollut varma. Mutta tämä paikka oli kamala. Maa tuntui kirjaimellisesti kirkuvan ja ilmasto ei ollut parhaimpia. Tulivuoria näkyi muutama ja jossain putous, mutta ei vesiputous vaan hiekkaputous.

Ja Bloz tiesi missä oli. Hän oli kuullut tästä saaresta tarinoita, mutta ei uskonut niihin. Mutta nyt uskoi. Hän oli Karzahnilla.

“Mutta miksi ihmeessä olen täällä? Miten ihmeessä voin uneksia tästä saaresta, kun en ole koskaan ollut täällä?” Toa ihmetteli ja huomasi jotain.

Hän oli kutistunut. Ja hänen ruumiinsa oli heiveröinen. Hän kosketti naamiotaan ja se tuntui eri muotoiselta. Toa otti sen varovaisesti pois.

Naamiontakojana, Bloz tunsi naamiot, mutta ei tätä. Naamio oli rikkoontunut, ja jostain syystä, hänestä tuntui, niin kuin joku käskisi, pitämään tätä naamiota päässään.

Ja tajusi, ettei hän ollut Toa, vaan Matoran. Vähän niin kuin huonosti rakennettu Matoran.

Kauempana oli takomo. Bloz juoksi sinne, mutta tunsi kipua jaloissaan, niin kuin ei olisi levännyt sataan vuoteen. Hän näki kauempana Ko-Matoranin istuvan ja se Matoran kivettyi.

Bloz päätti vain jatkaa matkaa, vaikkakin jokainen askel teki kipeää.

Hän vihdoin pääsi takomolle, jossa oli Matoraneja, heikoilta näyttäviä Matoraneja, joilla oli naamioita, mitä Bloz ei tuntenut.

Ta-Matoran päätti auttaa heitä, mutta hän tunsi selässään ruoskan iskun ja kaatui.

“Ja kukas meillä täällä on? Pikku Matoran levolla vai? Takaisin töihin!” olento huusi ja jatkoi ruoskalla lyöntiä.

Bloz nousi ja katsoi olentoa. Tuolla olennolla oli vaaleanvihreän ja mustan värinen haarniska. Mutta kämmenet oli verenpunaiset, samoin pää. Ta-Matoran luuli, että olennolla olisi jokin naamio, jokin hirveä naamio-, mutta ei ollut. Vaan tuo hirveä naamio olikin olennon pää.

Bloz tunsi pelkoa sisällään. Olennon ympärille kasvoi lonkeroita ja hän löi taas ruoskallaan Ta-Matorania.

“Mene töihin! Karzahni haluaa uuden valtaistuimensa olevan iltaan mennessa valmis.”

Ja sitten Toa heräsi yhtäkkiä.

BKS Hildemar, Blozin hytti

Toa huomasi olevansa sängyllä. Mikä kamala painajainen äskeinen uni olikaan. Mutta hänestä vain tuntui, jostain käsittämättömästä syystä, ettei se ollut vain uni.

Retro

Menetetyt

Kommentoi

[spoil]Näin etukäteen, kiitokset Bankaimestari Joylle, joka lainasi hahmoaan.[/spoil]

BKS Hildemar, laivan sisätilat

Bloszar saapui pienen hytin oven eteen. Hän tarvitsisi yhtä osaa erään aseeseen ja Hai oli sanonut osan löytyvän täältä. Huoneessa oli hiljaista. Tuskin kukaan oli siellä.

Bloz avasi oven ja huomasi olleensa väärässä. Tuolissa istui Toan näköinen hahmo, jonka Tulen Toa tunnisti Killjoyksi.

Hän ei tiennyt nukkuiko Joy, koska hän oli Toaan selin. Toa päätti olla hiljaa ja huomasi osan olevan eräässä hyllyssä. Bloz meni hyllyn luokse hiljaa ja päätti ottaa osan. Mutta vahingossa kaatoi erään laatikon maahan.

“Kuka siellä!?”

Toa ei tajunnut tilannetta ja kuinka nopeasti aika kului. Mutta hän huomasi olevansa selällään, miekan melkein hänen kurkussa ja Killjoyn pitämässä miekkaa.

“Ai se oletkin vain sinä”, hän sanoi.

Bloz nousi varovasti ja oli seisoi liikkumatta, kunnes Joy laittoi miekan pois.

“Joten…” Toa aloitti, mutta päätti olla hetken hiljaa. Hän noukki osan maasta.

Killjoy oletti Toan menevän heti pois. Hän halusi olla juuri nyt rauhassa ja toivoi, ettei Bloszarin jälkeen kukaan tulisi hetkeen häntä häiritsemään.

“Kenet sinä menetit?”

Killjoy kääntyi ja huomasi edelleen Toan olevan hytissä.

“Mitä tarkoitat?”

“Koska istut täällä hiljaa hytissä, voisin olettaa, että olet mykkä, mutta koska olen kuullut sinun puhuvan, joten päättelin, että joku läheisesi jäi Rautasiivelle.”

“Miksi kysyt? Mitä teet tuolla tiedolla?”

“Koska haluan tietää ketkä muut jäivät sille kurjalle laivalle, kuin Tronie.”

Killjoy meni hiljaiseksi. Mutta sitten vastasi “Ruki, Veden Toa.”

“Sitten tiedän miltä sinusta tuntuu.”

“Mitä tarkoitat? Et tiedä minusta paljoa mitään. Emme ole jutelleetkaan, joten miten voisit tietää?”

“Koska tiedän mitä menetit. Ystävän, jonka tunsit vain hetken. Jonka ajattelit voivasi auttaa, jota ajattelit suojelevasi. Mutta syytät nyt itseäsi, koska et voinut auttaa häntä.”

“Sitten tiedät, miksi olen yksin ja miksen ole tuolla muitten joukossa.”

Nyt oli Blozin vuoro mennä hiljaiseksi. Hän oli tuntenut vain hetki sitten saman tunteen, mitä Killjoy tunsi nyt. Hän oli tuntenut yksinäisyyden ja vihan. Ja nyt, hän tunsi ne vieläkin.

“Aion hakea heidät takaisin.”

Killjoy ei hämmästynyt kuullessaan tuon. Hän oli nähnyt kuinka vihaiseksi Tulen Toa oli mennyt, kun he olivat saapuneet Hildemarille.

“Yksin vai?”

Bloz alkoi taas ajatella, oliko järkevää mennä taistelemaan laivalle, kun hän ei pitänyt siitä. Mutta nyt hänellä oli tilaisuus pelastaa yksi ystävistään, kun muita hän ei pystynyt.

“En luule olevani ainoa. Uskoisin sinun ajattelevan samaa.”

“Ehkä mietin, ehkä en.”

“Olet kokeneempi kuin minä. Ja tiedän että pystyisit hakemaan heidät yksinkin. Mutta vaikka mitä sanoisit, tulisin mukaasi.”

Killjoy vähän hämmästeli, kuinka varma Toa nyt oli. Viimeksi kun hän oli Toan nähnyt, Bloz oli ollut masentunut ja epävarma.

“Ennen kuin lähden, haluan tietää, kuka haarniskasi on tehnyt?”

“Eräs Klaanilainen, Ta-Matoran nimeltä Creedy.”

“Minun pitää tutustua häneen. Uskoisin hänen olevan mukava ja samanlainen kuin minä”, Toa sanoi ja poistui hytistä.

Retro

Hän ei ollut taistelija

Kommentoi

BKS Hildemar

Bloszar oli päättänyt mennä vähän etäämmäksi toisista. Hän oli löytänyt pienehkön hytin, jossa oli kaikenlaisia osia. Bloz piti siitä. Mieleen tuli Verstas, mutta täällä enimmäkseen säilytettiin tavaroita.

Tulen Toa otti Zamor-plasmakanuunansa esiin ja huomasi sen olevan rikkoutunut. Nyt hänlelä oli aikaa korjata se tai käyttää sen osia ja rakentaa uusi ase. Kivinuijakaan ei ollut parhaimmassa kunnossa. Bloz oli käyttänyt sitä vuoden, mutta ei vieläkään tajunnut, mistä sen voima tuli. Jotkut uskoivat Kiven Toan laittaneen isihen voimansa. Mutta siinä ei ollut Toa-kiveä tai mitään. Joten miten se oli tehty?

Bloszar toivoi, ettei häntä tultaisi häiritsemään. Vaikka sitä ei päällepäin näkyisi, Bloz ei halunnut olla taistelija. Vaikka hän oli tappanut kaksi torakkaa ja onnistunut taisteluissa Rautasiivellä ja Nazorakien ilmahyökkäyksestä Klaanissa, hän ei halunnut olla taistelija.

Tulen Toa mielummin paranteli tai rakeneli joitain aseita tai linnoituksia. Hän mielummin suunnitteli kaikenlaista.

Kotisaarellaan, Bloszar ei koskaan osallistunut taisteluihin. Hän aina teki aseet. Mutta menetettyään kotisaarensa, hänen oli pakko opetella. Sitten Toa Gulz -tiimi syntyi ja hänestä tuli tiimin johtaja. Miksi hänestä?

Toa-tiimin jäsenten kuoltua, Toa opetteli taistelemaan, pakosta, että selviytyisi.

Rautasiiven tapahtumien jälkeen, hän oli nyt vihdoin onnellinen. Hän sai kaikessa rauhassa rakennella kaikenlaisia asioita. Ja hän toivoi, että häntä tultaisi häiritsemään.

Hän vielä pelastaisi Tronien, mutta nyt ei ollut sen aika. Nyt hän ei voinut pelastaa häntä. Mutta nyt, Toa voisi rakentaa vempaimia, joilla pystyisi siihen.

[spoil]Tämä oli aluksi toisenlainen viesti, mutta sitten paikalle saapui Sensei Joy, ja pyysi muokkaamaan sitä erilaiseksi.[/spoil]

Retro

Ei aikaa itsesäälille

Kommentoi

BKS Hildemar

Kannen alla oli hiljaista, vaikka suurin osa laivan väestöstä oli siellä. Osa miehistöstä joutui kuitenkin olemaan kannella, vaikkei siellä ollut mukavin sää. Bloz istui tuolilla, vähän etäämpänä toisista.

Ehkä oli virhe tulla tälle matkalle.

“Ei, ei, nyt ei ole aika itsesäälille, nyt minulla on tehtävä, mutta haen Tronien vielä,” Bloz ajatteli mielessään. “Hänet voin vielä pelastaa. Toisin kuin muut, mutta sen minä teen.”

Matoro huomasi, että tunnelma kannen alla oli ankeaa, joten hän päätti mennä kannelle, ja sää ei häntä haitannut. Siellä ei vielä satanut, mutta kylmä tuuli oli erittäin rasittavaa, paitsi Jään Toalle.

Bloz päätti mennä hänen peräänsä.

“Kuule, minua aina ihmetyttänyt yksi asia sinussa, Bate,” Matoro sanoi.

Bloz ihmetteli, miten Jään Toa oli huomannut hänet. “Kerro pois.”

“Miten et voi huonosti laivalla ja miten pärjäsit niin hyvin vedessä, vaikka olet Tulen Toa?”

“Katsos, kotisaarellani, eräät Ga-Matoranit opettivat minut pitämään vedestä. Mutta nyt… Nyt he ovat poissa.”

Matoro päätti olla hiljaa asiasta, ettei Tulen Toa taas masentuisi.

“No, ei täälläkään mitään ihmeellistä ole. Taidan palata takaisin sisätiloihin, tuletko sinä?” Jään Toa kysyi.

“En minä vielä. Taidan jäädä tänne vielä hetkeksi.”

Mato palasi takaisin kannen alle, mutta Bloz katseli merta. Hän toivoisi näkevänsä Tronien yhtäkkiä hyppävään pinnalle.

Mutta Toalle tuli muita asioita mieleen.

Hän ei ehkä ollut tarpeeksi voimakas pelastamaan ystäviään. Olisko hänen aika tehdä jotain asialle?

Retro

Bloszarin suuri suru

Kommentoi

BKS Hildemar, Kansi

Bloszar katsoi merta. Hän oli erittäin hiljainen, monet eivät edes huomanneet häntä. Toan kasvot olivat surulliset ja kyynel tippui alas.

“Matoran-toverini saareltani, Toa-tiimini, Nutu, Tronie. Kaikki poissa. En voinut auttaa ketään. Saareni upposi, Toa-tiimini jäsenevät kuolivat, Nutu kuoli Nazorakien ohjukseen ja Tronie jäi Rautasiivelle”, Toa ajatteli. “Mutta Nazorak. He veivät kaksi ystävääni. Minä… minä…”

Toan vihreät silmät alkoivat hohtaa keltaisina ja hänen päätään alkoi särkeä. Bloz, meni polvilleen ja tunsi kipua sisällään.

“Kaikki kunnossa Toa?” eräs ohikulkeva Matoran kysyi.

“Juu, ei tässä ole mitään hätää”, Toa sanoi, nousi ja katsoi Matorania.

“Outoa.”

“Mikä niin, Matoran?”

“Silmäsi. Ne olivat äsken keltaiset, nyt vihreät. Oletko aivan varmasti kunnossa?”

“Enköhän.”

Matoran jatkoi matkaa. Bloz alkoi miettimään. Mikä äsken häntä vaivasi? Ei se ollut raivoa. Eihän? Tulen Toa katseli taas merta.

Sitten hänen mieleen tuli eräs asia. Rautasiivellä, hän oli melkein tappanut yhden torakan. Ja Klaanin saarella, hän tappoi torakan 6758:n. Mikä häneen oli tullut. Hän ei ollut tappaja.

Blozin mielen virtasi jälleen suru, ja unohti äskeisen.

“Olenko minä itsekäs?” Bloz kysyi erittäin hiljaisella äänellä.