Kultainen kievari.

Blezerin päässä jyskyttää. Toa avaa silmänsä siirtäen visiirin pois silmiltään.
Hän näkee katon. Kyseisessä katossa oli suurinpiirtein toan mentävä reikä.
” Oe! Sie oot hereil! Kerro kuka sie oot tai pasahtaapi! ” Kuului aivan omituisen piristävä ääni Blezerin vierestä.
” Öh? Anteeksi?” Blezeri kääntää päätään ääntäkohti. Siinä oli jalka. Vain yksi ainoa jalka jonka vieressä nökötti puinen tikku pystyssä. Toa kääntää katsettaan ylöspäin. Nyt tuo äänen lähde alkoi hahmottua. Se oli Jalkapuolimatoran jolla oli suurehko tussari kädessä.
Matoran kysyi: ” Oe… Vastaaks sie? ”
” Kyllä… tuota… ööh… ” Blezer äkisi maassa maaten. Hän ei tietänyt mitä sanoa. Aivan kuin pää olisi ollut tyhjä.
Toa ei kertakaikkiaan muistanut yhtikäs mitään. Muisti oli kadonnut mitä ilmeisemmin putoamisen johdosta.
” Mitä ta-tapahtui? ” Muistinsa menettänyt toa änkyttää venkoillen itsensä ylös lattialta.

Huone jossa kaksikko majaili oli hämärä ja kostea kellari. Kiviset seinät ja lattia kiilsivät aina sillointällöin kun katsoi oikeasta kulmasta. Kellarista lähti portaat ylös, mutta ne olivat tukitut erilaisilal tavaroilla kuten penkeillä ja pöydillä.
”Sie et vaikuta mitenkään avuttomalta kaverilta. Siust varmaa voipi olla hyötyy puollustus linjalla… ” Omituisen kuuloinen ääni joka tuli matoranin suuvärkistä totesi.
Matoran putsais tussarinsa piippua. ” Ne tuleepi kohta. Ei mee kuule kauaakaan! ” jatkoi tuo hieman koomisen kuuloinen ääni.
” Mitkä tulevat? Ja mistä? ja ja ja miksi? ” Blezer änkyttää. Hänen visiiiri tippuu taas silmille.
Toa säikähtää hikuan ja rojahtaa päin seinää.
” Varoppa kaveri. Ei suin miun kaa tartte peljätä. Ei net tule tänne ihan helpolla… Tai no on tuossa tuo reikä minkä sait aikaan… Se pitäsi paikata. Varmaan lankuilla… joo Ja yläpuolelta. Ei sitä täältä alhaalta saa… ja sitten naulat pitäisi hakea yläkerrasta… sinne minä en mene…
en kuuna päivänänä mene sinne. ” Matoanin käppänä selosti toan vieressä. Blezeriä ei tuntunut kiinostavan tuon pikkumiehen puhe. Hän yritti miettiä jotain. Hän oli kuin toisessa mailmassa. Ei muiston muistoa. Ei mitään. Ei edes tiennyt omaa nimeään.
Jokin näkyi liikkuvan ylemmässä kerroksessa. Askeleet kolisivat. Ne olivat epätasaiset ja niissä ei ollut rytmiä. Lattialankkujen välistä tippui vähät väliä pölyä kun se mikä ikinä ylhäällä olikaan eteni kohti alakertaan johtavia portaita.
Blezer vaistomaisesti nappasi hänen taisteluvasaransa, mutta se olikin poikki. Vasaran puinen varsi oli katkennut pudotuksessa. Ei kuitenkaan hänellä taikka matoranilla ollut aikaa miettiä miten se oli mennyt poikki kun he kummatkin huomasivat että askeleet olivat lisääntyneet. Niitä oli arviolta 5 ehkäpä jopa 6. Askelee lähenivät osa Portaita ja osa kerrosten välistä reikää.
” Nyt myö ollaan pulassa… niitä on ainakin 10 ja ne jakaantuivat!” Matoran kiljuu käheällä äänellä ladatessa tussariaan.

Lehu-metsän raja. Joki.

Hopeinen toa oli uupunut. Hänen perässään pyöri energinen muakan poikanen. Sillä vain riitti energiaa. Blezer huokaa. ” Kuules pikkuinen… Minä en jaksa tätä enään kauaa… ” Toan sanat kuulostivat erittäin raskailta kuin kivet.

Joki pauhasi aivan polun vieressä. Sen virta ei ollut suuri, mutta jonkinmatkan päästä se yltyi.

Blezer pysähtyi katsomaan tuota virtaavaa vesivanaa. ” Joki virtaa aina mereen taikka järveen… ” hän sanoo pennulle joka juoksee ympäriinsä mistään välittämättä.

Jonkin matkaa rannikkoa kohti

Polku oli muuttunut suhteelisen leveäksi tieksi. Se oli hyvässä kunnossa.
Pian toan edessä oli risteys. Risteyksessä oli tienviitta. Tuossa kyseisessä viitassa luki erittäin hienolla käsialalla kaiverretut sanat. Kultainen Kievari.

” Kultainen Kievari… Vihdoinkin sivitsystä ” Blezer toteaa pennulle joka edelleen ravaa ympäriinsä.

Toa alkaa kävellä tienviitan osoittamaan suuntaan. Aivan silkka ajatuskin levosta ja ruoasta sai hänet iloiseksi.

Tien varressa oli lamppuja. Toisaalta mikään niistä ei palanut. ympäröivät puut kävivät tiheämmiksi jälleen ja joen solina jäi taakse.

Tien päässä alkoi häämöttää rakennus. Se ei ollut hääppöinen. Puusta tehty pieni koppero jonka ikkunoista ei paistanut valo. Se näytti autiolta. Suorastaan karmaisevan autiolta. Eikä tuossa rakennuksessa ollut mitään houkuttelevaa, mutta Blezer ei ollut saanut lepoa niin pitkään aikaan, että karhunluolakin olisi näyttänyt huokuttelevalta nukkumapaikalta.

Ei kulunut kauaakaan kun toa ja pentu olivat ehtineet talon ovelle.
Blezer koputti oveen. Tuulenpuuska vetäsi oven auki. Toa katsois sisälle. Kievari näytti paljon isommalta siältä kuin se oli ulkopuolelta.

Toinen tuulenpuuska tulee sisältäpäin. Se oli aivan kuin kuiskaus, mutta siitä ei ottanut selvää. Joko se oli jotain omituista kieltä. Tai sitten se oli vain tuulahdus.

Yhtäkkiä sisältä kuuluu rapinaa. Blezer kaatuu selälleen kun jokin tempaisee häneltä jalat alta. Muakan poikanen oli juossut hänen jalkojensa välistä kaataen hänet selälteen.

” Odota! Älä mene! ” Blezer huokaa ” Toivottavasti se ei sotke paikkoja.

Lattia narahtaa kun Blezer astuu sisälle ovesta. Hän katsoi ympärilleen. Siällä ei ollut ketään. Takassa kyti pieni hiilos joka valaisi vain hieman.
Jostain syystä ikkunoista ei tullut sisälle valoa.

Jälleen kerran talossa kulkee tuulenpuuska. Ovi pamahtaa kiinni Blezerin takana.

Lehu-metsä.

Blezer oli ollut harvinaisen epäonnekas. Hän oli pyörinyt ympyrää lehu-metsässä jo useita päiviä ilman, että kukaan olisi törmännyt häneen.

Muakan poikanen ei enään vastustellut toaa vaan seurasi tätä kiltisti.
Aina silloin tällöin se juoksi kauemmas isännästään jolloin Blezer joutui etsimään tätä. Pienoinen piti sitä jonkin sortin leikkinä mutta toaa taas alkoi kyllästyttämään moinen. ” Jos sinä aijot juoksennella ympäriinsä metsää vositko edes hieman hidastaa tahtia? ” Blezer sanoo pikku muakalle joka vain kallistaa päätään ja katsoo uutta isäntäänsä.

Blezer jatkoi matkaansa. Hän käveli ja käveli. Kunnes… Hänen edessään oli polku. Selvä pikkuruinen polku. Blezer oli sanoinkuvaamattoman iloinen nähdessään tuon hiekkaisen pienen reitin joka johtaisi hänet sivistykseen.

Toa kutsui uutta lemmikkiään kisuttelemalla. Hän oli huomannut että pienoinen pitää siitä ja etsii äänen luo. Pian muaka tulikin hänen Blezerin luo. ” Tule… Mennään. ” Hän toteaa ja alkaa kävellä polkua. Pentu seurasi isäntäänsä aina silloin tällöin poiketen polulta.

Metsä klaanin saaren lounaisella puolella.

Blezer nousi seisomaan puunjuuresta. Hän oli levännyt jo pitkään. Blezer tiesi, että miehistönsä olisi jo tullut etsimään häntä elleivät he olisi lähteneet. Hänen hopeinen panssarinsa kimalsi puiden välistä tulevasta valosta. Valonsäteet houkuttelevat jotain esiin pusikosta. Se oli pienen pieni Muakan poikanen. Blezer tuijotti sitä ihmeissään kunnes älyää, että tämä kyseinen pentu on mitä varmemmin hänen tappamansa pedon poikanen.

Blezer lähestyy pentua. Hänen panssarinsa kimmeltää edelleen. Pentu seuraa yhtä valonsäteistä ja on liian keskittynyt huomaamaan toaa kunnes tämä astuu varjoon ja valon säteet katoaa. Sillä sekunnilla pentu kääntyy katsomaan tuota hopeista jättliäistä. Pentu alkaa murista Blezerille, mutta hän vain jatkaa etenemistään pentua kohti lopulta kurottaen sitä kädellään. Pienokainen ärähtää ja puraisee toaa kädestä. Puruvoima oli erittäin suuri verrattuna otuksen kokoon. ” AAH! Piruvie sinä puret kovaa! ” Blezer yritti irroittaa poikasta kädestään heiluttamalla sitä, mutta epäonnistuen. Hän tiputtaa aseensa maahan ja nappaa pentua niskasta oikean puolimmaisella kädellään. Pienoinen alkaa vikistä ja vinkua päästäen samalla irti Blezerin kädestä. ” Rauhassa nyt pienoinen. Minä pidän sinusta huolta. ”

‘Kaksikko’ jatkaa matkaansa syvemmälle metsään. Muakan poikanen oli jo ehtinyt nukahtaa enemmän ja vähemmän vapaaehtoisesti. Blezer oli laittanut vasemman kätensä jäiseen pakettiin jotta pureman kipu helpottaisi. Hän kantoi muakan poikasta olkapäällään raahaten nuijaansa perässään. He olivat ehtineet kulkea jo kilometrejä ilman elonmerkkejä. Toa ja muaka olivat nyt eksyksissä keskekkä metsää jonka paikalliset tuntevat nimellä: Lehu-metsä. Blezer lysähtää polvilleen. Hänen voimat ovat aivan lopussa. Toa ottaa pennun ja laskee sen mättäälle viereensä ja lösähtää makuulle.

Merellä: Klaanin saaresta lounaaseen.

” Maata näkyvissä! ” Kuului maston päästä.
” Maata? MAATA? Kuinka? Kartassa ei näy mitään!? ” Vastaa Blezer istuessaan navigaatorin paikalla kartta käsissään.
Ääni mastosta huutaa takaisin: ” No tuossa nyt on kuitenkin tuollainen maa pläntti! ” Blezer kävelee laivan nokkaan tutkien karttaa. Hän jää tuijottamaan silmät ammollaan eteensä. Siinä se oli. Saari jota ei kartassa näy. Minkälaisen löydön hän olikaan tehnyt!

Ei mennyt kauaakaan kun Blezerin miehisö rantautui pienemmillä veneillä. ” Varautukaa kaikkeen soturit. Täällä voi olla ihan mitä tahansa.
” Toan jalat painuivat hiekkaan. Hän ja sotilaat etenivät saarella. Pian hiekka vaihtui Metsäksi.
” Pysykää ryhmässä. Älkää lähtekö hortoilemaan. Kuten jo sanoin täälä voi olla vaikka mitä ” Juuri Blezerin lopetettua jokin hyppää sotilaiden kimppuun. Silmittömän kokoinen Muaka. Tuo tiikerimäinen otus repi kappaleiksi sotilaita hampaillaan ja kynsillään. Peto oli ehtinyt murskaamaan yli puolet joukoista ennenkuin Kukaan ehti toipua säikähdyksestä. Kaaos levisi ympäriinsä. Hengissä selvinneet soturit juoksivat takaisin veneille ja lähtivät takaisin.

Blezer yritti juosta pakoon petoa, Mutta se oli aivan liian nopea. Hän käätyi kohti sitä. Se laukkasi häntä koti. Toa avasi kirjan joka roikkui ketjulla hänen vyöstäänn ja hän lausui kirjan sivulla olevat sanat ” Arozhn anaro. ” Muakan vauhti hiljentyi aiva vain enemmän kunnes se jäätyi kokonaan paikalleen. Blezer käveli otuksen luo avaten kämmenensä sitä kohti ” Lepää rauhassa peto. ” Hän sulki kämmenensä ja tarttui nujaansa. Blezer otti askeleen taaksepäin ja murskasi Muakan kallon. Heti tämän tehtyään toa huojuen taapertaa puun juurelle luhistuen. Loitsu oli vienyt häneltä paljon voimaa.