Notfun nilkutti ärtyneen näköisenä keskuskatua pitkin. Kaikki oli hajonnut, Notfunilla oli puujalka, ja häneltä puuttui toinen käsi. Hän mutisi jotai hipeistä, Jardirtista ja Yön Timosta.
Kun Notfun oli vihdoin pitkän, ihme kyllä, täysin rommittoman matkansa jälkeen klaanin kahviossa, hän näki mustavalkoisen jään Toan. Notfun istahti pöytään.
”Matoro. Mitä hittoa täällä on tapahtunut?”, Notfun kysyi.
”Olit hyvin pitkään tajuttomana.. Jardirt lupasi viedä sinut asuntoonsa..”, Matoro selitti.
”Tämä selittääkin kaiken. Jardirtillä ei ole asuntoa”, Notfun ärisi.
”Hehe… Sinuna tarkistaisin tuon uuden merirosvokapakan kadun toisella puolella, joka ilmestyi tuohon matkamme aikana”, Matoro sanoi.
Moottoripyörät kiisivät Domekia ja Pegghua kohti, mutta he ehtivät hypätä pois tieltä ennen kuin heidät ajettiin yli. Irnakin Pirut kiersivät koko ajan matkalaisten ympärillä, estäen heitä pakenemasta. Lisää pyöriä hyökkäsi heitä kimpuun.
Domek otti nopeasti aseensa esiin ja iski terättömällä päällä lähestyvän pyöräilijän pois ajokiltaan. Pyörien aiheuttama paksu pölypilvi ohensi Toan näkökenttää huomattavasti, mutta hän ehti väistää viime hetkessä toisen tulevan moottoriajoneuvon. Pyörien äänen lisäksi niitä ajavat skakdit pitivät melkein yhtä kovaa melua kun yrittivät iskeä rautaketjuillaan matkalaisia. Pegghu otti kiekonheittimensä esiin, mutta pölypilven takia hän ei nähnyt saapuvaa skakdia, joka löi metalliketlingeillä hänen aseensa käsistään ja toinen potkaisi hänet maahan. Osa pyöräilijöistä nousivat ajokeistaan kaatuneen matoralaisen luo kuin haaskalinnut.
Domek huomasi tapahtuman ja juoksi äkkiä auttamaan häntä, mutta Skakdien moottoripyörät estivät häntä etenemästä. Yksi Irnakkin piruista sai rautaketjuillaan otteen Valon Toan oikeasta käsivarresta ja ajeli ympäriinsä pyörällään saadakseen Toan kaatumaan. Mutta Domek sen sijaan kiskoi rautaketjua voimaakkasti itseä päin, vetäen hätkähtyneen skakdin pois pyörästään ja iski kämmenellään häntä rintakehään. Pyöräilijät tiivistivät piiritystään vastauksesi odottamattomasta toiminnasta. He eivät silti pystyneet odottamaan Toaa hyppäämään monta metriä ilmaan heidän yli, käyttäen yhtä heistä astinkivenä ja kaatoi skakdin pyörän mukana. Valon Toa potki yhden Irnakin Piruista tieltään ja kaatoi toiset kaksi ennen kuin nämä ehtivät huomata. Domek auttoi Pegghun takaisin jaloilleen.
Moottoripyörät alkoivat tiivistää piiritystään. Pegghu latasi kiekonheittimensä ja tähtäsi Skakdeja päin. Älä tapa ketään, Domek käski hyvin vakavasti ennen kuin Matoralainen ehtikään ampua. Älä edes ajattele sitä vaihtoehtona. Pegghu vilkaisi Domekiin päin ja päätti totella. Hyvä on, mitä me sitten teemme? Valon Toa piteli katsekontaktinsa Skakdin piiriin. Piiritys oli yllättävän paljon organisoidumpi kuin Toa olisi odottanut. Heidän oli mahdotonta juosta läpi ilman parhaissa olosuhteissa mahdollisia vammoja kehonsa joka puolella.
Painosanalla juosta.
Valon Toa nappasi Pegghun kainaloon ja hyppäsi uudelleen skakdien yli. Irnakkin pirut kirosivat siitä, etteivät odotaneet tätä. Pegghu hätkähti myös hieman tyytyväisesti, koska pääsivät pois skakdien kuolemanympyrältä. Matkalaiset juoksivat minkä pystyivät karkaamaan Irnakkin Piruilta. Pakoyritys jäi kyllä haaveeksi edessä olevan jyrkänteen takia. Ei myöskään auttanut, että vastustajia oli enemmän ja jokaisilla ajoneuvoja.
Matkalaiset käänsivät takaisin Irnakkin Piruja päin. He vilkaisivat toisiinsa päin ja nyökkäsivät yhteisymmärrykseksi toisilleen. Domek otti Veden elementin puolustavan taisteluasennon. Pegghu latasi kiekon heittimeensä tavallisen tainnutuskiekon ja otti vartijan miekansa esiin.
Klaanin puolesta, Domek? Ehkä henkiemme puolesta myös.
Mitä te vielä odotatte?! Rotakk huusi moottoripyöräjengilleen. Hyökätkää! Moottoripyörät käynnistyivät ja alkoivat taas ajata raivokkaasti matkalaisija päin. Häikäisevä valonvälähdys syttyi yhtäkkiä heidän silmiin. Silmiäsokaisevassa valossa vain osa moottoripyöristä ehtivät jarruttamaan. Toinen osa törmäsi kovaan, kiinteästä valosta tehtyyn seinään, joka esti myös heitä putoamasta jyrkänteeltä. Näön palatessa Irnakkin pirut yrittivät kiireisesti etsiä vastustajiaan. Ei merkkiäkään heistä.
Lekuri tajusi joukon ainoana henkilönä katsoa ylös päin. Matoralaisen varjo oli ilmassa hänen kasvojensa edessä. Ennen kuin hän ehti reagoida, Matoralainen suoritti lentopotkun ja osui jalanpohjallaan Irnakin Pirua kasvoihin, lennättäen hänet pois pyörältään.
Pojat! KIMPPUUN!! Rotakk huusi täydellä voimalla. Skakdit ottivat rautaketjunsa ja metallikeppinsä esiin. Ne jotka törmäsivät valoseinään nousivat takaisin pyöriinsä.
Domek ja Pegghu hajaantuivat, mutta pysyivät tarpeeksi lähellä. Yksi heistä olisi hoidellut Irnakkin Pirut vasemmalta suunnalta, toinen oikealta. Jyrkänteen reunoilla oli paljon vähemmän hiekkaa, mikä paransi matkalaisten mahdollisuuksia. Pegghu otti pitävän asennon ja ampui aseellaan jokaisen hyökkäävän moottoripyörän. Yksi skakdeista ajoi pyörällään Matoralaista päin ja iski häntä metallitangolla, mutta Pegghu ehti puolustautua hyökkäykseltä laittamalla kiireisesti kiekonheittimensä itsensä eteen. Skakdi käänsi pyöränsä heti takaisin huomatessaan hyökkäyksensä epäonnistuvan ja yritti iskeä uudelleen. Pegghu ehti väistyä hyökkäykseltä tekemällä kuperkeikan kello 3:n suuntaan ja samalla iski miekkansa skakdin etupyörään, kaataen koko moottoriajoneuvon ajajansa mukana.
Toisaalla, moottoripyöräjengin Hessu loikkasi pois pyörästään suoraan Valon Toa päälle. Hessu yritti lyödä kaatamaansa Toaa kovalla oikealla koukullaan, mutta Toa ehti torjua tämän. Sen sijaan, Domek iski vapaalla kämmenellään skakdia vatsaan ja lennätti hänet pois päältään.
Sävähdyttävästä näystä huolimatta Irnakkin Pirut eivät luovuttaneet. Domek juoksi hakemaan maahan pudonnutta hilpariaan takaisin. Moottoripyörä hyppäsi Toaa kohti takaapäin.
Domek nappasi hilparinsa. Hän kääntyi nopeasti ja leikkasi aseellaan pyörän halki. Tuhansittain metallinosia lensi hänen joka puolelle, pyörä katkesi kahteen osaan.
Näettekö… … Samaa… … Kuin me? Kharlinn-siskot sanoivat yksimielisesti lopettaen toistensa lauseenpätkät. Sam vastasi heidän kysymykseen typertyneellä ilmeellä.
Pyöräilijä osui maahan eikä enää uskaltanut nousta takaisin.
Joko Irnakkin Pirut olivat erittäin rohkeita tai erittäin typeriä, kaksi pyöräilijöistä hyökkäsivät yhteisvoimin kimppuun. Yksi heistä nosti moottoripyöränsä eturenkaan ilmaan ja suunnitteli lyödä sillä vasaramaisesti Toaa. Domek kaatoi pyörän potkaisemalla tämän ilmassa olevaa eturengasta ja Pegghu ampui kiekonheittimellä toisen skakdin pois ajokistaan.
Irnakkien Pirujen ihmisvoima alkoi niukenea. Rotakkin alunperin hieman säälittävä kärsivällisyys vihan kontrolli joutui todelliseen koetukseen. Matoralainen nosti kaatuneen Irnakkin Pirun moottoripyörän pystyyn ja päätti ratsastaa sitä itse.
Se oli viimeinen pisara Pirujen johtajalle.
Rotakk karjaisi kovalla äänellä, mikä yllättävästi herätti jokaisen skakdin huomion, moottoripyörien ja Pirujen aiheuttamasta kovasta metelistä huolimatta. Muutamien käskyjen jälkeen Irnakkin Pirut perääntyivät kaikki Rotakkin taakse siistiin riviin.
Domek ja Pegghu seisoivat taas jyrkänteen ja Irnakkin Pirujen välissä. Te siellä! Rotakk osoitti sormellaan matkalaisia. Haastan teidät kaksintaisteluun! Matkalaiset hieman hämmentyivät pyynnöstä. Hoidetaan tämä mies miestä vastaan. Mano-a-mano. Jos yksi teistä pystyy päihittämään minut, saatte lähteä. Jos minä päihitä yhden teistä, te kuuntelette meitä, Rotakk jatkoi yhtä kovalla äänellä, mikä melkein sai pyynnön kuulostamaan enemmänkin käskyltä.
Minä hoidan tämän, Pegghu sanoi päättäväisesti Valon Toalle ja nousi pois moottoripyörästä. Mitä? Ei, minä hoidan tämän. Ei huolta, Domek ehti pysäyttää hänet ennen kuin matoralainen astui areenaan. Minähän tämän sotkun aiheutin… Mutta… Se on mitä Toan kuuluu tehdä, Domek käveli kunnes oli metrien etäisyydestä Rotakkista. Virne ilmestyi Rotakkin kasvoihin. Hän otti taskuistaan erilaisia veitsiä, jotka hän heitti syrjään. Sitten hän riisui nahkatakkinsa pois ja heitti myös kolmion muotoiset aurinkolasinsa. Domek heitti oman aseensa Pegghulle vartioitavaksi. HAAAAAAAARRRGH! Rotakk karjui sotahuudon pullistaen lihaksiaan Toaa päin. Irnakkin Pirut hurrasivat hänen mukana melkein yhtä kovaäänisesti. Domek oli hiukan ymmällä mutta myös huvittunut. Hän vastasi ottamalla perinteisen taisteluasennonsa ja karjui oman sotahuudon. TOOOOOOOOOOH! Toan huutoa seurasi petyttävä hiljaisuus kaikilta. Domek rykäisi hiukan. Pegghu vain katseli tolkuttomasti ja hieroi takaraivoaan hieman turhautuneena.
Kampailijat olivat nyt valmiina. Toa ja skakdi tuijottivat toisiaan intensiivisesti. Taustalla ei kuullut enää muuta kuin tuulivirtaus ja jalanpohjien osuminen ohuen hiekkakerroksen päälle, taistelijoiden seuratessaan hienovaraisesti toistensa sivuaskelia. Yksikin äkillinen liike voisi koitua suureksi virheeksi.
Voitakohan pomo? Suu kiinni Lekuri
Viimein, Rotakk heitti oikean nyrkkinsä Toaa päin. Toa väisti nopeasti oikealle ja hakkasi samalla kädenpohjalla Rotakkin olkapäähän. Skakdi melkein liukastui liian äkillisen ja epäonnistuneen lyönnin takia. Rotakk yritti kestää Toan iskun ja lievän nöyryytyksen ja kääntyi takaisin häntä päin. Domek piti asennonsa vakaana. Hmph, heikko virne palasi takaisin Rotakkin kasvoille. Skakdi käveli Toan ympärillä, mutta Toa seisoi vain paikallaan seuraten hänen liikkeitä.
Skakdi puristi kätensä nyrkkiin ja heitti vahvan vasen koukun. Valon Toa torjui skakdin lyönnit nopeilla käden liikkeillä. Toinen luuvitonen lensi, mutta Toa vältti osuman. Hän iski heti takasin kämmenellä skakdin ylävatsaan.
Rotakk jarrutti jaloillaan ettei kaatuisi ja kesti kivun. Hän palautti katseensa Toaa kohti yhtä kopealla ilmeellä. Skakdi sylki sivulle näyttääkseen välinpitämättömältä.
Ilmapiiri oli taistelijoiden ympärillä kireä. Pegghu sekä Irnakkin Pirut seurasivat keskittyneesti eivätkä päästäneet yhtään ääntä, mikä oli varsin yllättävää moottoripyöräilijöiden kohdalla.
Domekin näkö alkoi sumenea hivenen, mitä hän arveli johtuneen edellisestä taistelusta. Siitä huolimatta Domek pysyi keskittyneenä ja piti taisteluasennonsa pystyssä.
Rotakk heitti raivokkaasti oikealla koukulla Toan rintakehä kohti. Toa ehti estää iskun, jolloin Rotakk iski heti toisella nyrkillä vyötäröä kohti. Domek torjui lyömällä kädenpohjansa skakdin käsivarteen. Skakdi jatkoi hyökkäystä väkevällä oikeayläkoukulla, minkä Toa pyyhkäisi sivulle käsivarrellaan ja iski uudelleen kämmenellä skakdin oikeaan rintakehään. Rotakk oli kaatua huonon jalansijan takia.
Domek tunsi yhtäkkiä olonsa hieman veltoksi, mutta laittoi senkin väsymyksen piikkiin.
Rotakkin saadessaan takaisin tasapainonsa hän löi uudelleen Toaa päin. Domek puolustautui oikealla kädellä. Silloin skakdi iski heti ankaralla potkulla. Toa suojautui nopeasti toisella kädellä, yllättynyt hyökkäyksen vahvuudesta. Rotakkin heitti lujasti toisen luunelosensa perään ja osui Toan kasvoihin.
Pegghu hätkähti ja Irnakkin Pirut hurrasivat äänekkäästi. Rotakk käski heidät hiljenemään heti.
Toa pysäytti oikealla jalallaan kaatumisen. Jos Domek olisi voinut, hän olisi läimäyttänyt itseään siitä kuinka hän ei puolustautunut niinkin yksinkertaiselta iskulta. Rotakkin ego parantui hiukan onnistuneesta iskusta ja hän hymähti.
Domek puristi tiukasti kätensä nyrkkiin. Tämän pitää saada loppumaan nopeasti. Skakdi hyökkäsi uudelleen, tällä kertaa paljon nopeammin kuin ennen. Domek vältti tämän lyönnit. Skakdi potkaisi uudelleen, Toa käytti molemmat kädet iskun torjumiseen. Skakdi yritti uudelleen osua vasemmalla nyrkillä. Domek suojasi nopeasti kyynärvarrella ja huitaisi skakdin vasemman käden torjumaan hänen omaa oikeaa koukkua. Rotakkin keskivartalo oli nyt vailla suojaa. Domek iski sarjassa kahden nyrkkinsä skakdin kehoon ja lopetti työntämällä hänet kumoon.
Pegghu hurrasi hiljaa Domekin tuloksellisista lyönneistä. Mutta Skakdi ei vieläkään pysynyt maassa. Hän nosti itsensä ylös, samalla läimäytäen vihapäissään maata. Hiekantomu kellui ilmassa. Valon Toan näkö heikkeni vielä enemmän. Kaikki hänen edessä alkoi huojuta. Ei liian paljon, mutta tarpeeksi samaan Toaa voimaan hieman pahoin. Rotakk nousi jaloilleen ja melkein heti heitti aggressiivisesti nyrkkejään Toaa kohti. Toa torjui iskut, mikä vain raivostutti Rotakkia enemmän. Rotakk hyökkäsi voimakkaasti etupotkulla, mutta Toa väisti toiselle puolelle potkua, iskien vastaan sivupotkulla. Siitä huolimatta Rotakk pakotti pysymään silti jaloillaan.
Valon Edustaja
Domek kuuli yhtäkkiä äänen kaikuvan hänen korvissaan, mikä hätkähti ja häkellytti Toaa. Rotakk heitti vahvan nyrkin työntäen melkein kehonsa sen kanssa. Domek ehti juuri ja juuri väistyä ja työntää Skakdin iskun sivulle. Rotakk iski sen jälkeen toisella koukulla Toaa kohti, jonka hän torjui käden pyyhkäisyllä. Domek osui takanyrkillä Rotakkin kasvoihin, kaataen skakdi uudelleen maahan.
Valon Edustaja
Yhtäkkiä, kireä aristus alkoi puristaa Valon Toan päätä. Domek yritti lieventää sitä puristamalla kätensä päätään vasten, mutta se ei auttanut paljon. Irnakkin Pirut ihmettelivät tästä ja Pegghua alkoi vähitellen huolestua.
Rotakk nosti itsensä vähitellen jaloilleen. Hän oli alkamassa viimein väsyä taistelusta. No niin, Skakdi pyyhki suunsa ja huusi Toaa päin. Anna palaa, vanhus.
Rotakk imitoi Toan sivupotkua. Toa torjui hyökkäyksen, mutta ei pystynyt keskittymään enää taisteluun. Skakdi onnistui osumaan Toan vatsaan. Domek yritti iskeä vastaan, mutta Rotakk ehti lyömään hänet maahan ennen kuin hän huomasikaan.
Valon Edustaja
Valon Edustaja
Valon Edustaja
Äänet kuuluivat yhä kovemmin Toan korvissa, samalla hänen päänsä särki yhä enemmän. Hiki valui Toan otsalla. Hän ei enää kyennyt nousta maasta kunnolla. Maailma alkoi huojua Domekin ympärillä hänen yrittäessään pysyä pystyssä, eikä hän kyennyt pitämään katsetta skakdiin. Rotakk löi uudestaan Toaa, joka hädin tuskin pystyi seisomaan kunnolla. Skakdi sekä riemuitsi että myös erittäin hämmentynyt Toan tilasta, mikä vei huomattavan osan hänen voitonriemusta. Mikä hätänä, Toa? Rotakk kysyi pöyhkeilevästi.
Kaksi hahmoa ilmestyi Domekin silmiin. Hahmot olivat ainoa asia minkä hän näki tarkasti. Hahmot eivät seisoneet maan päällä. Ne ulottivat kätensä Toaa päin.
Valon Edustaja, tulimme hakemaan sinut.
Domek huusi. Mitä hän näki oli jotain mitä hän ei koskaan halunnut kohdata uudestaan.
Domek! Pegghu juoksi nopeasti Toaa päin auttamaan häntä. Mutta yksi Irnakkin Piruista pysäytti hänet ennen kuin hän pääsi etenemään. Sori, taistelun säännöt, skakdi sanoi matoralaiselle keveästi. Liian keveästi. Pegghu nappasi Skakdin nahkatakista vetäen hänet alas, kunnes hän pystyi katsomaan skakdia kasvokkain ja laittoi miekkansa hänen kurkun päälle. Irnakkin Piru päätti olla ottamatta riskiä oman elämänsä kanssa, vaikka vastassa onkin matoralainen, ja päästi hänet menemään lävitse. Domek, mikä hätänä? matoralainen kysyi hätäisesti pelon valtaamalta Toalta. Valon Toa ei katsonut edes Pegghua päin ja löi hänet pois. Domek ei lopettanut kauhunhuutojaan. Toa tarttui omaan päähänsä ja näytti kuin melkein repii itseään. Toa horjui satunnaisesti, kunnes hän pääsi vaarallisen lähelle jyrkänteen reunaa. Pegghu nousi äkkiä ylös iskusta huolimatta ja juoksi Toan perään. Hän tarttui nopeasti Domekin huiviin estääkseen Toan putoamasta. Mutta huivi oli liian löysästi Toan kaulassa.
Pian Pegghun käteen ei enää jäänyt kuin Domekin huivi.
Vaikka jyrkänne ei ollut niinkään korkea ja sen juurella oli kivimäki, joka lievensi hieman putoamista, se ei siltikään auttanut liian paljon. Valon Toa makasi liikkumatta jyrkänteen alla.
DOMEK! Pegghu huusi lohduttomasti Toan perään. Irnakkin Pirut saapuivat myös jyrkänteen reunalle. Kurja juttu, Rotakk puhui itselleen ja liitti kätensä rukoilevaan asentoon. Toivomme sinun löytävän rauhaa toisella puolella. Olet ollut hyvä vastustaja. Ei, ei hän voi kuolla, Pegghu vastasi epätoivoisesti. Ehkä hän on vielä elossa, meidän on haettava hänet Sori kamu, mutta nyt kuuntelet meitä, Rotakk sanoi matoralaiselle ja laittoi aurinkolasinsa päälle. Sehän oli sopimus. Ei, hetkinen, ette-, ennen kuin Pegghu ehtikään sanoa mitään, kaikki pimentyi hänen silmissä.
Skakdit ottivat matoralaisen ja kantoivat hänet heidän mukaan, jättäen Valon Toan ruumiin yksin kallion juurelle.
Tuntematon
Kun Guardian heräsi, ensimmäinen tunne skakdin aivoissa oli sotarumpumainen jyskytys. Kivuliaat tömähdykset kaikuivat läpi sinisen skakdin pääkopan yhtenäisenä tahtina, jonka jokainen isku kovensi päänsärkyä entisestään. Silmien avaaminen ei auttanut, sillä häikäisevä, pirullisen valkoinen valo tulvi välittömästi Guardianin näkökenttään. Skakdi sulki silmänsä miltei välittömästi. ”Au”, kuului Guardianin kurkusta käheällä, kuivalla äänellä.
Päänsäryn heikennyttyä hieman vanha Vartija alkoi aistia myös muunlaisia tuntemuksia. Kylmä metalli puristi skakdin ranteiden ympäriltä ja pakotti tämän kädet kiinni toisiinsa. Riuhdottuaan molempia käsiään hetken Guardian ymmärsi, että se ei auttaisi juurikaan. Hän oli käsiraudoissa.
Ha ha ha. Hauska jekku, Tawa. Käsiraudat olivat painavaa ja tiheää metalliainesta. Klaanin admin tulisi ainoastaan lohkaisemaan hampaansa, jos yrittäisi purra ketjua katki. Skakdeja ei ollut kuitenkaan onneksi siunattu vain kauniilla hammasrivistöllä. Kun Guardian saisi silmänsä kokonaan auki tuskaisasta valkoisesta valosta huolimatta, käsiraudat maistaisivat plasmakatseen sulattavaa ja kaiken läpäisevää voimaa.
Tai ainakin saisivat, jos Guardianilla ei olisi ollut sillä hetkellä vain yksi silmä. Guardian pudisti päätään ja luetteli mielessään kaikki skakdin kielen rumimmat kirosanat huomatessaan, että hänen vasemman silmänsä korvaava mekaaninen kiikarilaite seisoi pystyasennossa pienellä pöydällä kuuden metrin päässä hänestä. Guardian itse oli kahlittu monin ketjuin jonkinlaiseen tuoliin, jonka yläpuolella olevasta lampusta heijastui muuten säkkipimeään huoneeseen vitivalkoista valoa kuin taivaan portista.
Silloin harmaa, mustaan pukeutunut Skakdi saapui Adminin eteen. Admin ei tarvinnut edes arvata kuka kyseinen henkilö oli.
”Nukuitko hyvin, rakas Admin?” Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ivallinen ääni kuului.
Guardian yrittää riuhtoa itseään irti, mutta huomaa että ei pysty siihen. Hän näyttää päänsärkyiseltä. Kaikki on sumeaa. Lopulta hän saa kohdistettua katseensa Arsteiniin. Admin on aika vihainen. ”Mitä… miten…” ”Turha yrittää paeta. Yksikin väärä liike ja turvallisuusjärjestelmä varmistaa ettet lähde ulos täältä elävänä”, Zorak alkoi hymyillä inhottavasti. Admin yritti vältellä suoraa katsekontaktia, jottei mahdollisesti katkettaisi jokaista hermoaan. Guardian katseli ainoalla silmällään huoneympäristöä pohdiskelevana. Hän yritti muistaa, mitä ilmalaivassa tapahtui. ”Kredipselleeniä”, Zorak vastasi kuin olisi tiennyt mitä Gurvana ajatteli. Guardian kalpeni, kun muistikuvat kaasun vaikutuksista ja harhakuvista sujahtavat pikakelauksena hänen silmiensä ohi. Se ei ollutkaan painajaista. Kalpeus muuttuu sekunneissa jälleen raivoksi. Terävät skakdinhampaat ovat puristuneet tiukasti yhteen. Hän yrittää riuhtoa ruumistaan lähemmäs Arsteinia. ”Sinä… sinä pelkuri!” Guardian puhui hampaiden välistä. ”Et sitten voinut vain luovuttaa.”
”Se onkin minun parempia puoliani. Sitä paitsi, miksi luovuttaa näin aikaisin?” Zorak hykersi hyvin omahyväisesti hieman. ”Mutta on myönnettävä, olet aiheuttanut paljon enemmän ongelmia minulle kuin kukaan muu.” ”Paljon kiitoksia siitä”, Zorak vastasi yllättävän ehtaalla äänensävyllä. Guardianin ilmeessä on yllättyneisyyttä. Hän tutkii katseellaan Zorakia, joka seisoo edessä ryhti suorana. ”Pidätkö tätä jonkinlaisena pelinä, Arstein?” Admin sanoi hyvin halveksivasti
”Elämä on peliä, rakas Admin. Kaikki jää siihen, miten teet seuraavan siirtosi”, Zorak vastasi sanavalmiina. Tämä vain sai Adminin vieroksua häntä entistä enemmän.
”Olemmeko me kaikki sinun silmissäsi vain nappuloita, Arstein?” Guardian katsoi Zorakia silmiin pitkään räpäyttämättä. Halveksiva ilme ei värähdäkään. ”Voitko katsoa yhtään elävää olentoa ilman, että ajattelet, miten voisit hyötyä siitä?”
”Voi rakas Admin. Rakas… Guardian”, Zorak vastasi kuin ei olisi edes kuullut Adminin kysymystä. ”Et tietenkään ole pelkkä nappula. Sinä olet arvoiseni pelaaja.” Nämä hämmentävän vilpittömiltä kuulostavat sanat sanottuaan Zorak osoitti Guardiania vasemmalla kädellään. Sinisellä skakdilla kesti hetki huomata, että Zorak osoitti hänen Nynrahin tehtaassa vakavasti vahingoittunutta kylkeään. Valtava haava oli tikitty umpeen hyvin hygieenisesti ja siististi. Kaikesta huolimatta Guardian ei voinut pakottaa itseään kiittämään Zorakia. Halveksuva ilme ei kadonnut sinisen skakdin jämeriltä kasvoilta, mutta siihen tuli pieni häivähdys hymyä.
”Ja ajatella, että joudumme olemaan vihollisia tässä pelissä”, Zorakin äänensävy alkoi tasapainotella limaisuuden ja rehellisen vaikuttavuuden rajalla.
”Pelisi on ohi. Tehdas mureni”, Guardian keskeytti. ”Shakkimatti. Kuningasvärisuora. Ihan miten vain haluat.” Guardian yritti hymyillä, mutta virne oli enemmänkin vihainen.
”Voi rakas Guardian, et voi rehellisesti kuvitella, että minulla ei olisi ässä hihassani”, Zorak hykersi huvittuneesti. ”Tehdas on vain yksi osa minun suurta orkesteriäni. Osa, jonka voin vaihtaa milloin haluan”
Guardian näytti pohdiskelevan. ”En niin. En halua myöntää tätä, mutta olet tätä fiksumpi, Arstein”, Guardian myönsi hyvin vastahakoisesti.
Zorak hymyili uudelleen. ”Aivan oikein, rakas Guardian.”
Guardian miettii tiiviisti. Jokin ei vaikuta täsmäävän. Nynrahin tehtaan ja Feterrojen menetys olivat epäonnistumisia Arsteinille. Mutta mitä skakditiedemies tarkoitti ”ässällä”?
Guardianin katse oli lattiassa, Arsteinin jaloissa. Se nousee kuitenkin vähitellen takaisin harmaan skakdin silmiin. ”Nynrah oli harhautus”, Admin alkoi selittää itselle. ”Sinä… te halusitte meidät pois Klaanista.” Guardianin ainoa silmä hohti punaisena raivosta. ”Miksi?”
”Koska kuten olen sanonut: Arvoiseni pelaaja”, Zorak vastasi. ”Se ja myös, että yksi minun… liiketovereistani katsoo sinua myös hyvin tärkeänä”
”Älä jauha minulle tätä saastaa, Arstein. Sille, että johdit huomiomme Nynrahille oli joku syy”, Guardian vastasi entistä ärtyneempänä. Mitä te haluatte. Mitä sinä haluat?”
Zorakin ilme muuttui paljon määrittelemättömäksi. Guardian yrittää lukea Zorakin ilmettä kuin hän olisi keskellä jonkinlaista uhkapeliä.
”Muistat kai Zakazin sisällissodan?” yhtäkkiä Zorak alkoi puhua vakavammalla äänensävyllä.
Guardianin katse järkkyy hienovaraisesti, kun Zorak mainitsee sisällissodan. Hän pitää katseensa tiukasti harmaan skakdin silmissä ja nyökkää vaitonaisesti. ”Voiko sellaista unohtaa?”
”Muistat kai sen tunteen jolloin sotaveljesi kaatui sinun vieressäsi? Muistat kai kuinka jokainen hetki oli kuin tasapainottelisit kuoleman ja hengen rajalla? Kuinka sinä et enää taistellut kenenkään muun kuin oman henkesi vuoksi?” Zorak pommitti Guardiania kysymyksillä, jotka kaikki osuivat liian lähelle kotia. ”Muistat kai sen tunteet, kun veit jonkun hengen?
Guardian näyttää epäröivältä. Ensimmäistä kertaa keskustelun aikana hänen silmissään on jotain muuta kuin inhoa Zorakia kohtaan. Hän siirtää katseensa hitaasti pois Zorakin silmistä ja katsoo pöydällä lojuvaa kiikarisilmäänsä. Guardian tuijottaa mekaanista silmää ja puhui hiljaa. ”Kenen riveissä taistelit, Arstein?”
Zorakin ilme muuttui selvästi paljon vakavammaksi. ”Onko sillä enää väliä?” hän vastasi hyvin tunteettomasti.
Guardianin katse siirtyi takaisin Zorakiin. Hetkellinen empatian hippunen oli kadonnut. ”Eipä kai.”
”Me taistelimme omiamme vastaan, Guardian”, Zorak selitti. ”Skakdit vastaan Skakdit. Me taistelimme omiamme vastaan kuin saastaisia villipetoja. Ja sitä Skakdit enää ovat: Pelkkiä villipetoja.”
Guardian kuunteli nyökkäillen hiljaa. Yllättävää kyllä, hän ei keskeytä Zorakia kertaakaan. ”Mitä ne tekivät harjallesi?” Admin viimein kysyi Zorakin lopettaessaan puheenvuoronsa. Kysymys näytti yllättävän Arsteinin, tai ainakin Guardian arveli tämän yllättävän. ”Älä teeskentele, että et tiedä, mistä puhun. Voit peittää selkäsi tuolla takilla, mutta olen nähnyt sen jo pitkään”, Admin jatkoi kunnes Skakdi tiedemies viimein vastaisi.
”Villipetojen aikaansaatoksia ne ovat, rakas Guardian”, Zorak hymyili lievästi, mutta Guardian ei pystynyt määrittämään mitä tunnetta se esitti. ”Et uskoisi mitä he tekisivät saadakseen haluamansa. Tiedätkö mitä idän kenraalit käyttivät kuulusteluissaan?”
”En taistellut siellä. Olen kuullut vain… huhuja”, Guardian vastasi kuulostamatta siltä, ettei ymmärtäisi mistä hän puhuu.
Zorak hykersi hieman. ”Sanotaan, että olin onnekas kun paikka joutui soluttautujien pommittamaksi.”
Zorak avasi takkinsa ensimmäiset napit ja näytti useiden syvien arpien ja palovammojen peittämän rintakehän.
”Nämä jäivät muistoksi siitä päivästä.”
Guardian irvistää hieman katsellessaan Zorakin irvokasta rintakehää. Ilme kuitenkin tyyntyy nopeasti. Vanha vartija on nähnyt paljon, paljon pahempaa. ”Olemme kaikki sisällissodan lapsia”, Guardian sanoi hiljaa enemmän itselleen kuin Zorakille.
”Me olemme samanlaisia”, Zorak sulki takkinsa ja jatkoi keskustelua. ”Olemme molemmat kokeneet sodan turmeluksen. Olemme molemmat oman kansamme luopioita.”
Guardianin ainoassa silmässä syttyy tuli. Vaikka Guardianin kasvot ovat näennäisesti rauhalliset, näkyy kauas, minkälaista raivoa skakdin sisuksissa kiehuu. Guartsun kämmenet puristuvat nyrkeiksi. ”Meissä ei ole mitään samaa”. Skakdin äänensävy on pelottavan rauhallinen, mutta sen alla sykkii jotain voimallisempaa.
”Minä en ymmärrä mitä tarkoitat, rakas Guardian”, Zorak näytti ensimmäisen kerran olevan yllättynyt koko keskustelun aikana. ”Olemme molemmat nähneet kuinka oma kansamme tuhosi itsensä, mutta emme itse ole sortuneet heidän tasolle.
Etkö näe, Guardian?
Muistatko minkälainen kansa Skakdi oli ennen Makutan tuloa?”
Guardian nosti koko kehonsa hitaasti ja rauhallisesti niin lähelle Zorakia, kuin oli kahleiden estosta huolimatta mahdollista. ”Minä muistan. Tiedän myös, että niihin aikoihin ei ole enää paluuta”, osa Guardianin ärtyneemmästä äänensävystä palasi hieman. ”Sinä olet irvikuva niistä ajoista. Sisällissodan jättämistä kappaleista epätoivoisesti kasaan kursittu tilkkutäkki. Sinussa on enemmän sisällissotaa kuin haluat myöntää, Arstein.”
Guardianin katse siirtyi hänen omiin jalkoihinsa. Meissä kaikissa on, hän ajatteli tajuntansa syvyyksissä.
Zorak hieroi otsaansa. Hänen tunteettoman ilmeensä alla piili selvä viha ja turhautuneisuutta. ”Olet väärässä Guardian”, Zorak puhui paljon matalammin. Skakdi tiedemies käveli pari askelta Guardiania poispäin. ”Tiedätkö, mitä ymmärsin sodan aikana?”
Guardian hiljeni kuuntelemaan.
”Jos oma kansamme ei kykene palaamaan entiseensä, jonkun täytyy opastaa heitä, inspiroida. Jonkun pitää ottaa Kohtalosta kiinni ja määrätä itse mitä kuuluisi tapahtua.” Zorak kääntyi takaisin Guardianiin päin.
”Me voimme napata Kohtalon, Guardian.”
”Me voimme hallita sitä.”
Guardian pureskeli Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sanoja pitkään. Uupunut admin ei ollut täysin varma, uskoiko skakditiedemies omiin haaveisiinsa vilpittömästi vai paistoikovatko tämän puheista vain sisällissodassa repeytyneen järjen kappaleet. Katsekontakti Zorakiin ei hiipunut.
”Tiedätkö, mitä minä taas ymmärsin?”
Zorak palautti katsekontaktinsa Guardianiin ja hiljeni.
Guardian pudisti päätään. ”Ei ole yhtä jumalaa, joka vahtisi meitä. Ei Mata Nuita. Ei Athia. Ei jotain zyglakien skarrararrin meridemonia.” ”Kohtaloa ei ole. Ei ole näkymättömän olennon näkymättömiä kätösiä, jotka ohjaavat kaikkea. Ja vaikka Kohtalo olisikin olemassa, en usko sen olevan hyvä ja armollinen.” Punainen tuli syttyi jälleen Guardianin ainoaan silmään. ”Paholainen on kuitenkin olemassa. Hirviöitä on.
Jonkun pitää taistella niitä vastaan.”
Guardian katsoi Zorakia räpäyttämättä silmäänsä. Sininen skakdi vaikutti sulkeneen suunsa lopullisesti.
”Niinkö tosiaan arvelet, rakas Guardian?” Zorak katsoi hetken Guardianiin ja käänsi selkänsä.
”Mutta mistä tiedät, kuka on oikea hirviö?” Zorak jatkoi puhettaan. ”Yhtä ja oikeaa hyvyyttä tai pahuutta ei ole, rakas Guardian. On vain peli ja sen nappulat. Ja pelimme jatkuu vielä.”
Skakdi tiedemies käveli pois huoneesta, mutta Guardian ei käskenyt häntä takaisin. Koko keskustelu painasi hänen mieltään liian paljon, jotta hän pystyisi aloittamaan sitä uudestaan.
Zorakin kävellessään yksin harmaissa käytävissä, hän alkoi pohdiskella erilaisia asioita. Hän toisti ja käänsi keskustelua päässään ja yritti miettiä mitä tulisi nyt tehdä.
Silloin hänen muisti erään asian, joka oli päässyt unohtumaan. Asia ei ollut hänelle liiankaan tärkeä, joten hän ei ole ajatellut siitä pitkään aikaan. Hän otti taskustaan pienen kommunikointilaitteen ja loi yhteyden Avhrak Feterra Xa:iin.
”Yksikkö Xa, mikä on Sheelikan tilanne?”[spoiler=Hrm]Kiva megaviesti on kiva.
Erittäin paljon kiitoksia Guardianille ZMa-keskutelun kanssa[/spoiler]
Blozi oli pakkailemassa. Hän oli valmis lähtemään hakemaan Nimdaa, ja hänellä oli myös hymyilevä Tronie mukanaan.
Hän oli saanut paljon uusia asetia, kaksi käsiterää, jolla hallita Kiveä. Blozi oli valmistanut ne, ottaen mallia Kivinuijastaan. Hänellä oli myös miekka ja kilpi, sekä viisi ammunta-asetta.
Blozi ei ollut keskittynyt, miten Tronie oli pakannut, mutta Kala näytti vain hymyilevän.
”Mitä mietit? Vaikutat mietteliäältä.” Blozi kuuli äänen päänsä sisällä.
”Sitä vain, että en vieläkään pidä siitä, että joudumme odottamaan. Tämä odotus raastaa, sillä ei tiedä, milloin Allianssi iskee. Ja sitten hymyilevä ystäväni, minua mietityttää, miksi Nazorakit hyökkäsivät? Klaanissa olevan Nimdan sirun takia? Se on ainoa syy, minkä keksin tällä hetkellä. Entä jos Nazorakit hyökkäävät meidän kimppuun, kun haemme Nimdan sirua? Entä jos kaikki onkin ansa?”
”Sinusta en tiedä, mutta minä hymyilen silloin”, Tronie vastasi telepaattisesti.
Blozi katsoi hymyilevää ystäväänsä ja katsoi pihalle huoneestaan. Ties koska näkisi seuraavan kerran uutta kotiaan.
Kapura varmisti, ettei häntä seurattu ja sulki oven perässään. Vainoharhainen toa puristi kädessään kirjekuorta, joka saattoi olla suunnattoman arvokas. Riippuen siitä, keneltä kysyi.
Pajan maanalainen osio vaikutti yhtä hiljaiselta kuin aina. Kapuran takana oli kiireinen päivä. Tilauksia oli tullut paljon. Mutta nyt ei ollut sen aika.
Kapura istuutui metalliselle tuolille paperilappuja vilisevän pöydän ääreen. Paparilapuissa vilisi hätäisesti kirjoitettuja sanoja sekä lauseita, kuten ”Zairyh”, ”ilmapommitus päättyi”, ”Yö Kauhu” ja ”tunkeutuu Itrozin”. Näiden lisäksi pöydällä oli esine, joka kenties olisi vaikuttanut toisten silmissä täysin turhalta.
Se oli liitutaulu.
Vanhan näköinen liitutaulu oli täynnä nimiä. Suurin osa nimistä oli melko hyvin tunnettuja kuten ”Guardian”, ”Matoro” tai ”Torakat”. Liitutaulusta löytyivät myös harvinaisemmat ”Avde”, ”Zairyh”, ”Itroz”. Kaiken keskellä oli nimi ”Kapura”, josta johti nuoli erääseen toiseen nimeen.
Kapura tarkitsi vielä kerran olevansa yksin ja avasi kirjekuoren.
Et huutaa saa, et paetakaan Kun Nuket tulevat hakemaan Järkesi ovea kolkuttaa Pian kaikki lukot aukeaa
Runo Nukeista. Kapura luki eteenpäin jännittyneenä.
Nihilisti hiljainen Soutaa halki merien Jalka Miehen Punaisen Astuu läpi Ikuisen
Polttouhri näkee sinut Näkee kaikki, näkee minut Valpas hahmo varjojen Tuntee poltteen liekkien
Vie äänesi, huutosi, itkusi Vatsastapuhujan nauru soi Tunteesi, mielesi, sielusi Ilman suuta et huutaa voi
Rautaneito varjoton Katse tuskan, turmion Ja näkökentän takana Hän aina odottaa
Ja itse Linnunpelätti Tuo painajaisten lähetti Se haistaa aina pelkosi Ja tulee luoksesi
Ja Sätkynukke valkoinen Ei anna sinun kitua Käsi Miehen Punaisen Jo alkaa veri maistua
Luettuaan runon Kapura tajusi ettei vieläkään tiennyt, mitä Nuket itse asiassa olivat. Hän oli saanut tietää Nukkejen olemassaolosta eräältä Klaanin ulkopuoliselta lähteeltä. Nyt piti vain selvittää loput uhkaavan runon avulla.
Teoriointimies sai vallan.
Et huutaa saa, et paetakaan Kun Nuket tulevat hakemaan Järkesi ovea kolkuttaa Pian kaikki lukot aukeaa
Nukeilla oli tietty päämäärä. Ne tulivat hakemaan henkilöitä. Mihin? Se jäi mysteeriksi. Runon alkuosa viittasi myös mieleen. Mielispesialistejä oli aika monta. Avde, Zairyh, Itroz. Kenties moni muukin. Pian kaikki lukot aukeaa viittasi varmaankin siihen, että Nuket ilmeisesti tekevät hulluksi.
Kapura jatkoi eteenpäin.
Nihilisti hiljainen Soutaa halki merien Jalka Miehen Punaisen Astuu läpi Ikuisen
Lautturi. Ilmeisesti epäsosiaalinen sellainen. Toinen rivi voisi viitata siihen, että Nihilisti-niminen hahmo ei paljon muuta tehnyt. Punainen Mies. Ilmeisesti Nukkeja johti joku. Astuu läpi Ikuisen oli kryptisempi tapaus.
Polttouhri näkee sinut Näkee kaikki, näkee minut Valpas hahmo varjojen Tuntee poltteen liekkien
Polttouhri. Uhraaminen. Viittaa ehkä johonkin uskontoon. Näkee kaikki. Tuntee poltteen liekkien, eli ilmeisesti hallitsee tulta tai on tulessa koko ajan.
Kapura tunsi sekoavansa entistä enemmän lukiessaan ja analysoidessaan runoa.
Vie äänesi, huutosi, itkusi Vatsastapuhujan nauru soi Tunteesi, mielesi, sielusi Ilman suuta et huutaa voi
Vatsastapuhuja. Ääni. Mieli. Aiheuttaa ilmeisesti uhreissaan aikamoista paniikkia. Mieli.
Hihihi.
Rautaneito varjoton Katse tuskan, turmion Ja näkökentän takana Hän aina odottaa
Rautaneito. Odottaa aina näkökentän takana. Kuin kuolema. Hihihi. Kuolema. Mieli. Varjoton.
Kapura huomasi takertuvansa lähinnä yksittäisiin sanoihin. Päivä oli ollut pitkä. Ehkä olisi parasta levätä hetki. Mutta jokin runossa pakotti Toan jatkamaan lukemista.
Ja itse Linnunpelätti Tuo painajaisten lähetti Se haistaa aina pelkosi Ja tulee luoksesi
Matoran kompastui juurakkoon. Raskaasti huohottaen po-matoran kömpi pystyyn ja jatkoi juoksemista. Hän joutui haromaan kasvillisuutta jatkuvasti sivuun. Viidakkoveitsi oli kadonnut jo aikaa sitten. Ne olivat vieläkin hänen perässään.
Matoranin kuparinvärinen Pakari helmeili hiestä. Yö oli kylmä, sademetsän kuumuus ja kosteus oli tiessään. Ainut, mikä enää merkitsi, oli selviytyminen.
Viidakossa liikahti jotakin. Kuului kahinaa. Askelia. Matoran hyppeli kantojen ja juurien yli ja juoksi niin kovaa kuin vain pääsi. Tällä saarella käymisen jälkeen kaikki oli kääntynyt jyrkkänä alamäkeen, matoran ajatteli. Hän oli aliarvioinut tarut ja legendat. Hän oli aliarvioinut Nimdan ja se oli hänen kohtalonsa.
Arupak katsoi taakseen. Pimeydessä hän näki kolmen siluetin vain seisovan hänen takanaan metsässä. Matoran kääntyi paniikissa ja jatkoi juoksemista. Puiden oksat loivat aavemaisen katon metsään, jonne vain kuu loisti himmeää valoaan.
Tähtiä ei näkynyt.
Puu. Ei, se liikahti. Arupak näki liekkejä. Hän hyppäsi eteenpäin oksiston ja hämähäkinseittien läpi. Jostain kuului kohinaa. Naurua. Po-matoranin näkökenttä sumeni epämääräisesti. Hänellä oli yksi kohde, yksi mikä voisi pelastaa hänet. Pitäisi vain päästä rantaan.
Arupak kieri kovaa vauhtia hiekkaista rinnettä alas. Hän yritti päästä pystyyn voihkien jalkaansa, joka oli vahingoittunut pahasti Temppelissä. Matoran nousi ja jatkoi syöksyään, nyt avoimella hietikolla. Laiva näkyi jo. Hän vilkaisi taakseen. Olentoja. Kuunvalossa kuusi siluettia.
Kuului naurua. Pelottavaa, mielipuolista naurua. Arupak näki sivusilmällään yhden olennon lähestyvän. Jokin koski matorania. Maailma tuntui murenevan po-matoranin näkökentässä.
Hietikko kuunvalossa, hirviöt, laiva. Kohina, tuhannet muut äänet. Matoran pakotti itsensä eteenpäin, hän ei voisi epäonnistua enää. Hän oli aivan lähellä turvapaikkaa.
Arupak ajatteli hänen vyöhönsä kiinnitettyä valkoista sirua ja sai voimaa yrittää loppuun asti. Hän ei enää katsonut taakseen, hän vain pyrki eteenpäin. Rantavedessä odottotti pieni purjevene, jonka mastossa liehui edelleen Arupakin kuuluisa merirosvolippu. Jokin hahmo seisoi veneessä. Arupak näki silmäkulmistaan takana palavaa tulta. Musta lonkeromainen käsi tavoitteli Arupakia, mutta matoran onnistui väistämään. Jokin valkoinen liikahti hänen takanaan. Arupak hyppäsi veneeseen puskien päällään siinä seisseen olennon alas. Se loiskahti rantaveteen. Kuului kohinaa, joka painosti Arupakin mieltä.
Hän ei kestäisi enää kauaan. Naurua. Liekkejä. Tunnistamattomia ääniä. Liikettä. Pimeyttä.
Arupak kaivoi veneen pohjalla olevaa kassia. Hänen käsiinsä osui viimein se, mitä hän oli etsinyt. Hän koski nopeasti kanoka-kiekon keskisoan painikkeisiin. Merirosvo tunsi kovan kivun selässään. Samalla hetkellä teleportaatiokanoka aktivoitui, ja matoran katosi.
”Mikä ihmeen ankerias?” Blozi kysyi katsoessaan akvaariota, joka hänelle oli annettu. Kun Matoran oli antanut Tronien Tulen Toalle, oli hän kadonnut yhtä salaperäisesti, kuin oli tullutkin.
”Ei. Olen Tronie. Tulin pitämään seuraa”, hän sanoi telepaattisesti.
”Puhutko telepaattisesti?”
”Kyllä.”
Blozi katsoi tätä ihmeissään, mutta muisti silloin, että hänen piti jatkaa rakentamistaan.
”Tule”, hän sanoi nopeasti ja vei Tronien verstaaseen. Ankerias hymyili. Blozi katsoi sitä vieläkin ihmeissään, mutta ei välittänyt asiasta enempää ja jatkoi matkaa.
Siellä Tronie säpsähti. Hän näki ruskean olennon, jolla oli oranssit hohtavat silmät. Se rakenti harmaata kättä.
”En tiedä hänen nimeään, mutta hän auttaa minua rakentamaan uuden haarniskan. Tämä vanha alkaa mennä rikki”, Blozi sanoi ällistyneelle Tronielle.
Kaksikon mennessä sisälle, Blozi jatkoi rakentamista. Tronie auttoi häntä kertomalla mitä osia voisi laittaa ja hymyili. Parin tunnin päästä, oli Blozilla uusi haarniska. Tronie huomasi, että olento oli hävinnyt.
”Kuule Tronie, en jätä sinua Verstaaseen, joten lähdet mukaan”, Blozi sanoi.
”Minne?” kysyi Tronie telepaattisesti.
Silloin Blozia ärsytti, ettei ollut Mielenvoimien Toa.
”Hakemaan Nimdaa. Tarvitsen kaiken mahdollisen avun. Sitä paitsi, en pidä siitä.”
”Mistä?” Tronie kysyi telepaattisesti jälleen ja hymyili.
”Etko ole koskaan vihainen?”
”En”, vastasi Tronie telepaattisesti.
”No jaa, kumminkin, olen kuullut, etteivät Ath-munkit ennen antaneet Klaanilaisten ottaa Nimdaa. Joten miksi nyt? Haiskahtaa ansalta. Minusta vain tuntuu siltä. Siksi en usko, että kuusi Klaanilaista osaa odottaa sitä, ja jos yksi niistä on vielä se petturi, mistä kaikki puhuu. Tarvitsen apua. Joten Tronie, tulet siis mukaan”, Blozi sanoi.
”Selvä on”, Tronie vastasi onnellisesti. ”Mutta luuletko, että yksi Nimdan hakutiimin jäsenistä on se petturi?” Ja hänen hymyili entistä enemmän.
”En. En tiedä juuri nyt mitään, enkä pidä siitä”, Blozi sanoi ja katsoi Tronieta, eikä voinut olla hymyilemättä. ”Vaikka tuskin kukaan pitää siitä, me emme voi muuta kuin odottaa.”
Vuosia samaa reittiä kulkeneet kuljetusvaunut olivat jättäneet pysyvät urat Klaanin teihin. Oli jo päivä ja silloin nuo tiet olivat yleensä tyhjiä, kauppiaiden saapuessa aikaisin aamulla ja lähtien vasta iltahämärissä. Päivä oli tyyni ja pieni tienvarteen jäänyt risupallo lepäsi täysin paikallaan.
Vähitellen hiljaisuuteen sekoittui ääntä, kaukaista pientä ääntä. Pikku hiljaa tuo ääni alkoi voimistumaan ja tarkkasilmäinen olisi kyennyt erottamaan kaksi pientä pistettä horisontissa. Kaksi pientä, ääntä päästelevää pistettä…
…jotka kuitenkin liikkuivat niin nopeasti, että ne lähestyivät risupallon pistettä käsittämättömällä vauhdilla ja kulkiessaan ohi, pelkkä kohteiden vauhti REPI RISUPALLON KAPPALEIKSI!
Joo, hauska tarina Creedy, mutta jos keskittyisit pitämään kiinni, sen sijaan että huudat siellä kurkku suorana.
Killjoy ja Saraji kiisivät Klaanin logoilla varustetuilla vuokratuilla moottoripyörillä niin lujaa, kuin laitteista irtosi. Maantie pölysi kaksikon kaahatessa arviolta noin kuusi kertaa lujempaa, kuin olisi kuulunut. Käsittämättömästä vauhdista huolimatta, Sarajista tiukasti kiinni pitelevä, takaistuimella istuva Creedy, onnistui lörpöttämään koko senhetkisen matkan ajan. Edellä ajava Killjoy oli vain tyytyväinen siihen, että Saraji toimi hänen sijaiskärsijänään.
Joyn pinkki puku oli sidottu köysin hänen selkäänsä rujosti köydellä pakattuun isoon lakanaan. Creedy oli lähdön hetkellä heittänyt hänen itsensä mielestä nasevan kommentin siitä, kuinka näytti, että Killjoyn selkään olisi kasvanut valtava sieni. Joy kosti sähköiskulla. Creedy päätti, ettei tekisi enää sieni-aiheisia vitsejä… matka jatkui.
Kaja-Wahi, minuutteja myöhemmin
Tie alkoi hetki hetkeltä muuttumaan epätasaisemmaksi ja prätkähirmut joutuivat hidastamaan vauhtiaan. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun jähmettynyt laava katkaisi reitin ja kolmikko joutui jatkamaan pienen mäen yli jalan. Killjoyn mökki (tai mitä siitä oli jäljellä) olisi aivan tuon mäen takana.
Saraji asteli nyt joukon edellä, Killjoyn laahustaessa viimeisenä painolastinsa kanssa. Joy ja Creedy kuitenkin pysähtyivät kuullessaan pienen sihahduksen. Saraji oli harpannut nopeudellaan kauas kaksikon edelle. Matoran lähti juoksemaan tämän perään, jättäen Killjoyn nyt miltei yksin. Metsästäjä hymähti ja kiristi itsekin vauhtiaan, vaikkakin tietäen, ettei heillä ollut kiire. Sarajin kiiruhtaminen selvisi kuitenkin pikemmin kuin Killjoy odotti ja päästyään miltei mäen harjalle, Vahki ilmestyi Joyn viereen, työnsi tämän maahan ja kamppasi Creedyn tämän jalastaan maahan.
Seis, älkää näyttäytykö! Creedy loi kysyvän katseen Sarajiin, joka lähti ryömimään viimeisiä metrejä mäen harjalle, viittoen muita tekemään saman. Killjoy ei ollut uskoa näkyä, joka mäen harjalta avautui.
Noin parikymmentä Nazorakia oli pystyttänyt leirin aivan Killjoyn tuhoutuneen mökin ympärille. Jokainen torakka oli aseistautunut ja juokkion keskellä hääräsi kaksi haarniskoitunutta Pimeyden Metsästäjää, jotka selkeästi käskyttivät muutamaa Torakkaa kaivuupuuhissa.
Snatchereita, Killjoy kuiskasi, Metsästäjien ryöstöyksikköjä, mahtavat etsiä jotain todella tärkeää… Creedy katsoi alas kauhuissaan, luoden kysyvän katseen kahteen muuhun: Mitäs nyt tehdään? Saraji on ainoa taistelukuntoinen. Emme ikinä saa sinua tuonne sisään huomaamatta, Matoran murehti ja nyökytteli kohti Killjoyta.
Joy ei kuitenkaan ehtinyt kuunnella, sillä tämä oli uppoutunut elemäiseen keskusteluun Sarajin kanssa. Tämä päättyi lopulta siihen, että Raj virnisti ja nyökkäsi Creedyä tulemaan perässään takaisin moottoripyörille. Meillä on pienoinen suunnitelma.
Killjoyn (entinen) mökki, sen nykyiset rauniot ja sen ympärille tehty Nazorak-outpost, kera kaksi Pimeyden Metsästäjää, joiden läsnäolo ei selvästikään miellytä kaikkia
4443 kiisteli toisen hopeahaarniskaisen Metsästäjän kanssa. Nazorak-tiimi oli saapunut alueelle vain hieman Creedyn räjähtävän paon jälkeen. Heidän huonoksi onnekseen, kaksi Pimeyden Metsästäjää saapui tunnissa paikalle väätien aluetta itselleen.
Koko leiriytynyt tiimi oli täynnä alokkaita ja vielä koulutuksessa olevia sotilaita, joten 4443 oli ottanut paikalla johdon. Hän teki sopimuksen Metsästäjien kanssa paikan jakamisesta, sillä Nazorakien tehtävä oli vain vartioida, Metsästäjät olivat taasen tulleet etsimään jotain. Tilanne oli kuitenkin kääntynyt rumaksi, kun toinen hopeisista Metsästäjistä oli ampunut yhden levänneistä Nazorakeista ja raskaasti aseistautunut kaksikko vaati nyt Nazoja työjuhdiksi kaivuussa. Torakkatiimin yhteyslaitteet mystisesti tuhoutuivat edellisyönä ja tilanne oli heidän kannaltaan nyt tukala.
Hei nyt ihan oikeasti, minä olen ihan tavallinen sotilas ja siitä huolimatta joudun johtamaan tätä roskasakkia. Ei ole reilua, että annatte minulle tällaista murhetta. Meillä on paljon teikäläisiä rivistöissä, ettekö te voisi vain-
Neuvottelu on turhaa. Kaivakaa, tai te kaikki kuolette. Haarniskan takaa kuuluva Snatcherin mylvintä sai 4443:n kavahtamaan taaksepäin. Hiki kirposi tämän otsalle, tämä ei välttämättä päättyisi hyvin.
Mutta aivan kuin joku olisi kuullut 4443:n ajatukset, sillä toinen haarniskoitu Metsästäjä juoksi paikalle viestin kanssa. Havaitsen kaksi liikkuvaa kohdetta, ovat tulossa kovaa vauhtia meitä koht- Metsästäjän lause keskytyi moottorien mylvähdykseen, kun kaksi moottoripyörää sinkoutui kuin rampista, kun ne ajoivat kivikkoa pitkin mäen yli. Koko leiri pysähtyi hetkeksi, kun moottoriajoneuvot kiisivät mäkeä alas suoraan leiriin ja pysähtyivät äkisti muutamaa kymmentä metriä ennen kiistelevää parivaljakkoa.
Hei tyypit, minä vähän veikkaan, että tuo mökinrämä ei kuulu teille. Meidän täytyy pyytää teitä poistumaan alueelta. Snatcherit katsoivat hetken ilmestynyttä parivaljakkoa. Vahki ja Matoran…
Koko leiri purskahti nauruun. Saraji ja Creedy tuijottivat edessä mylvivää porukkaa hampaitaan kiristellen. Ikivanha Vahki ja Matoran, joka ei näytä edes pysyvän pyöränsä kyydissä. Mitä te oikein kuvittelette voivanne tehdä? Puhua nätisti paikan itsellenne? Tämä on Metsästäjien omaisuutta ja täällä on jotain, joka kuuluu meille.
Naurunremakka laantui vähitellen ja hiljaisuus laskeutui toisaan tuijottavien olentojen välille. Saraji hymyili. Salamannopeasti Vahki veti pistoolin pyöränsä uumenista ja ampui lähimpänä seisoneen Torakan. Tätä harhautusta hyväksi käyttäen, kaksikko kaasutti ja lähti pakenemaan huumaavalla vauhdilla paikalta.
PERÄÄN IDIOOTIT!
Nazorakit seisoivat jähmettyneenä paikallaan, Metsästäjien levitellessä käsiään epätoivoisina. Lopulta neljän sotilaan hermot pettivät ja nämä juoksivat leirin reunamille, ottaen alleen Kanoka-kiekkojen avulla leijuvat kiiturit. Metsästäjät mulkaisivat kypäriensä takaa muuta joukkiota, nappasivat omat kiiturinsa ja kuusikko lähti paenneiden Sarajin ja Creedyn perään.
4443 ja muut Nazorakit jäivät katsomaan, kun kahdeksan hahmoa hävisi lopulta horisontiin. 4443 ei olisi ikinä saanut sanoa sitä ääneen, mutta hän miltei toivoi, että Metsästäjät eivät saisi Klaanilaisia kiinni.
Torakkatiimillä oli kuitenkin toinen ongelma, nimittäin kypäräpäinen punamusta Metsästäjä, joka oli välikohtauksen aikana livahtanut mökin raunoiden uumeniin ja sitä kautta aina kellariin asti.
Majatalo ja myöhäisillan eläväiset kadut, Nui-Koro
Kepe nappasi penkintä hankkimansa repun ja syöksyi lämpimästä majatalon salista illan viileään hämärään. Molemmat miljööt olisivat olleet oikein miellyttäviä, ellei hän juuri olisi nähnyt ikkunasta mustiin pukeutuneita, hyvin salamurhaavaisen näköisiä hahmoja hiipivän kohti katedraadia. Katedraalia, jossa ei tiettävästi ollut muita kuin Snowie ja ehkä jokunen rukoileva paikallinen. Ensinmainittu oli kuitenkin todennäköisempi kohde. Tai vaikka ei olisikaan, kannattaisi silti pelata varman päälle.
Kuka mystiset hiipparit oli lähettänyt? Allianssi? Tuskin. Pormestari? Ehkä. Tämä oli varmastikin yrittänyt myrkyttää Maken, ja nyt yritti päästä kahdesta jäljellejääneestä eroon vielä lopullisemmalla keinolla.
Kepe yritti pysyä mahdollisimman näkymättömissä hahmoja seuratessaan, vaikkei omannutkaan Snowien erinomaisia hiiviskelytaitoja. Miten hän pääsisi hiippareiden edelle? Ne etenivät suorinta reittiä ja niin vikkelästi ettei kiertotie auttaisi. Kattoja pitkin Kepe ei osannut hyppiä (eikä nähnyt keinoa päästä niille), ja tuskin hän noin vaarallisen näköisiä tyyppejä taistelussakaan kykenisi päihittämään. Ainoaksi keinoksi jäi näiden kintereillä pysyminen ja parhaan toivominen. Ellei…
Kepen ajatus katkesi kun hän huomasi joukon hämäräperäisen kutistuneen. Pari matoranin kokoista hahmoa oli tiessään. Olivatko he ottaneet toisen reitin? Vai olivatko ne huomanneet hänen varjostuksensa ja-…
Kepe kuuli piilukkopistoolin klaksahduksen takaansa. …hiipineet hänen taakseen, hän jatkoi päänsisäisen lauseensa loppuun. ”Herra on hyvä ja nousee esiin sieltä jokisilliltä löyhkäävän tammitynnyrin takaa”, ääni ehdotti. Yllättävän säädyllinen ääni kuului matoranille, jolla oli mustat viikset ja tylsistynyt katse. Tämän seurassa oli toinen, joka kasvot näyttivät chiptune-sävelmältä (älyttömän mielleyhtymän selitykseksi Kepe ei keksinyt mitään järkevää). Kumpikin heistä oli yhtäläisen uhkaava. Pistoolit, vyöllä veitset ja varmasti paljon muuta ninjamaisen puvun kätköissä kielivät näiden heppujen ammattimaisuudesta.
”Olemme pahoillamme aiheuttamastamme väliaikaisesta häiriöstä, mutta jatkamme matkaamme heti kun olemme poistaneet olemuksenne palkanmaksajamme kuvioista”, huolitellut mustat viikset kertoivat. Toinen matoran piippasi C-duurissa.
Kätensä kohottanut Kepe tajusi tilanteen toivottomaksi. Hänellä ei ollut mitään kättä pidempää, häntä osoitettiin esineellä joka olisi hyvin voinut olla naamioitu raidetykki ja hän oli pimeällä kujalla jolle kenelläkään ei-valonaroilla asioilla liikkuvilla ei ollut mitään asiaa.
”Tuota noin”, Kepe yritti.
Outo tila
Doxista tuntui kuin hän olisi vaeltanut kummallisten olentojen joukon kanssa tyhjässä, valkeassa tilassa jo puoli vuotta. Hän ei enää potenut koti-ikävää ja oli miltei täysin unohtanut hatut. Hän oli jo sopeutunut uuteen ympäristöön.
Verstas auttoi häntä sopeutumaan. Kauan sitten hän joutui sopeutumaan sinne, paikkaan, jossa oli kaikkea. Siispä hän joutui sopeutumaan kaikkialle yhtä aikaa. Kaikki ne olennot, kaikki ne kolot ja paikat, kaikki päähineet ja kaikki selittämättömät ilmiöt vaikuttivat miltei koko kosmoksen referaatilta. Mutta samalla se oli tehnyt hänestä kykenemättömän elämään tavallisessa maailmassa tavallisten olentojen tavoin. Mutta hänelle ne eivät enää olleet tavallisia. Hän oli pikku hiljaa erkaantunut koko Bio-Klaanista. Jollain tasolla hän tunsi kasvaneensa siitä ulos, toisella kokenut itsensä liian mitättömäksi niin suuren luokan asioihin.
Kaksittain, kätöset siniset.
Hänen mieltään oli viime aikoina alkanut kopeloida jokin, joka ei ollut Verstaasta eikä hänen tuntemastaan ulkomaailmastakaan. Siihen ei voinut sopeutua. Ja se tahtoi häneltä jotain.